Olipas yhden reseptin uusiminen hankalaa.
Kyse lapsen reseptistä joka aloitettu jo synnärillä. Unohdin viimeiseen lääkärineuvolaan ottaa reseptin mukaan uusintaa varten joten ajattelin että vien sen tk:n. Lääkettä oli vielä jäljellä noin viikoksi ja tänään piti saada uusittu resepti. No eihän sitä oltu uusittu!!!
Lääkäri oli jättänyt viestin, jossa kyseli lääkeen tarvetta jne. ja kuinka pitkään lääke pitää mennä. No selvitin toki tilanteen ja sanoin, että lääke on ihan lopuillaan. Virkailija lupasi viestin toimittaa lääkärille ja lupaili reseptin huomiseksi.
Mutta harmittaa tämmönen ees taas laukottaminen ja ihan en nyt kuitenkaan seku vain reseptiä uusisi jos ei olisi tarvetta. No osaanpa hoitaa ensikerralla asian suoraan neuvolan kautta. Ymmärrän toki lääkärienkin tarkkuuden.
Kommentit (6)
toimi vuodesta toiseen. Pakko jonkun on välillä kysyä miksi tarve jatkuu, miten vointi etenee. Tehdä jopa tarkistuksia veriavoista tai vaikka EKG:sta.
Meillä juuri tällaiset kontrollit tulossa epilepsialääkkeen ja ruokatorven toimintaa parantavan lääkkene takia. Sydämen toimintakin pitää kontrolloida.

tekstiin lapsesta niin olisi kyllä tajunnut miksi lääke on aloitettu ja mihin ikään asti lääke menee. Ja tämä oli vasta ensimmäinen uusiminen.
ap
Teillä on varmaan oikein hyvä ja tarkka tk-lääkäri, kun ei vain kaikkiin resepteihin lyö leimaa automaattisesti vaan haluaa ottaa selvää onko lääke todella tarpeellinen vielä. Helpoimmallahan lääkäri pääsee jos ei kyseenalaista, mutta potilaallehan se haitallista on jos turhat lääkkeet vain jää päälle. Kyllä se virhe on siinä lääkettä kirjoittavassa yksikössä, jos reseptistä loppuu lääkkeet ennen aikojaan, siten että asiaan pereytymättömällä tk-lääkärillä on vain pari päivää aikaa reseptin uusintaan.
toimi vuodesta toiseen. Pakko jonkun on välillä kysyä miksi tarve jatkuu, miten vointi etenee. Tehdä jopa tarkistuksia veriavoista tai vaikka EKG:sta.
Meillä juuri tällaiset kontrollit tulossa epilepsialääkkeen ja ruokatorven toimintaa parantavan lääkkene takia. Sydämen toimintakin pitää kontrolloida.
tekstiin lapsesta niin olisi kyllä tajunnut miksi lääke on aloitettu ja mihin ikään asti lääke menee. Ja tämä oli vasta ensimmäinen uusiminen.
ap
samaan paikkaan, toista se on vielä täällä kun lääkärillä on aikaa vastata puhelimeen ja jos ei voi uusia reseptiä niin se itse soittaa ja kysyy tilanteen.