Voinko valittaa lääkärin toiminnasta vai ovatko ne vain "inhimillisiä virheitä"..?
Olen käynyt parin vuoden verran vain omalla lääkärillä, mutta viimeksi sairastuttuani jouduinkin toiselle lääkärille, joka ei ole oikein mitään hommaa saanut vietyä loppuun asti.
Viikko sitten kävin tällä toisella lääkärillä ja hän laittoi lähetteen labraan, johon meninkin heti seuraavana aamuna. Labrassa kuitenkin sanoivat, ettei siellä ole mitään uutta lähetettä , vain kuukauden vanha toisen kokeen lähete löytyi.. Näytteet kuitenkin otettiin, sillä tiesin varmasti mitä minulta pitää ottaa. Tämän jälkeen marssin terveysasemalle selvittelemään tilannetta ja hekin olivat ymmällään ja lupasivat toimittaa lähetteen heti, jotta näytteet saadaan eteenpäin. Soittoaika annettiin myös tälle "väärälle" lääkärille, sillä oman lääkärin soittoaika menisi liian pitkälle.
No eipä mitään. Lääkäri soitti perjantaina ja kertoi tämän uuden kokeen tulokset, jotka olivat minun kannaltani ihan hyvät, mutta lääkettä tarvisin siihenkin. Toisesta (vanhemman lähetteen) kokeesta hän ei maininnut sanallakaan ennenkuin puhelu oli jo päättymässä ja muistin itse kysyä tulokset. Siellä olikin sitten häikkää ja lääkäri lupasi heti toimittaa e-reseptit ja että lääkitys pitää alottaa heti maanantaina, eli eilen.
Mies kävi puolestani apteekissa eilen ja kas kummaa, juuri tämän heti aloitettavan lääkkeen reseptiä ei löytynytkään, vain toisen ei niin kiirellisen lääkkeen, vaikka samalla kertaa piti lääkärin reseptit laittaa.
Kyllä nyt sapettaa! Huomenna saan taas soitella tai käydä paikanpäällä kyselemässä että mikäs nyt mättää! Ja sen jälkeen pitäisi vielä uudestaan apteekkiin mennä. Ei se ole ihan ilmaista minullekaan tämä edestakaisin ramppaaminen ja soittelu. Kaikenlisäksi tuo "väärä" lääkäri puhuu auttamattoman huonoa suomea. Monta kertaa sain pyytää puhumaan hitaampaa ja selkeämmin.
Voiko tuosta valittaa vai ovatko vain inhimillisiä virheitä..? Vai kieltäydynkö jatkossa hoidosta, jos vain tuota lääkäriä tarjotaan.. :D
Kommentit (11)
hän auttaa valituksen tekemisessä. Palaute on tärkeää, ilman sitä nämä jutut eivät koskaan tule tietoisuuteen. Voi olla että lääkärisi ei hallitse kunnolla systeemeitä. Joskus kyllä ei suomilääkäritkään muista noita labrapyyntöjä koneelle laittaa tai vaikka laittaakin, ne jäävät jonnekin bittiavaruuteen.
siellä kuolee ihmisiä virheiden takia ja mamma pulttaa tällasista asioista.
hyvää itsenäisyyspäivää, äläkä rasita sitä potilasasiamiestä.
tai voithan sä vaikka haastaa sen lääkärin ja koko terveydenhuollon oikeuteen.
Olin hiljattain yhteydessä potilasasiamieheen omissa asioissani. Asiamies vastasi, että potilasasiamies ei hoida potilaiden asioita. Ymmärrän, että potilasasiamies ei ole potilaan asianajaja, mutta mitähän tuo virkamies oikeastaan sitten tekee? Siinä lienee sellainen paperitiikeri, joka varmasti saa hoitohenkilökunnan tekemään parastaan...
Lääkäreiden toimista valitetaan kuulemma aluehallintoon. Minä valitin sekopäisiä puhuvasta potilasasiamiehestä. Aluehallinto taas lienee orwellilainen ministeriö, jossa tavallisten ihmisten asioilla joko pyyhitään kääntöpuoli tai ei tehdä edes sitä.
Jos ap on rahoissaan, menköön yksityiselle. Nuo terveyskeskuslääkärit eivät useinkaan osaa kuin määrätä särkylääkettä ja parin päivää sairaslomaa. Itse olen havainnut monen moista asiattomuutta tuossa lähiterveyskeskuksessa. Onnekseni kuitenkin myös hyvää hoitoa toisinaan.
mutta sapettaahan se, että jatkuvasti saa tuhlata aikaa, vaivaa ja rahaa lääkärin virheiden takia. Sairastavana työttömänä kun ei ole varaa matkustella milloin mihinkin asioita hoitamaan. Plus siihen päälle vielä kalliit lääkkeet.
En ole haastamassa ketään oikeuteen enkä vaadi korvauksiakaan, mutta eiköhän se ole ihan asiallista saattaa terveydenhuollon ja kyseisen lääkärin tietoon nämä virheet ja minulle siitä aiheutunut vaiva ja kulut.
kokemuksesta tiedän että lääkärit ovat pahimpia unohtamaan mitä lupaavat.
