Tuntuu aivan upealta lukea

asiat kertomatta. Pahoja puheita tulee ihan ilman niitäkin ja melkein kaikki ihmiset tuomitsevat. Tuntuu, että monet nauttivat siitä, jos jollain menee huonosti.

täältä, kun oon voinut puhua raskauteen liittyvistä negatiivisista tuntemuksista. Helpompi niitä on nimettömänä tunnustaa.

äitimyytti, jota varjelevat tarkasti nimenomaan naiset....Rakastan lapsiani, silti juuri vauva-aikana on käväissyt mielessä, että jumaliste jos se itku ei lopu niin nykäsen rajummin! Silti en koskaan niin tehnyt, ei ollut uskoakseni kovin lähelläkään. Nykyäänkin välillä ärsyttävät niin, että täytyy lähteä jäähylle itse, natkutan, valitan, raivoan ja kiroilen. Silti en heitä pois vaihtaisi, he ovat elämäänikin tärkeämpiä, tietävät sen ja uskoakseni rakastavat hekin minua ihan kybällä.

Siksi ei uskalleta kertoa kun niskaan tulee sontaryöppy, parempi pitää omana tietonaan. Mielestäni todellisessa vaarassa ovat niiden äitien lapset, joidedn äiti ei uskalla kertoa mistään negatiivisesta, syystä tai toisesta. Kaikki vaan pitää pitää sisällään.

äidin kanssa eilen koskaan, oli juuri,että mitä tunteita olen itse herättänyt vauvana ja voi kiesus, että siellä oli vaikka mitä.

Ei se loukannut, vaan ymmärtää itse,kun on äiti! :)

Siksi niistä ei puhuta. Aika monelle toivotun lapsen syntymä ja lasten vauva-aika on mukava katkos työelämään, aikaa rauhoittua ja olla, elää lapsentahtisesti. Jostain syystä ne pahat tunteet ovat nykyisin sallitumpia ja odotetumpia kuin iloa ja onnellisuus.