Lue keskustelun säännöt.
Terapia teki mulle vain vahinkoa:-(
20.11.2011 |
Kävin muutaman kerran juttelemassa terapeutille (ps. sh), joka aluksi vaikutti hyvin ymmärtäväiseltä ja miellyttävältä. Kuitenkin mulla oli epämääräinen tunne, ettei se oikein mua hyödyttänyt. Nyt mietin asiaa ja tajusin, että hän nimesi mut vaativaksi persoonallisuudeksi, joka suorittaa äitiyttä ja vanhemmuutta, eikä osaa rentoutua. Ok, voi olla totta, mutta se ei aidosti auttanut mua yhtään eteenpäin. Nyt olen entistä enemmän allapäin ja lisäksi tuollainen leima otsassani. Olin ajatellut, että äitiys olisi se viimeinen saareke, jossa sentää osaan olla rakastava ja riittävä omalle pienelle lapselleni.
Kommentit (18)
En kiistä tunnettasi, se varmasti tuntuu susta kuitenkin siltä. MUTTA.
Terapian tarkoituksena on saada ihmisten aivot toimimaan, huomaamaan missä mättää. Selkeästi sinulle on tämä asia iso juttu ja nyt sinun oma duunisi on käydä se prosessi läpi. Toki terapeutille voi ja kannattaa jatkossakin tuntojaan tilittää.
Vaativana persoonana terapia ei sinua mielestäsi HYÖDYTTÄNYT. Huomaatko? Aito apu tulee vasta joskus jäljestäpäin, kun oivallat mikä mättää. Itse et ole selkeästikään asiaa vielä sisäistänyt ja koetat nyt vaan kummallisesti räpistellä äitiyden ihannekuvassasi.
Voimia. Kyllä se siitä ajan kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Terapia on vuosien prosessi. Ja oikeassahan hoitaja oli jos hän kommenttinsa noin syvästi sinuun iski. Nyt uudestaan vastaanotolle/toiselle terapeutille/ toisen tyyppiseen terapiaan.
Kannattaisiko käydä ihan oikealla terapeutilla eikä millään sairaanhoitajalla?
Itse olen käynyt psykoterapiassa eikä terapeutti ole koskaan laittanut mitään leimoja minuun, vaikka varmaan aihetta olisi ollut.
Sen sijaan kävin yhden kerran "sinnepäinammattilaisella" ja tunnin keskustelun jälkeen olin niin traumatisoitunut tämän "ammattilaisen" mielestä, että ei mitään rajaa. Jos mulla ei olisi ollut tuota terapiakokemusta taustalla, olisin todella pahoittanut mieleni tuosta kokemuksesta. Nyt opin kuitenkin sen, että en mene kenelle tahansa omia asioitani puhumaan ja pidän puoleni paremmin. Mietin vielä, voisinko tehdä tuosta puoskarista valituksen jonnekin - tuommoisia diagnooseja laukova henkilö voi ihan oikeasti vahingoittaa jotain epävakaata persoonallisuutta.
Kannattaisiko käydä ihan oikealla terapeutilla eikä millään sairaanhoitajalla?
Itse olen käynyt psykoterapiassa eikä terapeutti ole koskaan laittanut mitään leimoja minuun, vaikka varmaan aihetta olisi ollut.
Sen sijaan kävin yhden kerran "sinnepäinammattilaisella" ja tunnin keskustelun jälkeen olin niin traumatisoitunut tämän "ammattilaisen" mielestä, että ei mitään rajaa. Jos mulla ei olisi ollut tuota terapiakokemusta taustalla, olisin todella pahoittanut mieleni tuosta kokemuksesta. Nyt opin kuitenkin sen, että en mene kenelle tahansa omia asioitani puhumaan ja pidän puoleni paremmin. Mietin vielä, voisinko tehdä tuosta puoskarista valituksen jonnekin - tuommoisia diagnooseja laukova henkilö voi ihan oikeasti vahingoittaa jotain epävakaata persoonallisuutta.
Anteeksi nyt vaan, sivuhuomautuksena, että psykoterapeutti voi olla ammatiltaan vaikka sairaanhoitaja, lääkäri, sosiaalityöntekijä, toimintaterapeutti tms tai vaikka diplomi-insinööri.
voi eikä saa mitään diagnooseja sanoa ääneen tai laittaa. Ehkä on totta, että suoritat äitiyttä ja joku sanoi nyt sen sinulle ääneen ja olet siksi ahdistunut. Olet varmasti hyvä äiti lapsillesi, mutta ota vähän rennommin, jooko? :) Olet silti riittävän hyvä äiti.
Tutustu tuohon käsitteeseen mitä se tarkoittaa. Keskustele ja hae vertaistukea, äläkä vertaa itseäsi tai lapsiasi toisiin. Teillä on oikeus elää omaa elämäänne ja jokainen lapsi on omanlaisensa, samoin jokainen vanhempi.
