Isovanhemmat hoitajina...
Anoppini painostaa minua aloittamaan työt (ei siis ole mitään vakipaikkaa, vaan jonkinlaista keikkaa joutuisin tekemään), sanoen että mitä töitä sitten muka saat jos olet kolme vuotta kotona hoitamassa lasta. Ammattini ei ole edes sellainen, että se kolmessa vuodessa miksikään muuttui...
Kun sanoin etten halua heitellä 1 v lasta hoitopaikasta toiseen keikkojen takia, sanoi että tuo lapsi heille hoitoon. Ovat eläkeläisiä, mutta anoppi sairaanloinen.
Eivät taida todella tajuta kuinka rankkaa lapsen hoito klo 7-16 voi olla. Ja sitä, että mitä jos heillä onkin joku meno, eivätkä voikaan lähteä, kun pitää hoitaa lasta.
Onko joku vienyt lapsen hoitoon mummulaan ja miten on mennyt?
En millään raaskisi viedä lasta edes koeajaksi viikoksi mummulaan hoitoon, tulee niin kova ikävä :(
Kommentit (10)
Aion lähteä opiskelemaan syksyllä ja äiti on koko ajan hokenut, että hoitaa tätä nuorempaa syksyn ja AIKAISINTAAN vuoden 2012 alusta haetaan hoitopaikkaan. Täyttää tammikuussa 2. No, minusta asia on ollut sovittu ja kouluhan on paljon joustavampi kuin työ ja lomat pidemmät. Nyt sitten äiti kysyi ihan pokerina, olenko hakenut syys- vai lokakuulta hoitopaikkaa. Menin ihan hämilleni. Hoitopaikat on jaettu jo syksyksi ja millään ilveellä en saa tästä läheltä enää syksyksi hoitopaikkaa. Olisi pitänyt hakea jo alkuvuodesta. Hemmetti. Eihän tuo hoitaminen äidin velvollisuus ole, mutta kun on itse tarjoutunut ja hössännyt sitä lapsen syntymästä asti.
Täytyisi alkaa soittelemaan kaupungille. Kiva sitten, jos tarjotaan pk-paikka jostain toiselta puolen kaupunkia. Täällä on kaikki ihan täynnä ja harkitsevat jonkun parakin tuontia lisäpäikyksi.
voi ymmärtää ihmisiä, jotka antavat muiden ihmisten sanella miten omaa elämää elää. Siis ihan oikeesti. Jos kerta anoppi sanoo näin niin sinä sitten lähtisit töihin etkä nauttisi ainutlaatuisesta ajasta lapsesi kanssa. Olettaen nyt että teillä olisi taloudellisesti sellainen tilanne että töihin ei olisi "pakko" mennä? Voi hyvää päivää....
aloitella työelämää, voit viedä kaksivuotiaan osa-aikaisesti mummolaan. ELi pari päivää töitä viikossa tai lyhennetyt päivät. Mutta vuoden vanhaa en veisi, ellei ole pakko.
Aion lähteä opiskelemaan syksyllä ja äiti on koko ajan hokenut, että hoitaa tätä nuorempaa syksyn ja AIKAISINTAAN vuoden 2012 alusta haetaan hoitopaikkaan. Täyttää tammikuussa 2. No, minusta asia on ollut sovittu ja kouluhan on paljon joustavampi kuin työ ja lomat pidemmät. Nyt sitten äiti kysyi ihan pokerina, olenko hakenut syys- vai lokakuulta hoitopaikkaa. Menin ihan hämilleni. Hoitopaikat on jaettu jo syksyksi ja millään ilveellä en saa tästä läheltä enää syksyksi hoitopaikkaa. Olisi pitänyt hakea jo alkuvuodesta. Hemmetti. Eihän tuo hoitaminen äidin velvollisuus ole, mutta kun on itse tarjoutunut ja hössännyt sitä lapsen syntymästä asti. Täytyisi alkaa soittelemaan kaupungille. Kiva sitten, jos tarjotaan pk-paikka jostain toiselta puolen kaupunkia. Täällä on kaikki ihan täynnä ja harkitsevat jonkun parakin tuontia lisäpäikyksi.
saanut suuta auki ja sanonut äidillesi mitään jos kerta asia oli jo sovittu.....minä olisin ainakin sanonut, että tämä asia on sovittu ja mitään hoitopaikkaa en syksystä saa...onse niin vaikeeta...Olettaen että tämä oli oikeesti sovittu juttu.
Mä olisi sanonut suoraan miten asia on. Äiti on luvannut hoitaa, joten hoidettava on. tai anna äitis vastuulle järjestää hoitopaikka.
