Minkälaisia taloyhtiön hallituksia teillä on?
Kiinnostaisi esim. hallituksen jäsenien sukupuolet ja ikähaitari, puheenjohtajan sukupuoli?
Millainen hallitus oman kokemuksesi mukaan toimii parhaiten? Onko teidän hallituksen jäsenet paremmin koulutettuja vai millä perusteella valittuja?
Minua kiinnostaa sen vuoksi, että olen nuori nainen, vasta ostanut osakkeen ja haluaisin mukaan päätöksentekoon taloyhtiössä.
Kommentit (4)
hallituksessa oli 4 naista ja isännöitsijäkin on nainen. (ikähaarukka 30 - 60 v) Nuorin on hallituksen pj. ja koulutukseltaan rakennusinssi.
Onko hallituksessa oleva nainen vain se kahvinkeittäjä hallituksessa, vai ottaako miehet tasa-arvoisesti mukaan? Tietysti on persoonakysymyskin. Meillä hallituksessa kolme miestä.
Ap
taloyhtiöiden hallitukset ovat hyvinkin erilaisia mutta niitä yhdistää se tekijä, että yksi tai kaksi ihmistä (usein puheenjohtaja) haluaa olla hallituksessa, mutta muut eivät haluaisi.
Siinä kun saa tehdä töitä ja vastuuta korvauksetta.
Kokemukseni mukaan toimivin hallitus on sellainen missä on mukana sekä nuoria että pitkäaikaisia, jo ikääntyneempiä asukkaita. Nuorilla on innokkuutta, kokeneet osaavat karsia hulluudet pois ja katsoa asioita isossa kuvassa. Lisäksi monet ongelmatilanteet ovat tulleet heille vuosien mittaan jo aiemmin tutuiksi niin heillä on selvä ratkaisumalli olemassa valmiiksi.
Olen itse hallituksen puheenjohtaja, viisikymppinen nainen. Lisäkseni hallituksessa on kaksi kolmekymppistä naista ja uutena tulee vuoden alusta yksi kolmekymppinen mies. Ainoa valintaperuste oli aktiivisuus yhtiökokouksessa. Pelkkä paikalle tuleminen on tulkittu aktiivisuudeksi. Vanhoista aktiivisista asukkaista kaikki ovat jo olleet hallituksessa tai eivät enää jaksa ikänsä takia.
Toisessa yhtiössä, jossa olen mukana, hallituksen neljästä jäsenestä kolme on yli 50-vuotiaita ja miehiä myös kolme neljästä.
Pääset melko varmasti hallitukseen, jos tunnet taloyhtiössä edes jonkun, jota voit pyytää edhottamaan itseäsi. Voit myös ottaa yhteyttä keneen tahansa hallituksen jäseneen ja kysyä häneltä tilannetta.