Mä pääsin tuosta suorittamisesta ylitse niin, että lakkasin vertaamasta itseäni toisiin ja opin luottamaan omiin ratkaisuihini vanhempana. Meidän perhe, on meidän perhe :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei nyt ihan DI-papereilla onnistu...
Psykoterapeutiksi haluavalta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan tutkinto, teoreettinen lisäkoulutus, työnohjauksessa suoritettu harjoittelu ja soveltuvuus ammattiin sekä omakohtainen psykoterapia. Erityistason psykoterapeutilta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan perustutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, vähintään kahden vuoden työkokemus, 250 tunnin omakohtainen psykoterapia ja lisäopintoja keskimäärin kolme vuotta. Vaativan erityistason psykoterapeutin pohjakoulutus on oltava soveltuva korkeakouluasteen tutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai muu akateeminen loppututkinto. Lisäopintoja on oltava keskimäärin neljä ja puoli vuotta, ja oman psykoterapian kesto vähintään 500 tuntia
Tajuat mikä sinussa on "vialla" ja se sattuu. Oman persoonallisuuden ja psyykkisten ongelmien kanssa työskentely on hikeä ja kyyneleitä eikä huumaavaa onnen tunnetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
terapia on kovaa työtä, jonka tearpeutti käynnistää ja jota hän voi suunnata. Vähintäänkin 50% työstä on kaikki se, mitä asiakas tai potilas tekee tapaamisten välillä itsekseen. Terapia ei ole juttelua eikä paijaamista. Terapeutin ei tarvtse olla ymmärtäväinen (= samaa mieltä asiakkaasta kuin tämä itse) eikä miellyttävä, vaan ammattitaitoinen.
Jos terapeutti sanoo havaintonsa asiakkaasta, seuraava vaihe on miettiä pitääkö se paikkansa ja jos pitää, niin miksi asiakas on sellainen kuin on.
Kaiken terapian tarkoitus on asiakkaan paraneminen, mutta terapeutilla ei ole mitään taikasauvaa, että plim! nyt kaikki on hyvin.
Ap, jos tunnet noin syvää huonoutta kuin avauksessasi kuvaat ja lapsi on sinulle kuin pelastusrengas ("viimeinen saareke ..."), niin koita jaksaa terapiassa. Se auttaa sinua, vaikka synkkää välillä onkin.
Saarnaan tässä, kun olin itse useita vuosia terapiassa ja paranin masennuksesta. Se oli kova, mutta myös riemastuttava kokemus. Voimia sinulle! :)
Mun äidillä on vaativa persoonallisuus ja mä olen nykyään sekaisin ku seinäkello.
Sulla lienee vielä mahdollisuuksia vähän höllätä itses suhteen, joka on sitten kaikkien parhaaksi. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on rajat ja rakkautta.
Olen aina tekemässä enkä tykkää loikoilla, ihan kamalaa!!
Mikä ihmeen leima tämä on? Minähän olen mikä olen!
Rakastava äiti vaikka olenkin tiukka.
Opettelen ottamaan löysästi, vaikka ison perheen äitinä se onkin välillä vaikeaa.
Ei sinussa ole mitään leimaa.
vaadit jo parin terapiakäynnin jälkeen parantumista. Vaativa persoona oli aivan oikea dg sinulle. Älä sitä murehdi, kyllä niitä vaativia persoonia on muitakin. Ala nyt työstää asiaa ensiksi sillä, että hyväksyt sen vaativan persoonasi. Lapsiasikin ajatellen on hyvä, kun tiedät että olet vaativa persoona, tiedät että joskus pitää löysätä. Itseään ei pysty muuttamaan ellei ensin tiedä mitä piää muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin muutaman kerran juttelemassa terapeutille (ps. sh),
Miksi terapeutin piti olla perussuomalainen? Itse käyn terapeutilla (kok).
Älä ota siitä mitään leimaa itsellesi että sinulla on taipumuksena vaatia itseltäni liikoja. Minä itse olen ollut kova suorittaja koska isäsuhteeni oli sellainen että rakkaus ja hyväksyntä tuntui perustuvan pelkkään suorittamiseen. Olet tietenkin riittävä omalle lapsellesi juuri tuollaisena :) !!! Mutta voimakas sisäinen tarve olla aina enemmän kuin on, uuvuttaa ja sitä terapeuttisi varmasti tarkoitti. Asian tunnistaminen ei tosin vielä eheytä mutta on ensimmäinen askel. Mun on eheyttänyt kokemani rakkaus Jumalalta. En oikein keksi mikä muu auttaisi Paitsi terapeuttiset kirjat asiaan liittyen. Mua on auttanut esim ,kirja "Tie Isän syliin", Jack Frost, kristilliset kirjakaupat, joka käsittelee paljon juuri suorittavasta elämäntyylistä vapautumista.. Mutta Muista että juuri nyt, juuri tuollaisena, olet riittävä :) Tunne omasta riittävyydestä on kuitenkin psykologinen ja vaatii ehkä edelleen prosessointia. Toivottavasti pääset myös kokemaan itsesi riittäväksi... Voimia ja iloa äitiyteesi ja elämääsi!!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oliko analyyttisesti tai psykodynaamisesti suuntaunyt? Tästä kommentista sai ainakin ajatuksen, että kommentoija olisi terapeutti jonka tarkoituksena on lytätä, mitätöidä ja paljastaa vikasi
"Terapian tarkoituksena on saada ihmisten aivot toimimaan, huomaamaan missä mättää. Selkeästi sinulle on tämä asia iso juttu ja nyt sinun oma duunisi on käydä se prosessi läpi. Toki terapeutille voi ja kannattaa jatkossakin tuntojaan tilittää."
