Miksi lapsi ei saa muuttaa nykyvanhempien elämää?

En kyllä kulje missään festareilla, vaan meillä eletään lasten mukaan lomilla yms. paikoissa!

suomen matkailu on meille ollut vielä riittävä.

lasten kanssa on mukava viettää lomaa muuallakin kuin kotona tai mökillä, niitä voi tehdä vapaa-aikanakin, ei lomaa tarvitse nyhjätä kotona!

lapsia 5.

Minulla on kotoa töitä tekevänä yrittäjän lomaa 1-2 viikkoa vuodessa ja jotta pääsen irti työstä ja arjesta niin me todellakin lähdemme silloin ulkomaille.

ja tuolloin lapset eivät todellakaan olleet kodissa määräävässä asemassa eivätkä se silmäterä, jonka ympärillä aikuisten maailma pyöri.

Aikuiset elivät omaa elämäänsä, kukin tyylillään ja lapset kasvoivat siinä sivussa.

Nämä lapset ovat nyt itse vanhempia ja heillekään lapsi ei ole se ykkösasia elämässä.

Kyllähän ne lapset elämää muuttavat, niin kuuluukin olla. Toisaalta ei lapsi nyt kaikissa riennoissa vahingoitukaan, joten toki välillä voi lastenkin kanssa tehdä vanhemmille tärkeitä asioita.

Aika tasaista elämää meidänkin perheessämme kyllä vietetään, lasten kanssa ollaan kotona, leikkivät pihalla ja puistossa, tavataan kavereita. Käydään rannalla ja metsässä mustikassa. Kesän kohokohtia ovat Muumimaailma-reissu ja muutaman päivän retki kavereiden mökille.

Mutta itse ihmettelen noita rientoja reissuja enemmän sitä (nyt tullee kyllä turpaan), että pieni lapsi ja ihan vauvakin pitää saada muualle hoitoon, että vanhempien pitää viettää "omaa aikaa" erossa vauvasta. Vauva-aika on kuitenkin niin lyhyt, ja vauva tarvitsee juuri ensisijaisten hoitajiensa (yleensä äiti ja isä) läheisyyttä. Pitää päästä juhlimaan ja vaikka mitä. En siis puhu tapauksista, joissa vanhempi on väsynyt, sairas, masentunut tms. ja tarvitsee siksi lepoa ja rauhaa.

ja ennekuin joku vetää kateuskortin, niin kyllä olisimme saaneet lapsemme hoitoon vaikka vauvoina, mutta olivat ensimmäisen kerran yökylässä 4- ja 2-vuotiaina. En tarkoita, että olisi ainoa oikea tapa toimia, toki olisivat voineet mennä aiemminkin, mutta tarvetta ei ollut. Enkä halua kiillottaa sädekehääni, vaan kertoa että näin meillä.

Tehdä asioita, jotka eivät rasita lasta ja heidän aikataulunsa mukaan. Itse ainakin koen, että kotona ehtii olla aivan riittävästi vaikka viikon olisi kesästä lomalla jossain ulkomaillakin.



Omat vanhempani eivät vieneet meitä koskaan mihinkään. Ulkomailla kävin ensimmäisen kerran kun muutin kotoani. Emme myöskään tehneet mitään halpoja kivoja pikku juttuja lähialueilla tyyliin kotieläinpuisto, lähisaaristoon tutustuminen jne. Aina vaan vanhemmat makasivat kotona ja me veljen kanssa pyörimme pihassa. Tätä elämää tuli niin nähtyä ja todella kärsin siitä silloin.

että tuttavaperheessä oli pakko päästä Thaimaanmatkalle lapsen/esikoisen ollessa 2kk, ja saman kesän aikana lapsi piti viedä kolmelle eri festareille, ja nyt tuon pikkuisen (4kk) kanssa ollaan lähdössä ralleja katsomaan.

Ja ihan vain siksi, että vanhemmat ovat eläneet näin ennen lapsen syntymää.



Itse tuli ennen lapsia kyllä luuhattua kesäisin monet festarit läpi, kaukomaanmatkojan tehtiin miehen kanssa tavallisten rantalomien lisäksi yms.

pari kolme kertaa vuodessa, ja mukavaa elämäähän se oli silloin.



