Lue keskustelun säännöt.
Minusta on tullut äidilleni likasanko, jolle purkaa lapsuuden traumojaan
04.12.2011 |
Kun itse otin puheeksi oman lapsuuteni, ja erään siihen liittyvän ikävän asian, äitini totesi vain "annetaan olla". Samoin kun kerran huokasin jostain asiasta, jonka olisin voinut tehdä toisinkin (liittyy opiskeluvalintoihini), äiti kivahti, ettei vanhoja asioita saa vatvoa. Sitten joudun joka kerta nähdessämme kuuntelemaan äidin avautumista omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan 50-60 vuotta sitten.
Alan olla kypsä tähän tilanteeseen, että minut otetaan itsestäänselvyytenä, ja että äiti yrittää jo nyt kääntää roolejamme, vaikka on vasta vähän yli 60-vuotias. Ei kiinnosta olla hänen terapeuttinsa, kun en vastavuoroisesti saa mitään takaisin. Korkeintaan haukut siitä, että en "ota häntä tarpeeksi huomioon" jos en jaksa kuunnella. Hohhoijaa.
Kommentit (5)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos et muuten, käännät kaiken päinvastoin ja oma lapsesi itkee sitten sitä, että mamma oli niin sulkeutunut, ei puhunut itsestään koskaan mitään.
Väärin teet kuitenkin, lapsesi tulee kuitenki syyttämään sinua omista epäonnistumisistaan ihan kuten sinäkin omaa äitiäsi.
niinkuin tämä kirjoittaja väittää. Tuo kylläkin on totta, että helposti toteuttaa samaa roolia kuin oma äitinsä (tai päinvastaista).
Voiko asialle sitten tehdä mitään?
Jos et muuten, käännät kaiken päinvastoin ja oma lapsesi itkee sitten sitä, että mamma oli niin sulkeutunut, ei puhunut itsestään koskaan mitään.
Väärin teet kuitenkin, lapsesi tulee kuitenki syyttämään sinua omista epäonnistumisistaan ihan kuten sinäkin omaa äitiäsi.
Minä ainakin tajuan mennä terapiaa jos tarttee purkaa oloa läheisiinsä yhtään määräänsä enempää!
Siskon jorinoita olen kuunnellut ihan liikaa, itse menin terapiaan kun maailma kääntyi ylösalaisin.
Suku ei ole likasanko!!!
sinun kanssasi. Äitisi on yrittänyt parhaasi kasvatuksesi suhteen, mutta sinulla on toki oikeus sanoa myös mielipiteesi.