Lue keskustelun säännöt.
Loukkaannunko liian herkästi? (mies lähtee luotani mitään sanomatta)
15.07.2011 |
Olenko liian herkästi loukkaantuva kun pahastun siitä että miesystäväni jonka kanssa olemme tapailleet vuoden verran, lähtee luotani yhtäkkiä mitään sanomatta. Vierailun aikana tulin yhtäkkiä vähän surulliseksi ja vähäpuheiseksi, en kuitenkaan mököttänyt. Aloin miettiä itsekseni asioita parvekkeella. Miesystävä tästä pahastui ja kyläily päättyi siten että hän lähti sanomatta mitään. Onko normaalia? Pitääkö tällainen käytös vaan hyväksyä? Masennuin tästä. Miehellä on yleensäkin tapana että jos hän sanoo jotain mistä loukkaannun, että hän lähtee ja jättää minut yksin. Nyt ei tosin ollut kyseessä varsinainen loukkaus, vetäydyin vain yksin omiin oloihini hiukan miettimään asioita.
Kommentit (9)
mutta mies ei saa tehdä samaa fyysisesti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kun 'tuli surulliseksi' ja meni yksin parvekkeelle. Kyllä pitäisin tuota niin käsittämättömänä käytöksenä, varsinkin, jos ei tuota mitenkään voi selittää, ja vaikka pyytää toista vielä jäämään, että en ymmärrä mitä muuta tuossa voisi tehdä kuin lähteä.
Ap, opettele sinäkin ottamaan toinen huomioon, ei sinunkaan tarvitse aina toimia jokaisen mieleesi tulevan impulssin mukaan. Kun olet toisen ihmisen kanssa, olet hänen kanssaan. Suurin osa ihmisistä tulkitsisi tuon niin, että mökötät nyt jostain, ja jos et syytä suostu selittämään, se tuntuu jonkinasteiselta henkiseltä väkivallalta.
keskustelemaan enemmän. Sinä voisit sanoa (ellet sitten sanonutkin), että sinulla on surullinen olo, anteeksi jos olen vähäpuheinen, tahtoisin hetken olla ihan rauhassa tms, jotta mies tietäisi, mistä on kyse. Ja mies voisi sitten halutessaan sanoa, että hän lähtee sitten kotiin, jotta saat rauhassa miettiä.
Jotenkin tuntuu, että tällä kertaa vikaa on molemmissa, kumpikin käyttäytyy itsekkäästi ja tahtoisi toisen ymmärtävän itseään. Ei voi ymmärtää, ellei kerro, mitä tuntee.
Mutta saatan olla väärässä, kun eihän tällaisesta lyhyestä viestistä saa todellista kuvaa tapahtuneesta, nyt vastasin vain siihen, mitä minä kuvittelen tapahtuneen, mikä siis voi olla ihan väärä kuvitelma
Mutta älä tee asiasta numeroa. Juttele miehen kanssa, miten hän koki tilanteen. Kerro, että hänen sanaton häipymisensä tuntui pahalla. Kysy teitkö jotain mikä loukkasi/häiritsi häntä.
Voihan olla ettei mies osaa suhtautua alakuloisuuteesi muuten kuin lähtemällä. Opetelkaa yhdessä toinen tapa.
On aika outoa jos emme asuu yhdessä, tulen kylään ja sä lähdet partsille ilman mitään tiettyä syytää miettimään omia asioita. Ajattelisin että et oikein viihdy mun seuraassa, joten ADIOS!
Etkö pysty olemaan melankolikkona silloin kun hän ei ole kylässä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
vetäydyit yksin parvekkeelle ajatelemaan asioita ? oliko teillä jotain riitaa.
Silti mielestäni vaikka olisinkin tullut surulliseksi, kuuluisi hyviin tapoihin ilmoittaa kun lähtee pois kylästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä kotona (lapsuudenperheessäni) äitini yritti salata surunsa meiltä lapsilta, muistan miten joskus menin huoneeseen, jossa äiti itki, ja sen sijaan että olisin mennyt äidin luokse lohduttamaan, vetäydyinkin nopeasti pois, oli sellainen olo, että näin jotain mitä en olisi saanut nähdä, jotain minkä äiti halusi salata, se oli häpäellistä tms. Joka tapauksessa vielä nyt aikuisena en osaa kohdata toisen surua, en osaa sanoa mitään, on sellainen olo, että on lähdettävä pois, jotta toinen saisi olla rauahssa, ikään kuin säilyttää kasvonsa, olla nähyttämättä suruaan muille.
EHkä myös miesystäväi perheessä on ollut samanlainen tapa ja siksi hänen täytyi vaan lähetä, hän tahtoi vaan antaa sinun olla rauhassa eikä häiritä edes sanomalla mitään. Ja asiasta puhuminen voi tuntua vaikealta, jos ei ole sellaiseen oppinut.
Min mies on samanlainen marttyyri kuin sinä eli puolittaisesta väärin lausutusta sanata menee hiljaiseksi ja vetäytyy itsesääliin. Tämä hänellä omalta isältä opittu, joka marttyyrien kuningas!! Ei oo mitään rsivodtuttavmpaa kuin marttyyrit.,.,.,