G: Jos teille tulisi avioero, miten kuvittelet mahdollisen sinkkuelämän kohdallasi?

Kaikkea hyvää elämääsi. ap

Erosin vajaa vuosi sitten.

Olen hirveän helpottunut. Luotan taas itseeni, osaan taas puhua ihmisille enkä tunne seurassa käpertyväni kasaan niiden asioiden ympärille joista en voi kertoa mutta jotka valtaavat pääni.

Olen parempi äitinä kun olen rentoutunut ja onnellinen ja suht peloton ihmisenä. Ainoa harmin aihe elämässä on etten uskalla kauheasti ärsyttää exää mitä hän käyttää hyväkseen kaikenlaisella pienellä pomputuksella, tyyliin vaihtaa kolme kertaa päivän aikana aikaa jolloin tulee hakemaan lapset tai kieltää etten saa soittaa lapsille kun ovat hänen luonaan. Mutta ei siis mitään suuria murheita, sellaista henkistä helvettiä mitä viimeiset vuodet olivat.

Kotonani ei ole mitään peltättävää, kukaan ei mollaa minua eikä kukaan tule ivaamaan jos itken. Kukaan ei painosta seksiin ja olenkin vähitellen alkanut vakuuttua että uskaltaisin päästää uuden miehen lähelle.

Olen ihan hirveän helpottunut ja onnellinen. Ehkä vielä joskus uskallan etsiä parisuhdetta jossa olisin kunnioitettu ja lapsille saisi toisenlaisen miehenmallin. Jollen tällaista löydä, olen onnellinen ilman miestäkin. Tärkeintä ettei ole sadistia elämässä.

Lapset jo 8, 10 ja 12. Vois bailujalkaa kovasti vipattaa

vuotta sitten eronnut. Erosta seurasi pelkkää hyvää sillä ikuinen riitely ja vihanpito jäi taakse. Sinkkuna elelin hieman yli vuoden ja nautin ajasta. Sitten löysin miehen jonka kanssa nyt äskettäin muutimme yhteen.

mutta en usko, että elämäni eron jälkeen olisi mitenkään kamalaa.



Todennäköisesti arvoni vapailla markkinoilla on vielä hyvä: olen lapseton, akateeminen, urheilullinen nainen, joka tykkää oluesta, matkustelusta ja extreme-lajeista. Villiä nuoruutta hakevat toisella kierroksella olevat isukit siis saisivat minusta oivaa seuraa niin reppureissuilemaan kuin koskenlaskuunkin. Olen sopivan naisellinen "hyvä jätkä".



Ongelmaksi muodostuisi pikemminkin minun nirsouteni. Minulla on todella tarkat kriteerit siitä, millainen miehen tulee olla enkä usko että montaakaan kosijaa kelpuuttaisin...

Meillä kaksi pientä lasta, joita ei olla laittamassa asumaan vuoroviikko systeemillä. Siis jos se ero tulisi.



Menisi varmasti kauan tottua ajatukseen, että nyt ei ole sitä miestä tässä vierellä auttamassa ja tukemassa, vaan sitä olisi ihan ypöyksin. Mitenkään innokkaana en odottaisi sinkkuutta...

Vajaa vuosi sitten. Lapset ovat vuoroviikkosysteemillä.



Jos en ajattele asiaa lasten kannalta, vaan pelkästään itseni kannalta - sitähän ap tiedustelee. Totean, että elämä on niiiiin helppoa. Kukaan (mies) ei minulta mitään vaadi, kukaan (mies) ei minua kritisoi. Itse asiassa ihmettelen tällä hetkellä todella paljon, miksi ihmeessä ihmiset haluavat pariutua.