Kannattaa aina kerrata puhelunlopussa asiat.
Ongelmana on se että labrapyynnön tehnyt lääkäri saa sisäistäpostia labravalikossa eli vastaukset vain pyytämiinsä kokeisiin. Jos haluaa tarkastella kaikkia tuloksia eli kaikkien lääkäreiden määrämiä niin lääkärin pitää mennä itse labravalikkoon.
Pyydä epikriisisi hoidosta,lue mitä ovat kirjoittaneet/sanelleet. Onko jotain jätetty tekemättä mitä piti, ota yhetys potilasasiamieheen, jos hengenvaara ei ole tullut-lääkäri ei saa asiasta huomautusta.
Aina kerran vuodessa voi vaihtaa omalääkäriä , siihen erillinen kaavake.
Jos ap on rahoissaan, menköön yksityiselle. Nuo terveyskeskuslääkärit eivät useinkaan osaa kuin määrätä särkylääkettä ja parin päivää sairaslomaa. Itse olen havainnut monen moista asiattomuutta tuossa lähiterveyskeskuksessa. Onnekseni kuitenkin myös hyvää hoitoa toisinaan.
En siis todellakaan ole rahoissani, mutta se ei aikaisemmin haitannut, sillä sain erittäin asiallista ja tehokasta hoitoa oma lääkäriltäni. Lähetteet ja reseptit toimivat niinkuin pitikin. Nyt sitten harmittaa oikein huolella, kun en hänelle päässyt. ap
Parhaiten viesti menee perille kun otat yhteyttä suoraan kyseisen terveysaseman ylilääkäriin, puhelimella se voi olla vaikeaa, mutta kirjeet ja sähköpostit luetaan kyllä. Saat palautteen suoraan ko. lääkärin esimiehelle. Kyllä pienestäkin palautetta kannattaa laittaa, voi olla että kyseisen tyypin tilalle vaihtuu pätevämpi kun työsoppari päättyy.
t. lääkäri, itsekin joskus tk-lääkärinä työskennellyt
erityisesti sulle lääkäri. Huomenna selvitän, mikä mättää reseptin kanssa ja sitten otan yhteyttä terveysaseman ylilääkäriin. Eihän kyseinen lääkäri voi muuttaa toimintaansa, jos ei saa tietoa että jotain on mennyt pieleen. ap
- jos tarvetta hän lähettää pyynnöstäsi hoitovirhehilmoituskaavakkeen, joska lähetät lomakkeessa ilmoitettuun osoitteeseen
- myös aluehallintoon- entinen lääninhallitus- voit valittaa
- tai valviraan rankoista hoitovirheistä valitetaan
auttoi minulla eräässä ns. samantyyppisessä asiassa, eli ei hengenvaaraa mutta vaivaa kuitenkin.
Asun pikkukaupungissa ja minulle määrättiin infuusiolääke joka piti käydä sisätautiosastolla saamassa kahden kuukauden välein. Sairaalan piti tilata edellisenä päivänä lääke minua varten, kun muita potilaita ei ollut jotka sitä saisivat. Heiltä tuli minulle aina kutsukirje, että milloin tulen paikalle, mutta muistaakseni kolme kertaa kävi niin, että lääkettä ei ollutkaan tilattu! Työskentelin silloin pikkufirmassa, ja solidaarisuudesta pomoa kohtaan vaihdoin aina tuolloin vuoroa (siellä työskenneltiin yksin) että en käynyt työajalla sairaalassa. Tämä aiheutti hankaluuksia kun sitten en saanutkaan hoitoa silloin kun sairaalaan menin vaan taas olisi tarvinnut järjestää uudestaan vuoroja jne.
No, sitten sovittiin että minä otan vielä edeltävänä päivänä osastolle yhteyttä että tilaavat lääkkeen (tämä oli minusta melkoisen typerää sillä heidänhän asiasta kuului huolehtia). Suostuin, mutta sitten kun ensimmäisen kerran kävi niin, että soitostani HUOLIMATTA lääke oli jälleen tilaamatta, otin yhteyttä potilasasiamieheen.
Hän oli tosi fiksu, kuunteli asiani ja järjesti tapaamisen, jossa oli osastonhoitaja, potilasasiamies ja minä. Siinä tapaamisessa selviteltiin asiaa, hoitsu myönsi että vika heissä ja lupasi ryhtyä toimenpiteisiin. Ja johonkin ryhtyikin, koska tuon jälkeen ei ikinä ollut lääke unohtunut tilata.
Siispä, ota yhteyttä potilasasiamieheen, se voi oikeasti auttaa!
Mä valittaisin.
TOsin mä olisin soittanut lääkärille jo heti sieltä apteekista - ja jos/kun keskus olisi väittänyt, ettei nyt ole soittoaika, olisin sanonut keskukseen,e ttä kyseessä on kiireellinen lääkityskeen liittyvä ongelma, yhdistäkää sitten jollekin muulle lääkärille jos tuo ei mitenkään ole tavoitettavissa. Olen ennen tehnyt näin, kun vahingossa sain väärää astmalääkettä - ongelma korjautui heti puhelimessa.