Miten te merkkaatte lapset ja äippälomat CV:hen??
Itse olen aina halunnut rehellisesti laittaa että on lapsia (joko pelkän lukumäärän, tai syntymävuodet. Huonoa tässä on se, että yksi lapsista tosi pieni, mutta kaksi taas jo tosi isoja, joten siksi laitan välillä synt.vuodet, jotta näkyy ettei lapset ole esim. kaikki alle kouluik.)
Lisäksi CV:ssäni näkyy, että olen ollut nyt vuoden vanhempainvapailla.
Ja nyt joudun siis hakemaan uutta työtä.
Sain nyt neuvon ammattilaiselta laittaa työsuhteen päättymispäiväksi se päivän jolloin työsuhde oikeasti tulee päättymään nyt keväällä - vaikken siis enää palaa k.o. työhön enkä ole ollut työssä vuoteen.
Eikä mainita äippälomasta mitään. Eli annan vaikutelman että olen ollut koko ajan töissä tähän päivään saakka... mielestäni kyseenalaista.
Mutta kuulemma näin pääsisin helpommin haastatteluun.
Se on ihan totta, että nykyisellä CV:lläni tosiaan en ole päässyt edes haastatteluihin (no yksi on tulossa).
Mielestäni silti vähän harhaanjohtavaa. Asia tulee kuitenkin haastattelussa viimeistään ilmli, ja minkä kuvan se sitten minusta antaa :-(.
Kommentit (9)
olen hoitovapaalla, ja minut on irtisanottu. Olen nyt irtisanomisajalla; työsuhde siis tulee päättymään pian ja tiedän tarkan päivän. En enää siis palaakaan työhöni hoitovapaan jälkeen.
Ja nyt pitäisi laittaa cv:hen työsuhteen päättymisajankohdaksi tuo milloin se oikeastikin tulee päättymään.
Mutta silloinhan rekrytoijat saa vaikutelman että olen ollut työssä siihen saakka - vaikka oikeasti en ole tehnyt työtä vuoteen äippäloman takia.
Siksi olen yleensä käyttänyt muotoa
Yritys Oy Ab, xxpäällikkö, 00.00.0000 ->
ja maininnut alla toimenkuvan jälkeen " äitiyslomalla 0/00 alkaen"
Mutta onko tämä huono tapa?`(tai siis taitaa haitata haastatteluun pääsyä... mutta siitäkös haastattelija tykkää kun tuo asia tulee ilmi vasta haastattelussa)
CV:stä tulee selkeämpi kun mainitset siinä alussa lasten lukumäärän ja syntymävuodet, etkä sitten siellä työsuhteiden joukossa mitään äitiyslomia. Kyllä ne rekrytoijat sen verran fiksuja on että osaa laskea sinun olleen jossain välissä lasten takia pois työstä. Eri asia on jos CV:hen jäisi aukkoja, ne tietenkin kannattaa paikata äitiyslomalla/hoitovapaalla jos näin on.
alalla olleena (osittain edelleen rekryallalla olevana) olisin samaa mieltä sanniinan kanassa. ei mitään äitiyslomajaksoja cv:hen, ei ole minusta edes mikään suotava tapa, antaa jopa hieman kummallisen vaikutelman.
minusta niitä lapsia kannattaa mainita cv:ssä, hakemuksessa, haastattelussa järkevissä asiayhteyksissä eikä turhaan toitottaa. eihän siellä toitotella kaikkia muitakaan asioita, vaikka sairaslomia tai vakavasti sairasta mummoa, jota hoidetaan vapaa-aikana. minusta ne lapset ovat tärkeä osa elämää, luonnollinen osa monen työssäkäyvän äidin arkea ja sellaisina ne pitää tuoda esille, ei liikaa korostaen.
positiivisina asioina ne kannattaa tuoda esille eikä mitenkään hyökkäävästi. äitiyslomat jotenkin päivämäärineen näyttäisivät mielestäni cv:ssä ihan hullulta, antaisi kyllä rehellisen vaikutelman juu, mutta oudossa sävyssä.