Nyt lapset ovat 6v, 4v ja 1-vuotiaita, eikä kertaakaan ole kiinnostanut viedä lapsia festareille taikka ralleihin (no meillä kaksi ensimmäistä on tyttöä, eli ymmärrän jos poika 1vee jossain vaiheessa kiinnostuu autourheilusta, niin varmaankin sitten isompana meneekin isänsä kanssa sellaisiin), ihan on vain käyty lasten kanssa pari kertaa rantalomalla ja kerran kylpylässä, ja onhan noita kotimaan matkoja kesäisin tehty jokin yksittäinen reissu (Muumimaa, Visulahti, Ähtärin eläinpuisto yms.), eli en tarkoita etteikö mekin jotain oltaisiin tehty.



Mutta kun tuo tuollainen "maailmanmatkaaja" asenne tuntuu jotenkin niin itsekkältä asenteelta lasta kohtaan.



Tosiaan emme tunne vain yhtä perhettä, vaan tunnemme pari ja tiedämme muutaman, joiden on täytynyt saada jatkaa sitä samanlaista seikkailu-elämää heti esikoisen saamisen jälkeenkin.



Ehkä olen vain niin vanhanaikainen ja tylsä, etten ymmärrä tuollaista.



ap

Mun mielestä asiat on täysin päinvastoin.



Ainakin omassa lapsuudessa lapset nimenomaan kulkivat vanhempien mukana, aikuisilla oli työt. Elämä oli hyvin pitkälle aikuisten ehdolla.



Kun mä olin lapsi, niin mun vanhemmilla oli paljon luottamustoimia. SIellä me lapset piirrettiin ruutupaperiin kunnanvaltuuston lattialla iltakaudet, enkä todellakaan ollut ainoat. Mä istuin käräjiä alle kouluikäisenä kun isä oli lautamies.



Mun vanhemmat oli yrittäjiä ja me lapset oltiin kyllä siinä työnsyrjässä kiinni koko ajan. Ja mun mielestä tää oli ihan tavallista 1970-luvulla. Mulla ei ole yhtään muistoa, että olisin vanhempien kanssa hiekkalaatikolla leikkimässä.



Mun äiti puhui just ystäviensä kanssa siitä kuinka kaikki on nyt niin lapsikeskeistä. Vanhemmat käyvät puistoissa, istuvat hiekkalaatikon reunalla, matkustavat perhelomilla lapsipaikkoihin, viettävät kaikki lomat lasten ehdoilla ja paikoissa. Työelämäkin on paljon lasten ehdoilla, palkkaa saa tai jopa hoitajan kotiin kun lapsi on sairaana. Ennen ei saanut palkkaa tai sitten mukulat oli kipeinä joko töissä mukana tai sitten joku naapurin mummo vähän katsoi perään.

en mäkään lasta festareille ottaisi mukaan, enhän silloin voisi ryypätä.

Onko kateellinen? Meillä molemmat vauvat olleet helppoja ja viihtyneet reisdun päällä kantorepussa torkkuen tai varjossa vaunuissa. Ollaan matkustettu paljon, eivätkä oikkulapset tästä ole kärsineet. Taaperon kanssa saa olla toki silmä kovana uima-altaalla jne mutta kyllä taaperokin nauttii vesileikeistä ayringossa yms.



Festareilla ei kyllä olla käyty eikä rallissa mutta eipä noissa tullut käytyä ennen lapsiakaan. Festareilla jos pysyttelee kaukana lavasta ja vauvalla on kuulosuojaimet, toinen vanhempi selvin päin ja yöpyminen esim hotellissa niin miksikäs ei. Ihan turha jäädä kotiin makaamaan jos huvittaa käydä jossain ja lapsi on helppo. Eri asia sitten jos eimuuta kaipaakaan.

kun koko aikaa ei vaan voi olla kotona. Minä olen raahannut vauvaa mukanani mm. kaupungilla (ruoka- ja vaatekaupoissa ja muissa pikkuliikkeissä), kirjastossa, ottanut mukaan kavereideni luo, ravintolassa ja kahvilassakin ollaan käyty lapsen kanssa. Mitä vauva niistä sai itselleen, ei varmaan mitään. Onko kuitenkin hyväksyttävää käydä edellä mainituissa paikoissa? Miten se sitten enää varsinaisesti eroaa muista "aikuisten menoista"?



Aika outo ajatus myös, että kaikkien perhe-elämän ja lomien pitäisi olla samanlaisia. Eivät kaikki perheet (vanhemmat!) tykkää kalastella kesämökillä, joku menee mieluummin ulkomaille. Ei ole yhtä oikeaa tapaa elää, edes lapsiperheen elämää. On ihan luonnollista, että vanhemmat elävät samaa elämää, jota ovat eläneet aiemminkin, eikä niin että yrittävät omaksua jonkin muotin siitä, millaiseksi nyt pitäisi muuttua ja mitä kaikkea "on lupa" tehdä.



