Mä olen niin vihainen kiusaajilleni!

Kadun todella ettei vanhempani vieneet asiaa aikoinaan oikeuteen.

Mutta itse en kertonut vanhemmilleni, häpesin sitä! Pidin omana syynäni. Harmittaa..



ap

Eikö se riitä sinulle että annoit heidän kiusata sinua silloin, ja nyt sinun pitää vielä antaa heidän vaikuttaa sinuun tänä päivänäkin? Kiusaajasi tuskin edes muistavat sinua nykyään, ja ovat jo siirtyneet pois elämästäsi. Alistut koko kohtalollesi luullen ettet voi päättää minkälaista oma elämäsi on. Olet vihainen, koska luulet että jotkut vähämieliset ovat jo päättäneet elämäsi suunnan kiusaamalla sinua menneisyydessä.



Itse sinä ajat itsesi tuohon surkeaan tilanteeseen. Ei ne kiusaajat ole sinun "vääriä" ratkaisuja tehneet, vaan sinä ihan itse. Ymmärrä jo, että sinun elämäsi on vain sinun, eikä yksikään ilkeä ihminen voi muuttaa sen kulkua jos niin haluat.

Saattaa vielä olla että kiusaajat eivät pitäneet minään koko juttua ja elää porskuttavat mehevästi!



Jos et kertonut vanhemmillesi on se minusta outoa. Jotain hieman pielessä... Nyt kuitenkin voit itse päättää päättävätkö he elämäsi kulusta vai sinä itse! Varo ettet anna kiusaajien voittaa koko pottia!



Voisit ensitöiksesi päättää, että minä olen kiva, hyvä, nätti ja että tykkään itsestäni. Muutos alkaa nyt: teen pienen lenkin, ostan kasviksia lounaaksi, heitän valkoiset hiilarit hittoon, teen toisen pienen kävelylenkin, harjaan hiukseni peilin edessä ja hymyilen itelleni, ilmoitan itseni korujentekokurssille ja saan siitä paljon iloa!!

Näin pienin askelin saan alkuun suuren muutoksen!

on vähän sama tilanne kuin ap:lla. Monet kerrat olen ajatellut, etten anna kiusaajien "voittaa" ja vaikuttaa koko loppuelämääni.



Ei niin syviä arpia kuitenkaan yksin hoideta. Olen nyt aloittamassa terapiaa yksityisellä, kun kunnallisella puolella tarjotaan lääkkeitä edes ilman keskusteluapua.



Tekisi mieli lähettää lasku entisen kouluni rehtorille ja kiusaajien vanhemmille.