Mulla ainoalla lapsella on vaikeuksia perustella itselleni miksi "hankkisimme" toisen lapsen

olen oppinut jakamaan asioita, en ole itsekäs, kuten monet ainokaiset on.

kun vanhempani kuolevat, minulle jää kaksi rakasta sisarta, joiden kanssa jakaa ilot ja surut.

minun veli 24 ja sisko 29 on tällä hetkellä parhaat ystäväni ja haluan tämän mahdollisuuden, rikkauden myös antaa lapsilleni.

sisarettomat eivät ymmärrä mistä jäävät paitsi kun eivät ole koskaan kokeneen sisar-rakkautta.

ja hänelle oli todella tärkeää että saamme useampia lapsia, että on sisaruksia. Hänen välinsä vanhempiinsa ovat ihan normaalit, mutta lapsuus maalla oli kai jotenkin ankea ja eristynyt.

Asiasta ei tullut meille edes kinaa. Minulla on kaksi sisarusta, joten useampi lapsi oli itsestäänselvyys. Ajattelin myös, että kun lapsentekoon lähtee, niin turha sitä on yhteen jättää. Meillä on kolme lasta, emme tee enempää. Heillä on seitsemän serkkua, eli kun olemme yhdessä sisarusten kanssa ympärillä pyörii kymmenen lasta.

Mieheni on hyvä ja omistautuva isä lapsilleen. :)

Se on mielestäni kaikkien aikojen suurin klisee ja väärinymmärrys, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa oman kokemukseni mukaan sen useammin ainokaisten kuin monilapsistenkaan perheiden lasten kohdalla. Itse olen monella mittapuulla kaikkea muuta kuin itsekäs. Olen erittäin avulias ihminen, antelias, annan rahaa myös hyväntekeväisyyteen jne. Tunnen monia epäitsekkäitä ainoita lapsia. Ja monia itsekkäitä monilapsisesta perheestä tullutta. Ja toisin päin, ei näitä voi yleistää.

Monilapsisesta perheestä tullut ei voi ymmärtää mistä on jäänyt paitsi, kun ei ole kokenut vanhempiensa jakamatonta rakkautta. Se on luonut ainakin mun elämään tosi vankan pohjan.

Olen nähnyt läheltä enemmän todella raivoisia sisaruussuhteita kuin noita ihania lämpimiä, että sekin kallistaa vaakakuppia yksilapsisuuteen. Ainoa asia on, että isoin pelkoni on että jotain kauheaa tapahtuu ainokaiselle, mutta olisi mielestäni väärin tehdä toinen lapsi lähinnä sen takia, että olisi toinen lapsi olemassa "varalle".

ap

olen oppinut jakamaan asioita, en ole itsekäs, kuten monet ainokaiset on. kun vanhempani kuolevat, minulle jää kaksi rakasta sisarta, joiden kanssa jakaa ilot ja surut. minun veli 24 ja sisko 29 on tällä hetkellä parhaat ystäväni ja haluan tämän mahdollisuuden, rikkauden myös antaa lapsilleni. sisarettomat eivät ymmärrä mistä jäävät paitsi kun eivät ole koskaan kokeneen sisar-rakkautta.

olen oppinut jakamaan asioita, en ole itsekäs, kuten monet ainokaiset on.

kun vanhempani kuolevat, minulle jää kaksi rakasta sisarta, joiden kanssa jakaa ilot ja surut.

minun veli 24 ja sisko 29 on tällä hetkellä parhaat ystäväni ja haluan tämän mahdollisuuden, rikkauden myös antaa lapsilleni.

sisarettomat eivät ymmärrä mistä jäävät paitsi kun eivät ole koskaan kokeneen sisar-rakkautta.

Sulle jää kaksi rakasta sisarta vaik sul on 24vuotias velikin?

Onneksi kakkonen sanoi sen, mitä minun myös piti sanoa.

