Ystävä ei ehkä olekaan ystävä?

Muutama vuosi sitten tutustuin mukavan tuntuiseen naiseen, jolla sama elämäntilanne (saman ikäisiä lapsia, kotona...). Oli juuri muuttanut paikkakunnalle, eikä oikein tuntenut täältä ketään. Tuntui heti, että olimme samalla aaltopituudella, tulimme juttuun tosi hyvin, samoja mielenkiinnonkohteita/mielipiteitä ym. Tunsin itseni onnekkaaksi löytäessäni näin yli 30v. hyvän uuden ystävän (vanhoja ystäviä on, mutta elämä on vienyt meitä erilleen, kauas toisistamme ja myös eri elämäntilanteisiin.)



Tämän vuoden aikana olen yhtäkkiä herännyt ystäväni muuttuneseen käytökseen. Meni n. vuosi sitten töihin, on saanut paljon uusia erittäin hyviä ystäviä (itse asiasssa TODELLA paljon). Tietenkään emme näe nyt yhtä päljon kuin ennen, mutta hänellä ei tunnu muutenkaan olevan aikaa esim. edes puhelimessa jutteluun. Ymmärrän toki työkiireet ym. Yhteiset jumppaharrastuksetkin ovat jääneet, hän on todella innostunut uusista lajeista. Tyylikin on muuttunut - sekä pukeutumis- että sisustus-. Nykyään pitää todella merkityksellisenä sitä, miltä muut näyttävät ulospäin. Arvostelee myös muiden koteja, mukaan lukien omani, joka kylläkin aiemmin tuntui kelpaavan, mutta ei enää (nyrpistelee nenäänsä värien käytölleni ja sanoo alleviivaten, ettei HÄN ainakaan olisi ostanut TUOLLAISTA tyynyä/verhoja tms.).



Olen todella hämmästynyt ja loukkaantunut tästä muutoksesta. Tavatessamme puhuu jatkuvasti näistä muista kaikista ystävistään (joita kaikkia minä en mitenkään edes tunne) - miten upeita ovat, miten hienoja harrastuksia, miten pukeutuvat/sisustavat kotinsa jne. Kerran tuossa järjesti illanistujaisia ja puhui, että täytyy mennä X-ystävältä lainaamaan tarjoiluastioita, kun ei omat riitä. Kun tarjosin sitten omiani, vastaus oli todella masentava: NO, eihän nyt SULLA ole lainkaan sellasia, joita haluaisin laittaa tarjolle.



Lisäksi on hiljattain aloittanut blogin pitämisen, jossa tämä ystäväporukka kilvan ylistää toisiaan ja kilpailevat toinen toistaan upeammilla sisustusideoilla/tarjottavilla ym.



Mietinkin tässä vain hiljaa itsekseni, kannattaako tätä ihmistä enää lainkaan laskea oikeaksi ystäväkseni (lapsemme ovat kyllä leikkitovereita, joten varmaan tulisi ehkä joskus nähtyä sitä kautta)? Ja, oliko se alku-ystävyys hänen puoleltaan vain teeskentelyä, ja onko hän nyt vasta näyttänyt todellisen luonteensa? Mitähän tästä voi päätellä.



Anteeksi vuodatus, mutta olen todella allapäin tästä.