Lue keskustelun säännöt.
Minä en kyllä ymmärrä noita lapsisurmaajia.
23.11.2011 |
Olen kärsinyt masennukset sun muut mutta minä en olisi tappanut lapsiani. Jos joku olisi pitänyt tappaa niin se olisi ollut minä. Lapset hoitoon ja siitä sitten junaradalle tai autolla täysiä kallioon.
Kommentit (31)
käsittää että mikä ajaa ihmisen tappamaan omat lapsensa. Minä kun tappaisin itseni ennemmin. Mutta kuten sanoin, minulla ja sinulla onkin terve mieli. Sairaassa päässä ne ajatukset on ihan erilaisia, ei me niitä voida varmaan koskaan käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ymmärrä enkä hyväksy. Mutta en myöskään vaivaa päätäni kauheuksia miettimällä ja taivastelemalla. Enkä yritä kohottaa egoani selostamalla, etten minä ainakaan noin paha ole...
Miksi juuri sinun pitäisikään ymmärtää heitä?
Onko sinun mielipiteesi tärkeämpi kuin jonkun muun?
olen käyyt läpi todella vaikean masennuksen ja olin taaperon kanssa silloin kotona eli tiedän tasan tarkkaan miltä sellaine kaaos tuntuu. Kuolema kävi usein mielessä silloin kun olis saanut helpotuksen pahaan oloon. MUTTA KERTAAKAAN EN EDES AJATELLUT MURHAAVANI OMAA LASTANI SIKSI ETTÄ MINULLA ON PAHA OLO jos joku kuolee niin se olsin ollut minä. Lapseni takia hain apua ja menin terapiaan ..sillä sen olen hänelle velkaa kun olen tähän maailmaan hänet saattanut. SIksi ei heru ymmärrytsä tämmöiselle..aina voi saada apua ja jos ei jaksa joku muu voi huolehtia lapsista..lapset eivät ole leluja joihin pahan olon voi purkaa vaan eläviä tunteellisa pikkuihmisiä, joille pitää antaa mahdollisuus elämään vaikka itselle ei sitä enää soisi. En voi sanoa muuta kuin että helvetin itsekästä on olla pyytämättä apua ja murhata lapsena ja vielä jättää itsensä henkiin. Nainen valitsa helpon tien, koska senkin voin kokemuksesta sanoa, että terapian läpikäyminen vaatii todella voimia ja on raskas prosessi..siksi monet valitsevat tämän helpomman.. Nainen saa muutaman vuoden kun on masennuksessa lapsensa murhannut ja niin ymmärretään ja on kohta ämmä on taas tekemässä uusia lapsiuhreja tähän yhteiskuntaa..näin se vaan menee.
mutta eipä hänkään ole ilmeisesti psykoosissa ollut, joten vaietkoon!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän sitä varmaan ymmärräkään, ellei ole psykoosissa ollut tai ei ole kykyä ajatella kuin omakohtaisesti ja omien kokemustensa kautta.
Oman elämän kertaansa, kun itse kirjoittaa, tekee itsestään sen sankarin. Tuo on todella tekopyhää.
Kaikkea ei voi ymmärtää, eikä järjellä selittää, surullisia ja traagisia asioita tapahtuu. Jokainen meistä voi menettää toivonsa ja katkeroitua kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta siinä määrin, että on menettää otteensa, jopa oman elämänsä hallintaan.
Kumpi on pahempi toistaan? Sillä kumpikaan teko ei ole puolustettavissa. Lapsen vastuullako on äidin henki? Pitäisikö sinua nyt sitten ymmärtää.
Äidin menettäminenkö on lapselle oikein? Hänenkö pitäisi jaksaa kantaa äidin menettämisen taakkaa loppuelämäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikai sitä tilannetta voi normaalijärkinen ymmärtää, jos ymmärtäisi niin se vasta olisikin pelottavaa.
