Rokotevastaisuus näkyy jo tautitilastoissa, kun lapsia jää ilman MPR-rokotetta
Sunnuntaisuomalainen: Tuhkarokkotartunnat viisinkertaistuivat
Sunnuntai 20.11.2011 klo 05.00
Tuhkarokkotapaukset ovat yli viisinkertaistuneet Suomessa aiempiin vuosiin verrattuna, kertoo Väli-Suomen median Sunnuntaisuomalainen.
Tänä vuonna tartuntoja oli lokakuun loppuun mennessä tullut ilmi jo 26, kun kolmena edellisenä vuonna niitä on ollut 2:sta 5:een.
- Poikkeuksellista on määrän lisäksi se, että ensimmäistä kertaa vuosiin meillä on ollut myös kotimaassa saatuja tartuntoja, eli tauti ei ole pysähtynyt yksittäiseen sairastujaan, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rokotejohtaja ylilääkäri Terhi Kilpi.
Kilven mukaan lukuja selittää Euroopassa riehuva tuhkarokkoepidemia. Jo viime vuonna Euroopassa todettiin noin 30 000 tuhkarokkotartuntaa.
Lisäksi yksi syy tuhkarokon yleistymiseen voi olla joidenkin vanhempien kielteiset asenteet lasten rokotuksiin. Ilman tuhkarokolta suojaavaa MPR-rokotetta jää vuosittain noin 200 lasta.
Kommentit (23)
On kyllä ihan uskomattoman typerää vanhemmilta jättää lapsensa rokottamatta. Perusteina sitten se, ettei tarvita kun ei niitä tauteja ole. No eipä ole kun järkevät vanhemmat rokotuttavat lapsensa. Ei sitä rokotusohjelmaa ihan turhaan ylläpidetä. Asiantuntijat sen kuitenkin ovat kehittäneet ja tietävät nämä asiat _varmasti_ paremmin kuin nämä vouhkoavat hippimammat.
Tämä rokotehysteria menee ihan samaan sarjaan tämän uuden fluorihysterian kanssa... Kyllä säälittää todella paljon ne lapset, joiden hampaita pestään jollain ihme luomuhammastahnoilla. Terve vaan reiät... Se on kiva sitten kun maitohampaat jo karioituvat ihan pilalle ja sama kariesongelma siirtyy pysyviin hampaisiin.
Lastensuojeluilmoitus moisista äideistä pitäisi tehdä!

Tällaisten vapaamatkustajien takia sitten muutkin lapset kärsivät. Juuri rokoteohjelman ansiosta esim. lapsipolio on saatu kitkettyä pois.
Tomppeleita tosiaan on tälläkin palstalla
On kyllä ihan uskomattoman typerää vanhemmilta jättää lapsensa rokottamatta. Perusteina sitten se, ettei tarvita kun ei niitä tauteja ole. No eipä ole kun järkevät vanhemmat rokotuttavat lapsensa. Ei sitä rokotusohjelmaa ihan turhaan ylläpidetä. Asiantuntijat sen kuitenkin ovat kehittäneet ja tietävät nämä asiat _varmasti_ paremmin kuin nämä vouhkoavat hippimammat. Tämä rokotehysteria menee ihan samaan sarjaan tämän uuden fluorihysterian kanssa... Kyllä säälittää todella paljon ne lapset, joiden hampaita pestään jollain ihme luomuhammastahnoilla. Terve vaan reiät... Se on kiva sitten kun maitohampaat jo karioituvat ihan pilalle ja sama kariesongelma siirtyy pysyviin hampaisiin. Lastensuojeluilmoitus moisista äideistä pitäisi tehdä!
myrkytysvaaran takia. Juomavedessä on jo liikaa fluoria, hammastahna siihen päälle ja voi sanoa hyvästit terveydelleen.
rokotteita kunnolla ja toimittavat silkkaa ahneuttaan markkinoille keskeneräistä paskaa joista saa vakavia sairauksia.
kannustaneet rokotusvastaisuuteen. Lisää avoimuutta peliin niin voi odottaa myös kriittistenkin vanhempien valitsevan rokotteet. Itse päätimme jättää sikapiikit ottamatta vaikka raskauden myötä olimme kohderyhmää eikä ole kaduttanut..