Itse kävin dynaamisesti suuntautuneella terapeutilla ja pää meinasi räjähtää. Olet aloittaja kirjoituksesi mukaan hyvin itseanalyyttinen, joten ratkaisu tai voimavarakeskeinen voisi olla sinulle hyvä suuntaus. Näin voit kehittää vahvuuksiasi ja sitä kautta himmentää huonoja puoliasi. Mielestäni dynaaminen suuntaus "mielen valaisijana" aika on ohitse. Kuka voi vuosien lyttäämis, mitätöinti ja terapian, jonka tarkoitus on ahdistaa, tuoda potilas hämmennyksen, ahdistuksen ja raivon partaalle siksi että "potilas voisi parantaa itsensä" ja tuntisi itsensä paremmin rehellisesti "parantua".
Terapeutin tulkinta on TERAPEUTIN tulkinta sinusta, sinä voit itse päättää hyvöksytkö sen vai et. Olen lukenut, että esimerkiksi psykonalyysi on pitkä matka itseensä, mutta sen lopputulos millaiseksi ihminen kasvaa niin sitä ei voi koskaan tietää. Eikä sen suunnan terapeutitkaan ota asiasta vastuuta, vaan potilaalla olisi muka valta päättää millaiseksi haluaa tulla ja miten käyttää saamansa "itseymmärrystä".
Terapian näkökulmasta terapia on onnistunut jos potilas tuntee itsensä paremmin, sinänsä kritisoisin myös tätä, psykoanalyysin jälkeen potilas ymmärtää mitä terapeutti haluaa hänessä olevan vikaa. Oletko osannut pitää puolesi vai otatko identiteettiisi sen mitä muut (terapeutti) sanoo sinussa olevan vikana?
Vaikka vanha topa, voisin vielä kommentoida että terapeutin näkökulmasta pari tapaamista on hyvin onnistuneita, aloittaja on valaistunut omista ongelmistaan ja terapeutti näin voisi motivoida sinua kohtamaan (terapeutin tunnistamat) ongelmat sinussa itsessäsi ja halun käydä pitkää terapiaa jotta voit itse korjata ITSEssäsi olevat ongelmat.
Mikä on ongelma, ongelmat eivät koskaan valaise näyttämöä vaan laskevat mustan verhon, masennuksen ja ahdistuksen yllesi,johon tarvitset sitten pitkää terapiaa jotta voit hyväksyä huonoutesi, puutteesi ja päättää itse korjaatko ne vai käytkö pitkää terapiaa, missä terapeutti kulkee rinnallasi ja kertoo ja näyttää mitä kaikkea sinussa on vikana.
Terapia on vuorovaikutussuhde, analyyttisissä terapeutti pidättäytyy vuorovaikutuksesta jota kutsutaan "vapaan assosiaation menetelmäksi". Todellisuudessa mykkyys on erittäin voimakas manipulaation keino ja alottaja määrittelee itseään terapeutin kohtaamisen kautta.
Tämä lienee on analuyttisten menetelmien tavoite. Terapeutti ei sinua paranna, kulkee rinnallassi ja potkii mitätöi ja lyttää mikäli menet hänestä väärään suuntaan. Kun toimit kuten terapeutti tahtoo, on hän miellyttävä ja antaa sinulle empatiaa.
Jos ap. (ketju on vanha, mutta aihe on mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen) kerran ajattelee äitiyden olevan "se viimeinen saareke jolla hän osaa olla rakastava ja riittävä lapselleen", niin minusta se tarkoittaa, ettei hänellä ole äitiyden alueelle ulottuvaa vaativaa persoonallisuushäiriötä.
Eivät terapeutitkaan aina oikeassa ole eivätkä tietyt persoonallisuuden piirteet ja käyttäytyminen ole yksiselitteisiä, kaikki elämänalueet kattavia. Jos oma kokemus selvästi on toisenlainen kuin se, mitä terapeutti sanoo, luottaisin omaan kokemukseen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
ei voi odottaakaan, että jos on "muutaman kerran" käynyt terapiassa (jos tässä nyt edes on kysymys oikeasta psykoterapiasta), että siitä olisi heti automaattisesti apua. Terapia vaatii ahdistuksen sieto- ja oivalluskykyä omasta tilanteesta. Kai sulla niitä löytyy?