Vanhempamme ovat kuolleet ja me kolme sisarusta olemme ainoat, joilla on muistoja ja kokemuksia lapsuudesta, ajalta ennenkuin ystävyyssuhteet syntyivät.

Kun vanhempamme sairastivat ja kuolivat olimme toisillemme korvaamaton tuki.

Sulle jää kaksi rakasta sisarta vaik sul on 24vuotias velikin?

[/quote]

kirjotusvirhe. sisarusta...



ja ap:lle, olen itse tavannut vain itsekkäitä ainokaisia, siksi yleistys. jos lähdet miettimään, "entä jos sille tapahtuukin jtn", niin kannattaa myös miettiä jos teille vanhemmille tapahtuu jotain, kun lapsenne on kasvuiässä. mitä hänelle tapahtuu? taitaa jäädä hyvin yksin tähän maailmaan..

Kuinka monta ainoaa lasta oikein tunnet, jos _kaikki_ ovat tosi itsekkäitä?? Ihmettelen. Mulla on erisuuntaisia kokemuksia. Siitä viimeisestä kakunpalasta on opittu taistelemaan kotona jo ilmeisesti niin kiihkeästi, että monille sisaruskatraasta tulleelle on minäminä-asenne jäänyt päälle. Kärjistetysti.

Tuo on kyllä hyvä pointti että jos _meille_ tapahtuu jotain niin mitäs sitten. Tosin eipä se pikkusisarus mikään tuki ja turva varsinaisesti olisi ja näitä kauheuksiahan on ettei sisaruksia sijoiteta edes samaan perheeseen vaan erotetaan toisistaan, mutta yleisesti ottaen hyvä pointti.

Mä vaan tunnen niin monia sisarussarjoja, joissa sisarukset eivät tule yhtään toimeen. HIrveitä sukuriitoja jne. Tunnen YHDEN sisarusparven, jossa kaikki ovat ristiin toistensa parhaita ystäviä ja kaikkia kohdellaan kunnioittavasti ja aina autetaan toista. Sitten on ne kaikki muut ja se touhu näyttää kauhealta.

ap

Sulle jää kaksi rakasta sisarta vaik sul on 24vuotias velikin?

kirjotusvirhe. sisarusta... ja ap:lle, olen itse tavannut vain itsekkäitä ainokaisia, siksi yleistys. jos lähdet miettimään, "entä jos sille tapahtuukin jtn", niin kannattaa myös miettiä jos teille vanhemmille tapahtuu jotain, kun lapsenne on kasvuiässä. mitä hänelle tapahtuu? taitaa jäädä hyvin yksin tähän maailmaan..

No älä tee lisää lapsia, jos et kerran halua :D

Suhteet vanhempiini oli hyvät. Olin paljon serkkujeni kanssa ja minulla oli paljon kavereita, koska asuttiin alueella missä oli paljon lapsia. Silti kaipasin sitä sisarusta aina. Vanhempani kuolivat, kun olin vajaa 18v. Varsinkin silloin kaipasin sitä sisarusta.



Halusin ehdottomasti toisen lapsen esikoisen synnyttyä. Olen siis kahden koulu ikäisen lapsen äiti ja pakko myötää, että en tiedä onko varsinkaaan tuolle nuoremmalle lapselle se sisarus rikkaus. Kyllähän nuo välillä leikkii sovussa ja on niistä toisilleen seuraa, mutta silti. Kyllä nuo kärsii aika lailla toistensa olemassa olosta.



