Liikkuvan vauvan onnettomuuksien estäminen

lähtö ei ole niin vaarallista tapaturmien kannalta kuin kiipeilyikä. suojaat rappuset turvaportein ja tyhjäät pöydät jottei vedä mitään raskasta päähänsä.

seisomaan tukea vasten vajaa seitsemänkuisena ja saman tien kävelemään tukea vasten. Ei vaan tajunnut tasapainosta mitään, tai ote lipsui, joten kaatuili ihan holtittomasti milloin mihinkin suuntaan. Ja kiipeilykin alkoi melkein saman tien.



Tapaturmia vältin ihan vain menemällä perässä. Ja tietty estämällä pahimmat vaaran paikat ja raskaat/rikkoutuvat tavarat pois pöydiltä. Ei siinä muutamaan kuukauteen paljon muuta sitten tehtykään, kun lapsi oli liikkeessä ja yrittämässä jotain vaarallista käytännössä koko valveillaoloaikansa.



Kyllä se siitä sitten ajan kanssa helpotti ja nyt pari vuotiaana on oikein ketterä. Kunnon kiipeilyiästäkin ollaan selvitty jo paljon helpommalla kuin vauvaiästä, kun koordinaatio oli niin kehittynyt, ettei alun jälkeen ole tarvinnut pahemmin pelätä lapsen tippuvan mistään. Ilmeisesti kiitos tuon jatkuvan menemisen, nyt lapsi selviää monesta jutusta, mistä muut samanikäisten vanhemmat ovat kauhuissaan.

ennenkuin lähtee hortoilemaan, tosin omissani oli yksi (miespuolinen tietty) joka ei piitannut tästä taidosta vaan kaatui suorilta jaloilta. Turvakypärä ja silmälläpito säästivät pään tuon muutaman raastavan viikon ajan. Niittasin myös hyllyt ja lipastot kiinni seinään, käänsin kahvat ylös ja kiinnitin kaappien kahvat sisäpuoilelle.

TAsapainoa harjoiteltu koko vauvaikä sylissä pitämällä eri asennoilla jne. muutamia kolhuja tullut kun käsi livennyt lelulaatikon reunasta.



Vauvan pitää saada harjoitella tasapainoaan syntymästään saakka eikä pitää pumpulissa. Se on suurin asia minkä voi tehdä.