1
vakavia sairauksia Suomessa jaettava MPR-rokote sitten aiheuttaa?
rokotteita kunnolla ja toimittavat silkkaa ahneuttaan markkinoille keskeneräistä paskaa joista saa vakavia sairauksia.
vai miten voi 30 000 sairastua siihen?
.. rokotetaan mpr-roketteella, mutta rokotekattavuus on monilla alueilla laskenut alle 90 %:n, jolloin se ei enää suojaa epidemioilta. Eli nämä rokotevastaiset vanhemmat ovat aikaansaaneet tuhkarokon uudelleen tulemisen.
Se hammastahnahan syljetään pois, haloo? Vai teilläkö sitä niellään ja syödään? :D Vaikka olisikin vedessä reilummin fluoria kuin muualla, pitäisi hammastahnassa kyllä olla fluoria hampaiden reikiintymistä estämään! Toki liiallinen fluori on pahasta, mutta hammastahnassa sitä silti tulisi olla. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään fluorimyrkytysten kanssa, jos ei ole niin tyhmä että sitä syö! Kannattaa muuten vähän harrastaa lähdekritiikkiä noiden netistä luettujen varoitusten kanssa, niiden kirjoittajat ovat yleensä jotain ihan muuta kuin lääkäreitä tai hammaslääkäreitä...

alueen kaikilta lapsilta siksi, että juomavedessä on jo nyt liikaa fluoria? Tämä kielto tai suositus on ollut voimassa jo yli 20 vuotta ja uusitaan 5 vuoden välein.
Esimerkiksi sinun mielestäsi täysin epäluotettava Terveyskirjasto väittää, että "Niillä alueilla, joissa talousvedessä fluoria on yli 1,5 mg/l, veden ja fluorihammastahnan käyttöä tulee rajoittaa".
Kumpaa nyt sitten uskoa? Sinun lähdekritiiköntä kirjoitustasi vai asiantuntijoita?
vakavia sairauksia Suomessa jaettava MPR-rokote sitten aiheuttaa?
autismia
vakavia sairauksia Suomessa jaettava MPR-rokote sitten aiheuttaa?
autismia
Johan se on moneen kertaan todistettu vääräksi ja vääristellyksi. Syy-yhteyttä MPR:n ja autismin välillä ei oikeissa tutkimuksissa ole todettu.
Vaan niinhän se on, että ne pitää eniten ääntä, ketkä tietävät vähiten.
Rokote olisi ihan ok, mutta valitettavasti sen teho ei riitä ja sairastumisia tulee... Ainut keino saada suoja, on sairastaa tauti.
nykyvanhemmat eivät edes tunnista enää. Miltä tuntuisi lapsen kurkkumätä??
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kurkkum%C3%A4t%C3%A4
Entä hinkuyskä??
http://fi.wikipedia.org/wiki/Hinkuysk%C3%A4
voit lukea mahdolliset rokotteen haittavaikutukset.
http://www.spmsd.fi/spmsd/pakkausselosteet/MMRVaxPro/MMRVaxPro_spc.pdf
Suomi on siitä hassu maa, että täällä ei joudu ottamaan mikään viranomainen vastuuta mistään, vaan samat pallonaamat saavat jatkaa vuodesta toiseen, kävi miten kävi.
Jos risikko,kilpi tai puska olisivat älynneet erota sikapiikkikohun jälkeen, tilanne voisi kehittyä parempaan suuntaan. Sillä ei ole merkitystä toimittiinko silloin oikein vai väärin. Vastuun ottava syntipukki tarvitaan, joka pyytää anteeksi ja eroaa tehtävistään. Näin saavutetaan kansalaisten luottamus.
että "Rokotevastaisuus" on luokiteltu taudiksi ;-)