Voi olla, että todellisuus paljastuisi paljonkin karummaksi kuin kuvitelmat. Kuvittelen kuitenkin, että eläisin tyytyväisenä yksin ja silloin tällöin seurustelisin. En välttämättä enää muuttaisi yhteen kenenkään kanssa, vaikka ei sekään ihan mahdotonta olisi. Olisin vaan niin hyvä kaveri exäni kanssa, että se varmaan hämmentäisi. Mieheni on niin erikoinen tapaus, että arjen eläminen hänen kanssaan on välillä raskasta - hän olisi luultavasti parhaimmillaan poikaystävänä. Mutta en sen takia viitsi erotakaan.

Tästä jos eroon pääsen, en varmasti toista ota ! Oma elämä helpottuisi, mutta lasten elämänlaatu huonontuisi. Eli en odota innolla, mutta jos niin käy, se ei mikään maailmanloppu olisi.

Erosin vajaa vuosi sitten.



Olen hirveän helpottunut. Luotan taas itseeni, osaan taas puhua ihmisille enkä tunne seurassa käpertyväni kasaan niiden asioiden ympärille joista en voi kertoa mutta jotka valtaavat pääni.



Olen parempi äitinä kun olen rentoutunut ja onnellinen ja suht peloton ihmisenä. Ainoa harmin aihe elämässä on etten uskalla kauheasti ärsyttää exää mitä hän käyttää hyväkseen kaikenlaisella pienellä pomputuksella, tyyliin vaihtaa kolme kertaa päivän aikana aikaa jolloin tulee hakemaan lapset tai kieltää etten saa soittaa lapsille kun ovat hänen luonaan. Mutta ei siis mitään suuria murheita, sellaista henkistä helvettiä mitä viimeiset vuodet olivat.



Kotonani ei ole mitään peltättävää, kukaan ei mollaa minua eikä kukaan tule ivaamaan jos itken. Kukaan ei painosta seksiin ja olenkin vähitellen alkanut vakuuttua että uskaltaisin päästää uuden miehen lähelle.



Olen ihan hirveän helpottunut ja onnellinen. Ehkä vielä joskus uskallan etsiä parisuhdetta jossa olisin kunnioitettu ja lapsille saisi toisenlaisen miehenmallin. Jollen tällaista löydä, olen onnellinen ilman miestäkin. Tärkeintä ettei ole sadistia elämässä.

mutta joskus olen miettinyt, millaista olisi jos mies kuolisi.



Varmaan aikani menisi ihan arjen pyöritykseen kolmen lapsen kanssa. Sinkkumarkkinoista en tiedä, jotenkin tuntuu etten ehkä löytäisi enää yhtä hyvää miestä. Tai sitten löytäisin, kuka tietää.

Kaikkea hyvää elämääsi. ap

Erosin vajaa vuosi sitten.

Olen hirveän helpottunut. Luotan taas itseeni, osaan taas puhua ihmisille enkä tunne seurassa käpertyväni kasaan niiden asioiden ympärille joista en voi kertoa mutta jotka valtaavat pääni.

Olen parempi äitinä kun olen rentoutunut ja onnellinen ja suht peloton ihmisenä. Ainoa harmin aihe elämässä on etten uskalla kauheasti ärsyttää exää mitä hän käyttää hyväkseen kaikenlaisella pienellä pomputuksella, tyyliin vaihtaa kolme kertaa päivän aikana aikaa jolloin tulee hakemaan lapset tai kieltää etten saa soittaa lapsille kun ovat hänen luonaan. Mutta ei siis mitään suuria murheita, sellaista henkistä helvettiä mitä viimeiset vuodet olivat.

Kotonani ei ole mitään peltättävää, kukaan ei mollaa minua eikä kukaan tule ivaamaan jos itken. Kukaan ei painosta seksiin ja olenkin vähitellen alkanut vakuuttua että uskaltaisin päästää uuden miehen lähelle.

Olen ihan hirveän helpottunut ja onnellinen. Ehkä vielä joskus uskallan etsiä parisuhdetta jossa olisin kunnioitettu ja lapsille saisi toisenlaisen miehenmallin. Jollen tällaista löydä, olen onnellinen ilman miestäkin. Tärkeintä ettei ole sadistia elämässä.