Joku psykologi kommentoi vuosia sitten erästä tuollaista tapausta, että se vanhempi kokee niin valtavaa epätoivoa maailmaa kohtaan, että jotenkin luultavasti ajattelee pelastavansa myös perheensä pahalta maailmalta. Ihan järjettömältä kuulostaa ja ei sitä voi normaali-ihminen ikinä tajuta. Mutta tottahan se on että jotain valtavaa ja sokeaa epätoivoa on pakko olla, kun ihminen ajatutuu tuollaiseen tekoon.
Tärkeitnä olisi tunnistaa sen epätoivon merkit, eikä päivitellä ettei voi ymmrtää ja hyväksyä sellaista. Se on sama kuin sanoisi, ettei hyväksy mielenterveysongelmaisia. Mitä siinä on hyväksymistä, ihminen sairastuu niihin tahtomattaan, hyväksyi joku sen tai ei. Tärkeintä on että ympäristö havaitsee ongelma, ennen kuin ihminen ehtii vahingoittaa itseään tai muita.
Psykoosi, narsismi, psykopatia... riittäähän noita nykyajan diagnooseja, joiden varjolla voi riistää hengen lapsiltaan.
Luuserivanhemmat voisivat sen sijaan mennä itseensä ja päättää päivänsä, jos kerran joku on uhrattava. Yksi mielisairaala koko Suomi (katsokaa vaikka tilastoja, jo nuorisosta on valtaosa työttöminä ja työkyvyttöminä kun masentaa).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai parantuiko psykoosi heti surman jälkeen?
Miksi juuri sinun pitäisikään ymmärtää heitä?
Onko sinun mielipiteesi tärkeämpi kuin jonkun muun?
Äidinkö pitäisi jaksaa kantaa lapsensa menettämistä koko elämä? Kommenttisi on todella OUTO. Siis jos äiti päättää murhata lapsensa, menetys on kestettävä. Vankilassa ja mielisairaalassa tai yhdistelmänä.
Hellanlettas sentään millaisia kaltaisiasi hörhöhulluja täällä pyörii.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta tämä on minun mielipiteeni.
Äidin menettäminenkö on lapselle oikein? Hänenkö pitäisi jaksaa kantaa äidin menettämisen taakkaa loppuelämäänsä.
Eli lähellä oli etten joutunut lapsisurmaajien listalle. Olin psykoosissa, en tajunnut tilaani. Kuvittelin että muut on hulluja ja kaikki on minua vastaan myös lapset. Ihan hulluja juttuja päässä uskonnosta ja elämästä ja että itse olen kaikista syntisin. Yksi päivä olin lasten kanssa yksin kotona ja todellisuus hämärtyi ja luulin että kaikki muut oli kuolleet. Tuli jostain sellainen olo että pitää lapset tappaa ja itsensä että pelastumme. Lopulta viilsin itseäni vain käteen, onneksi lapset ei nähneet. Tajusin sen jälkeen hulluuteni. Osastolle ja sieltä lopulsta kotiin ja lääkkeille. Nyt ei ole psykooseja ollut samassa mittakaavassa. Itselleni heikkous on valvominen. Jos 2 yötä menee putkeen valvoessa niin olen psykoosissa. Vieläkin pelottaa että tuollainen uusiutuu. Tosin kun sairaalaan menin niin minusta ei juuri sanoja saanut ulos ja vasta noin 1viikon jälkeen olisi pystynyt haastattelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoosi, narsismi, psykopatia... riittäähän noita nykyajan diagnooseja, joiden varjolla voi riistää hengen lapsiltaan.
Luuserivanhemmat voisivat sen sijaan mennä itseensä ja päättää päivänsä, jos kerran joku on uhrattava. Yksi mielisairaala koko Suomi (katsokaa vaikka tilastoja, jo nuorisosta on valtaosa työttöminä ja työkyvyttöminä kun masentaa).
