Kp 27, uskaltaako jo testata?
Vähän huvittaa jo tämä hermostuneisuus mutta kyselen silti mielipiteitä. Uskaltaako jo tehdä raskaustestin vai odotanko vielä vaikka viikon?
Pelottaa niin että menkat alkaa, teoriassa ne olisivatkin jo voineet alkaa koska kiertoni on keskimäärin 26-28 päivää mutta koska vaihtelua on jopa 23-30 päivää ollut niin en tiedä kannattaisiko varmuuden vuoksi odotella että tuo kp 30 on mennyt ennen kuin testaan.
Pitäisikö näin aikaisin olla jo pahoinvointia jos olisin raskaana? Jotain tavallisuudesta poikkeavaa on ollut eli oviksen ja oletetun hedelmöittymisen jälkeen oli kauhea mahatauti muutaman päivän ajan eli vatsa ihan sekaisin monta päivää mutta ilman oksentelua. Lisäksi koko ajan ovulaation jälkeen on ollut hassua turvotusta alamahassa, ja alavatsa tuntuu jännällä tavalla kosketusaralta.
Reilu viikko ovulaation jälkeen oli mahassa menkkamaisia kipuja kahtena päivänä, molempina päivinä noin tunnin parin ajan, ekana tosi voimakkaita. Siitä on nyt kuitenkin jo kohta viikko eivätkä menkat ole vielä alkaneet - yleensä kivut ovat tulleet vasta kun verta on jo tullut, ei ikinä toisinpäin.
Nyt sitten muutaman päivän ovat nännit olleet kipeät mutta tosiaan se voi enteillä myös menkkojen alkamista.
Lämpöä olen välillä mittaillut mutta ei mitenkään erityisen korkea, mittasin koska muutamana iltana on ollut kuumeinen olo ja lisäksi välillä ollut kylmiä väreitä ja äkkiä niiden perään kuumia aaltoja.
Kiitos jos joku jaksoi lukea tätä hysteeristä vuodatusta, en uskalla kysellä vielä keneltäkään oikean elämän ystävältä koska tilanne on niin alussa!
Kommentit (2)
Et saa vielä luotettavaa tulosta, kemiallisen raskauden mahdollisuus on vielä aika korkea. Jo toive raskaudesta saa kehon tuntemaan noita raskausoireita. Kokemusta on, mutta nyt viimein plussasin oikeesti( kp 40/30) :D
Muutaman kuukauden oon tehny testejä juuri tuolleen "ehkä näkyy" -päivillä: plussahko tulos on tullutkin, mutta siitä pari päivää niin tuli kuukautisetkin.
kun puhut järkeä. Testaan siis vasta ensi viikon puolella ja yritän nyt keskittyä muuhun. Onhan se ihan totta että näin alussa hormonitasotkin ovat mitä ovat.
On tämä kyllä hermoja raastavaa.
Et saa vielä luotettavaa tulosta, kemiallisen raskauden mahdollisuus on vielä aika korkea. Jo toive raskaudesta saa kehon tuntemaan noita raskausoireita. Kokemusta on, mutta nyt viimein plussasin oikeesti( kp 40/30) :D
Muutaman kuukauden oon tehny testejä juuri tuolleen "ehkä näkyy" -päivillä: plussahko tulos on tullutkin, mutta siitä pari päivää niin tuli kuukautisetkin.