Mielestäni sitä lasta ei pidä tehdä, jos ei sitä aivan varmasti halua.

ps. Olen pahoillani, että olet joutunut luopumaan vanhemmistasi noin varhain

Suhteet vanhempiini oli hyvät. Olin paljon serkkujeni kanssa ja minulla oli paljon kavereita, koska asuttiin alueella missä oli paljon lapsia. Silti kaipasin sitä sisarusta aina. Vanhempani kuolivat, kun olin vajaa 18v. Varsinkin silloin kaipasin sitä sisarusta. Halusin ehdottomasti toisen lapsen esikoisen synnyttyä. Olen siis kahden koulu ikäisen lapsen äiti ja pakko myötää, että en tiedä onko varsinkaaan tuolle nuoremmalle lapselle se sisarus rikkaus. Kyllähän nuo välillä leikkii sovussa ja on niistä toisilleen seuraa, mutta silti. Kyllä nuo kärsii aika lailla toistensa olemassa olosta. Mielestäni sitä lasta ei pidä tehdä, jos ei sitä aivan varmasti halua.

että ollaan tapeltu kotona asuttaessa, on ollu hyviä ja huonoja hetkiä, mutta tunnetustihan aika kuultaa muistot. parhaat ystävät meistä tuli kun "kasvettiin aikuisiksi.." ja rupesi löytymään yhteisiä juttuja, ikäerot ovat meillä suuria.



toiset miettivät mikä lasten ikäeroksi, minä sanoisin lapsien kannalta mahdollisimman pieni, jotta he voisivat leikkiä yhdessä - kasvaa yhdessä.



toki ainokaisena on hyviäkin puolia, isot lahjakasat, jakamaton vanhempien huomio, mutta silti he jäävät paitsi sisar-rakkaudesta. kuitenkin hätätilanteessa toisia autetaan, oli välit minkälaiset tahansa.



se aito ja oikea kirjoitusvirhe-kakkonen :D

Ennen esikoisen syntymää, me oltiin päätetty miehen kanssa, ettei yritetä enempää lapsia. No sitten se vauvakuume kuitenkin iski ja alettiin miettiä asiaa muutenkin.



Mä tunnen tasan yhden sisarusparin, jotka ovat järistyttävissä riidoissa keskenään ja sitten paljon näitä, joille veli tai sisko on lähes tärkeintä maailmassa.



Mekin kyllä tapeltiin veljen kanssa aivan hulluina kun oltiin pieniä, mut kun mä täytin 17 vuotta ja muutin pois kotoa, mun ja veljen suhde parani niin paljon, että nykyään ollaan melkeistä parhaita kavereita. Ja siis tuosta kotoamuutosta on nyt aikaa 13 vuotta.



Oli siitä veljestä kyllä hyötyä ja seuraa muutenkin. Vaikka tapeltiinkin, niin ihanaa oli, kun aina lomilla oli joku jonka kanssa tehdä jotain kivaa. Pienenä jo mentiin ulkomaanmatkoilla käsikädessä rakentaan hiekkalinnoja ja sukuloimassa maalla oli tosi kivaa, ettei tarvinnut olla yksin. Sukulaisilla kun ei vielä silloin ollut lapsia, eli meitä oli tasan me kaks.



Nyt ollaan vähän tultu siihen tulokseen, että kunhan esikoinen täyttää 2 vuotta, niin aletaan yrittään toista. Jos ei tärppää 6 kk sisällä, niin näillänäkymin jätetään se yrittäminen sit siihen. Tuntuu, että ollaan liian vanhoja, jos vielä sen jälkeen yritetään vauvaa ja sitten siinä on sekin puoli, että eipähän tarvitse itse päättää. Jos tullaan puolessa vuodessa raskaaksi, niin ihanaa ja jos ei, niin sitten se oli niin tarkoitettukin.

Varsinkin vanhempi lapsi harjoittaa henkistä väkivaltaa nuorempaa kohtaan ja kyllä nuo tappelee ihan fyysisestikin. Esikoinen toivoo ettei nuorempi olisi koskaan syntynytkään ja kuopus toivoo, että esikoinen häipyisi jonnekin, että saisi olla rauhassa. Lapset osaa olla tosi julmia toisilleen, eikä siinä kasvatus tunnu auttavan.