Oman elämän kertaansa, kun itse kirjoittaa, tekee itsestään sen sankarin. Tuo on todella tekopyhää. Kaikkea ei voi ymmärtää, eikä järjellä selittää, surullisia ja traagisia asioita tapahtuu. Jokainen meistä voi menettää toivonsa ja katkeroitua kokemastaan epäoikeudenmukaisuudesta siinä määrin, että on menettää otteensa, jopa oman elämänsä hallintaan. Kumpi on pahempi toistaan? Sillä kumpikaan teko ei ole puolustettavissa. Lapsen vastuullako on äidin henki? Pitäisikö sinua nyt sitten ymmärtää. Äidin menettäminenkö on lapselle oikein? Hänenkö pitäisi jaksaa kantaa äidin menettämisen taakkaa loppuelämäänsä.
kun oman henkensä menettäminen. Toisessa perheessä lapsilla olisi ollut ainakin mahdollisuus turvalliseen ja normaaliin kasvuympäristöön ja noin pienet lapset olisivat siitä kyllä selvinneet.
En ymmärrä tätä ajatusta, että parempi seköpää biologisen äidin kanssa kuin sijais- tai adoptioperheessä, missä lapsi sa olla lapsi ja hän saa turvallisen ympäristön kasvaa.
.Niin parempi kohtalo lapsille oli tämä kuin menettää ihann biologinen äitinsä..hohoijaa.
mutta eipä hänkään ole ilmeisesti psykoosissa ollut, joten vaietkoon!
kun eräs tuolla..että miten psykoosissa oleva ihminen on jo eilen voinut antaa seikkaperäisen raportin tapahtumista poliisille. Aika nopsaan on parantunut psykoosista.
Psykoosi, narsismi, psykopatia... riittäähän noita nykyajan diagnooseja, joiden varjolla voi riistää hengen lapsiltaan.
Luuserivanhemmat voisivat sen sijaan mennä itseensä ja päättää päivänsä, jos kerran joku on uhrattava. Yksi mielisairaala koko Suomi (katsokaa vaikka tilastoja, jo nuorisosta on valtaosa työttöminä ja työkyvyttöminä kun masentaa).
Eikä sellainen tietenkään oikeuta tekoa. Sen ymmärtäminen (no, edes yritys) kuitenkin selittää tapahtumaa, jolloin meillä on paremmat mahdollisuudet estää vastaavia tapahtumia tulevaisuudessa. Se, että toivoo lisää väkivaltaa ei ikävä kyllä tee tehtyä tekemättömäksi, eikä ole osoitus siitä, ettei tätä mieltä oleva itse kykenisi tappamaan omaa lastaan. Päinvastoin. Tapa millä on oppinut käsittelemään vihan tunteita ei muutu kohteen mukaan ja on totuuden kieltämistä väittää, ettei _ikinä_ pystyisi vihaamaan omaa lastaan.
Arvottomuus, suru, tuska, ahdisteneisuus, äidin jättämä tyhjiö ja syyllisyys, onkin lapsille hyvä perintö.
Lapset antaitsevatkin tulla hylätyksi. Eihän heidän tarvitse tietää, millaista on silloin, kun omistaa äidin.
Esitin kysymyksiä, en mielipiteitäni.
Jokaista täyttä luuseria. Ilmeisesti palstailijat ovat itsekin niin sekoja, että eivät tajua mikä on normaalia ja mitä "normaalissa" perheessä nyt voi korkeintaan tapahtua. Pitävät kaikkia potentiaalisina sekopäämurhaajina jos mielenterveys alkaa pikkasen kärsiä mikä nyt ei ole alkuunkaan totta.
Jos et ymmärrä niin se on sitten täällä vähintään vihapuhetta. Kyllähän sitä nyt pitää avn mukaan kaikkien tajuta miten normaali vanhempi nyt voi suuressa rakkaudessaan listiä jälkikasvunsa... ja palstan mielipiteen mukaan täähän onko sitten ihan pikkujuttu, "joka voi sattua kaikille". heh heh.