Hakemuksen loppuosaan kirjoittaisin, että olen ollut vanhempainvapaalla siitä ja siitä lähtien. Ansioluetteloon nykyisen työsuhteen keston laittaisin siihen päivämäärään asti, johon se nyt oikeasti jatkuu. Näin kertoisit kaikki totuudenmukaisesti, mutta et korostaisi äitiyslomia yms.
ensimmäinen otsikko on Henkilötiedot:
Tähän laitan nimeni, syntymäaikani, siviilisäätyni ja lasten syntymävuodet. Näin:
Nimi
Syntymäaika:
Naimisissa, lapset synt. 2001 ja 2004
Ja sitten muut otsikot, koulutus ja työkokemus ym..
Työkokemuslistan perään laittaisin näin:
Äitiysloma/hoitovapaa xx.xx.xxxx-xx.xx.xxxx
tai edes hoitovapaan ajanjakso jos äitiysloman haluaa sisällyttää työssäoloaikaan.
Työvoimatoimiston sivuilta olen löytänyt joitain cv malleja.
eikös itse hakemus ole sitten erikseen, cv on sama jonka voi lähettää joka paikkaan liitteeksi. Tai sitten CV:n alkuun jokin yleinen hakemuslause koskien juuri hakemaa paikkaa, en tiedä.
Itse olen tehnyt näin:
Perhesuhteet: Naimisissa, tytär (s. 2003).
Tämä tieto kertoo olennaisen. Lukija myös ymmärtää, että jossain välissä olen myös synnyttänyt ko. lapsen ja oletettavasti hoitanut häntä jonkun ajan kotona. Se, kuinka kauan olen hoitanut, on työnantajlle aika epäkiinnostavaa ja sitä voi kysyä haastattelussa.
Työsuhde päättyy vasta päättymispäivänä, irtisanomisajan jälkeen! Älä nyt ihmeessä itse omaa kokemustasi vähättäle, haloo!
Pitkään rekrytoinnin ja urakonsultoinnin parissa toimineena ovat mielestäni edellä mainitut vinkit täysin päteviä. Työsuhde kestää niin pitkään kuin paperissa sanotaan, eikä äitiyslomia tarvitse työkokemukseen eritellä. Lasten lukumäärän ja syntymäaikojen ilmoittaminen on ns. reilua peliä, koska asia joka tapauksessa tulisi esiin haastattelussa.
Hyvin tehdyn, kiinnostavan hakemuksen ja ansioluettelon painoarvo on tärkein, kun sopivia kandidaatteja seulotaan hakijoiden joukosta. Muistakaa siis aina: pätevyys, sopivuus ja motivaatio! Ja toisaalta voisi ajatella, että jos pienet lapset tai äitiyslomat ovat työnantajasta negatiivinen asia, haluaisimmeko sellaiselle edes töihin...
Itse en ole laittanut äitiyslomista mitään. Lapset mainittu näin
Perhesuhteet: avioliitossa, lapset 3/03 ja 5/07
Siinähän se olennaisin, kaikki tietää, että lapsiin liittyen tuosta eteenpäin on oltu hetki kotona.
Äitiyslomia en tietenkään merkitse mitenkään erikseen. (Toki olen palannut samaan paikkaan kaikki kaksi kertaa)
En ymmärrä mitä ihmeen työsuhteen päättymispäivää olet laittamassa cv:hesi? Jos olet työnantajan palveluksessa niin olet palveluksessa edelleen toistaiseksi vai onko määräaikainen työs?
Siis näin:
Työnantaja Oy, sihteeri, 1.7.2001 -
Minusta tuntuisi kummalliselta, jos lukisi näin:
Työnantaja Oy, sihteeri, 1.7.2001 - 31.5.2007 (olettaen että esim. tuo on ä-lomasi päättymispäivä)