Syödäänkö teidän perheessä enemmän herkkuja kuin lapsuuden perheessäsi?

Sokeripaloja salaa kävin napsimassa.

mutta yritän pitää rajaa siinä, ettei arkisin vedellä mitään sipsejätai tai karkkeja jos ei ole joku poikkeustilanne. Minusta herkut kuuluu viikonloppuun tai erityistilanteisiin (synttärit esim)

Tai ehkä karkkia syödään enemmän, koska lapsuuden kodissa silloin 70-80-luvulla se oli harvinaisempaa herkkua. Mutta äiti leipoi suunnilleen joka päivä jotain, paistoi lettuja, pannaria, keitteli kinuskikiisseliä, ties vaikka mitä. Oli siis pph ja kun me isommat tultiin koulusta aina oli jotain hyvää ja lämpimäistä.



Mä en todellakaan ole noin viitseliäs, enkä erityisesti leivonnaisista tykkää ja koska minä vastaan meidän perheen ruokahuollosta, niin ikävä kyllä muukin perhe joutuu "kärsimään" mun vähäisestä sokerinhimostani.



Viikonloppuisin saatan ostaa yhteisen namipussin perheelle.

haluamme pysyä terveenä.

Syömme herkkuja melko paljon, lapsuufdenkodissa oli harvoin, paitsi pullaa. Miehen kotona söivät aika paljon lapsenakin.

Olen yksinhuoltajan lapsi, eikä meillä tosiaan ollut herkkuihin kovin usein varaa... (isä ei maksanut ees elareita) Kyläreissuilla niitä herkkuja lähinnä sai. Joskus sain 50 penniä tai jopa markan ja kävin kiskalta hakee irtsikoita :D

mutta opin jo lapsuuden kodissani, että aikuiset eivät syö makeaa. Enkä syö niitä kuin juhlissa. Lapsella tuntuu olevan synttäriä, nimpparia ja kavereita, jotka mutustaa makeaa koko ajan, joten hän syö selkeästi enemmän karkkia ja makeaa kuin minä pienenä.

Sokeripaloja salaa kävin napsimassa.

Nyt sitten ilmeisesti otetaan takaisin.

Meillä oli ihan järkyttävää karkin mässäystä lapsena. Omilla lapsillani pidän tiukasti karkkipäivästä kiinni, ja silloinkin saa vain pienen karkkipussin heti lounaan jälkeen. Karkkia ei siis syödä kaiken päivää. Hampaat menevät ihan piloille... (Kokemusta löytyy.)

Silloin 70-luvulla kun olin pikkulapsi, ei paljoa herkuteltu. Synttäreillä ja oksennustaudissa sai Jaffaa ja serkun luokse käymään mennessä palasen Royal-suklaata. Karkkipäivä kyllä tuli jossain vaiheessa, oli se markka laittaa siihen touhuun.



Joskus tuossa ala-asteiässä (80-luvulle tullessa) se touhu kyllä sitten ryöstäytyi käsistä ainakin meidän perheessä. En tiedä miksi. Äidilleni taisi kehittyä karkin suhteen jotain impulsiivista syömishäiriön tapaista.



Lopulta teininä limuista tuli melkein arkipäivää, ja karkkipusseja availtiin meillä harva se ilta. Siitä tuli mulle melkein parin vuosikymmenen tapa ja sokeririippuvuus, josta pois opettelu oli muuten todella vaikeaa.



Ja nyt omien lasten kanssa olen palannut ihan kokonaan siihen 70-luvun menoon. Karkkia syödään joskus, mutta se on harvinaista, edes karkkipäiviä ei pidetä. Limsaa tai sipsejä ei ole kotona koskaan. Jälkiruuaksi on kiisseliä. Herkut kuuluu juhliin; silloin niistä saa kyllä nauttia täysin rinnoin.

Riippuu tietty siitä mikä lasketaan herkuksi. Jos tiukasti mietitään, että vain karkki ois herkkua, niin syödään varmaan jopa harvemmin. Jos jäätelö, sipsit tai keksi on herkkua syödään ehkä vähän tiheämmin.



Mutta suurin ero lie siinä, että määrät ovat aika pieniä. Vaikka syötäis päivittäin, niin määrällisesti olettaisin että vähemmän kuin lapsuudenkodissani.



Kohtuus kaikessa sanoisin.

Paljon vähemmän.