Ilkeä äitipuoli!!

Se minä olen, ja mietin että miten tähän on tultu?

Olenko minä omalla käytökselläni tehnyt tuosta lapsesta sellaisen josta en pidä vai voiko olla mahdollista ettei meidän kemiat vain kohtaa?

Tiedän että on mahdollista että biologinen vanhempi ei PIDÄ lapsestaan, mutta tietenkin rakastaa aina. Entä kun minä en pidä lapsesta enkä siis rakasta? Pelottaa että omasta lapsesta löytyy samanlaisia piirteitä kuin sisaruksestaan, onhan heillä sama isä.

Jotenkin huono omatunto asiasta koko ajan, varsinkin kun hänellä ei ole ystäviä ja harrastuksetkin tuppaavat loppumaan, viimeisetkin.

Jos olisin osannut ajatella, mitä uusperhe oikeasti tuo tullessaan, en olisi siihen ikinä ryhtynyt. Sinkkuna en voinut edes kuvitella moisia asioita, ne oli näköjään koettava, kantapäänkautta. HUOH.