Pikkusisarus pienellä ikäerolla

Meidän lapsilla ikäeroa 1v3vkoa ja rankkaa EI TOD ole ollut! Toki se on lapsistakin kiinni, mutta ei meillä ainakaan ja suosittelen lämpimästi. Lapsista kasvaa parhaat kaverukset, niillä on tosi paljon iloa ja seuraa toisistaan. Ja meillä ykkönen ei osannut lainkaan olla vauvasta mustasukkainen kun ei niin pieni sellaisesta ymmärrä.

...ikäeroa 366 päivää ja hyvin menee ainakin nyt. Toki väsyttää, mutta pienempi nukkuu paljon paremmin kuin esikoinen ja kaveri sit nukkuu myös lasten kanssa päiväunet, että jaksaa. Ei kai se aina niin hirveää ole - osin asennekysymys ja osin tietty tuurista kiinni, miten lapset nukkuu ja on terveinä...

Ei siitä pääse mihinkään. Riippuu tietysti paljon lapsista millaisia ovat, että kuinka rankaksi elämä muodostuu.



Mutta siitä huolimatta meille tulossa kolmas pienellä ikäerolla :) Eli paljon enemmän positiivista kuin negatiivisia asioita on pienessä ikäerossa.

Voihan se olla ihan sairaan rankkaa ja jatkuvaa ulinaa ja univelkaa..

Lohduttaa vain se että lapset tod näk leikkii keskenään kun ne kasvaa ja sitten pääset helpommalla.

Voi myös mennä enimmäkseen ihan mukavasti jos esikoinen sattuu olemaan rauhallista sorttia ja vauvakaan ei hankalimmasta päästä. Ja jos sulla on jonkunlaiset verkostot arjessa apuna niin onhan sekin tosi merkittävä asia.

Mulla meni ihan hyvin, puolentoista vuoden ikäero on lapsilla. Oli paljon muita pienten lasten vanhempia kavereina silloin kyllä, lasten hoito enimmäkseen mun vastuulla kun mies oli kovin menevä. Sukulaiset on hirmu kaukana. Kyllä sitten jälkeenpäin ajattelin että olinpa reipas kun jaksoin sen kaiken, mutta siinä se tosiaan meni päivä kerrallaan eikä sillon tuntunut että onpa kaameeta.

että jollain on jotain positiivistakin sanottavaa, kun kaveripiirin kokemukset on olleet lähinnä luokkaa "elämäni suurin virhe tehdä lapset näin pienellä ikäerolla"...



ap

On se rankkaa. Mutta niin on vauva-aika aina. Toisen kanssa on aina rankempaa, kuin vain yhden ellei sitten 10 vuotta eroa jätä. Omat ongelmat on vastasyntyneen ja 3-4-vuotiaankin kanssa.



Ja on siinä omat hyvätkin puolensa. Molemmat nukkuu vauvuissa päiväunia, niin saa itse levätä tai touhuta rauhassa sisällä. Vauva-ajat on ohi parissa vuodessa, sitten voi keskittyä elämään kahden suurinpiirtein saman ikäisen kanssa. Lapsista on seuraa toisilleen myöhemminkin jne.

Meillä lapsilla 1,5v ikäeroa ja rankkaa oli, mutta ei hirmuisen rankkaa koska toinen vauva ei paljon muuta tehnyt kuin nukkui, söi (nopeasti) ja hymyili.



Rankaksi sen ajan teki vain se, että mitään tukiverkkoa ei ollut ja mies opintojen takia ei osallistunut juuri mihinkään, paitsi ihan alussa teki ruuat. Kolmatta en olisi siihen rumbaan tehnyt niin pienellä ikäerolla, mutta nyt kun nuorin on melkein 3v on vauvakuume taas noussut:).

sisarukset olen toisilleen tähän maailmaan tehnyt, kasvukumppaneiksi ja sitä ovat olleet. Eka vuosi eli kun esikoinen 1-2v ja kakkonsen ensimmäinen elinvuosi olivat todella rankkaa aikaa fyysisesti. Tosin kakkonen oli vähän tavallista haastavampi koliikki-tempperamenttipakkaus pienillä unen lahjoilla.



Kahta noin läheistä sisarusta saa etsiä(nyt 7v ja 8v). Olen heidän suhteestaan niin iloinen ja ylpeä. Parhaita asioita elämässä, mitä olen ollut avittamassa.

Meillä ekan ja tokan ikäero 1v9kk ja tokan ja kolmannen 1v3kk. Sanoisin, että ei olisi ollut rankkaa, jos kolmas olisi nukkunut yhtä sikeästi kuin kaksi ekaa. Hommia olisi riittänyt kyllä, muttei olisi ollut rankkaa.



Mutta kävikin niin, että kolmas lapsi valvotti 2 vuotta ja äärirajoilla mentiin. Ulkopuolista apua ei saatu, itse selvittiin, mutta täytyy sanoa,että oli rankkaa.



nyt, kun nuorin on jo 4 v, on todella helppoa, kaikki leikkivät keskenään hyvin ja ovat hyvä tiimi.



onneksi ei ole allergioita tms. korvatulehduskierteitä ollut koskaan. mutta tätä et voi tietää etukäteen.