Aion lähteä opiskelemaan syksyllä ja äiti on koko ajan hokenut, että hoitaa tätä nuorempaa syksyn ja AIKAISINTAAN vuoden 2012 alusta haetaan hoitopaikkaan. Täyttää tammikuussa 2. No, minusta asia on ollut sovittu ja kouluhan on paljon joustavampi kuin työ ja lomat pidemmät. Nyt sitten äiti kysyi ihan pokerina, olenko hakenut syys- vai lokakuulta hoitopaikkaa. Menin ihan hämilleni. Hoitopaikat on jaettu jo syksyksi ja millään ilveellä en saa tästä läheltä enää syksyksi hoitopaikkaa. Olisi pitänyt hakea jo alkuvuodesta. Hemmetti. Eihän tuo hoitaminen äidin velvollisuus ole, mutta kun on itse tarjoutunut ja hössännyt sitä lapsen syntymästä asti.
Täytyisi alkaa soittelemaan kaupungille. Kiva sitten, jos tarjotaan pk-paikka jostain toiselta puolen kaupunkia. Täällä on kaikki ihan täynnä ja harkitsevat jonkun parakin tuontia lisäpäikyksi.
luulin äidin hoitavan ja asian olevan selvä. Tuo vaan ignoorasi mun kommentin täysin ja vaikea on tapella asiasta, jossa toinen on tavallaan lupautunut hyväksikäytettäväksi. Ei mulla ole mitään oikeutta vaatia kuitenkaan. Sanoin sitä, että on tosi vaikea nyt saada hyvää hoitopaikkaa. Tuurilla voi löytyä tai sitten joudutaan 1-vuotiaan kanssa väliaikaisiin ratkaisuihin. No, rohkaisi vaan, että vaatimalla aina löytyy ja voihan hän autella, jos saa vaikka vaan puolipäiväpaikan... Blääh. Nyt tuli mieleen, että on tehnyt tätä aikaisemminkin. Puhuu isoja ja lupailee, mutta jotenkin sluibailee asiasta kuitenkin loppujen lopuksi. Täytyy vaan oppia, ettei laske mitään hänen varaansa.
Jo ihan siksi, että jos sairastuvat, niin harvalla on mitään varahoitopaikkaa. Mitäs sitten tehdään?
Ilman muuta hakisin päiväkotipaikan. Jos isovanhemmat haluavat, voivat pitää lasta pari päivää viikossa, hakea joskus aikaisemmin jne. Mutta olisi kohtuutonta ja riskaabelia luottaa siihen, että mummolla ei koskaan ole mitään menoa ja todella sitoutuu hoitamaan lasta 5 pivää viikossa. Mites lomat? Onko mummu kesälläkin valmis hoitamaan ja sitoutumaan sen mukaan, miten vanhemmat sattuvat saamaan lomansa?
JA ap: sä meet töihin silloin kun haluat, ei sitä mummot määrää.
Aion lähteä opiskelemaan syksyllä ja äiti on koko ajan hokenut, että hoitaa tätä nuorempaa syksyn ja AIKAISINTAAN vuoden 2012 alusta haetaan hoitopaikkaan. Täyttää tammikuussa 2. No, minusta asia on ollut sovittu ja kouluhan on paljon joustavampi kuin työ ja lomat pidemmät. Nyt sitten äiti kysyi ihan pokerina, olenko hakenut syys- vai lokakuulta hoitopaikkaa. Menin ihan hämilleni. Hoitopaikat on jaettu jo syksyksi ja millään ilveellä en saa tästä läheltä enää syksyksi hoitopaikkaa. Olisi pitänyt hakea jo alkuvuodesta. Hemmetti. Eihän tuo hoitaminen äidin velvollisuus ole, mutta kun on itse tarjoutunut ja hössännyt sitä lapsen syntymästä asti. Täytyisi alkaa soittelemaan kaupungille. Kiva sitten, jos tarjotaan pk-paikka jostain toiselta puolen kaupunkia. Täällä on kaikki ihan täynnä ja harkitsevat jonkun parakin tuontia lisäpäikyksi.
Puhu vielä äitisi kanssa. Kysy miksi hän nyt muutti mieltään, mutta älä alennu anelemaan. Totea suoraan, että teko on sikamainen, ja osuu pahiten lapseen.
lotkauta anopille. Lue itse pari kirjaa kiintymyssuhteen muodostumisesta iin osaat perustella anopille, miksi haluat ITSE houtaa lasta 3 vuotta ja miksi se ei ole hukkaan heitettyä aikaa. Sinä päätät lapsesi hoidosta ja omasta töihinmenostasi, ei anoppi.