Sinun mielestäsi ulkomaanmatka voi olla joku extreme-juttu, mutta jonkun toisen mielestä se voi olla ihan arkinen, normaali asia.

nimenomaan terveenä, että elämää osataan jatkaa lastenkin kanssa. Huonompi vaihtoehto se on että jumitetaan kotiin kun "ei me voida kun vauvan unirytmi kärsii" - ei aikuiset pysy henkisesti terveinä, jos ne ei pääse jatkamaan sosiaalista elämäänsä lapsenkin kanssa. Lapsen, kuten aikuisenkaan, ei tarvitse joka hetkestä saada jotakin. Välillä tehdään mitä aikuiset haluaa (kyläillään, matkustetaan) ja välillä mitä lapset haluaa (siellä matkallakin on puistoja yms. mistä lapset tykkää).



Itse en siis hirveästi ihannoi kumpaakaan äärilaitaa, en sitä että eletään täysin lapsen ehdoin, enkä sitä että lapset menisi pelkästään siinä sivussa. Meillä toistaiseksi eletään melko vahvasti lasten rytmin mukaan koska olen itse vielä kotiäitinä, mutta toisaalta järjestetään myös niitä juttuja jotka on aikuisille kivoja (ollaan juuri lähdössä pitkälle lomamatkalle). Kyllä nuo lapsetkin sitä lomamatkaa tuntuvat kovasti odottavan!

ymmärrän tavallaan pointtisi. Pieni lapsi ei kaipaa kaikkea härpätintä. Yksinkertaiset jutut on yleensä niitä kivoja.



Me ollaan kierretty maailmaa ennen lapsia ja nyt sitten kierretään lasten kanssa. Teemme sen kyllä eri tavalla, enemmän pysähdyksiä, hotellit joissa on hyvät uima-altaat, huvipuistoja ym. Eli juttuja joista lapsetkin tykkää.



Voisi toisaalta kysyä että miksi ei. Jos vanhemmat nauttii ja lapsi ei siitä kärsi niin miksi ei voisi matkustaa. Olen kotiäiti ja me ollaan paljon kotona ja tehdään pikku retkiä lähelle. Lomilla on siten kiva mennä kauemmas.



Omassa lapsuudessani 70-luvulla reissattiin kyllä lasten kanssa, mutta ei lasten ehdoilla. Kierrettiin jotain tylsiä kyläpaikkoja ja aikuisten kiinnostusten kohteita. Nykyinen sukupolvi huomioi paremmin lastenkin tarpeita.

me on tehty näitä monen tuhannen kilometrin automatkoja ja vieläpä ulkomailla, pienin mukana ollut on ollut 1:n kk:n ikäinen. Ei, hän ei saanut matkasta irti mitään, ainoa häntä kiinnostava asia oli maito, mutta sama juttu olisi ollut kotona. Ei hän matkalla kärsinytkään, emme aja mitään monta sataa km päivässä. Mutta me muut saimme jotain irti, ja se taas tekee mielenterveydelle hyvää. Jos olisin elänyt vain ja ainoastaan lasten ehdoilla, en olisi jaksanut olla monta vuotta kotiäitinä, vaan olisin halunnut paeta töihin. Mielestäni olen ollut ihan hyvä äiti, ei meillä ole lapset menneet siitä rikki, että kaikki ei pyöri heidän napansa ympärillä joka minuutti. Muuten ymmärrän pointtisi, ap, sillä sellaisesta hössötyksestä ja "kotona ei ole ikinä mitään kivaa" -asenteesta en todellakaan pidä. Mutta rauhalliseen tahtiin voi pientenkin kanssa tehdä kaikenlaista.

Faktahan on, että hyvin pieni osa nykyvanhemmista on sitä mieltä ettei lapsi saa muuttaa elämää!

Faktahan on, että hyvin pieni osa nykyvanhemmista on sitä mieltä ettei lapsi saa muuttaa elämää!

Juuri näin! Jos joskus mentiin enemmän vanhempien ehdolla, se oli meillä 70-luvulla syntyneillä lapsilla. Silloin me lapset leikimme itseksemme. Ei meidän vanhempamme ainakaan missään hiekkalaatikon reunalla istuneet päivästä toiseen. Tai muuten viettäneet niin paljon aikaa meidän kanssa kuin mitä itse teemme lastemme kanssa. Melkein minusta on päinvastoin, että monet vanhemmat nykyään hurahtavat hyvinkin kunnolla kun saavat lapsen ja elämä todellakin muuttuu ja niin halutaankin.

Ja kuten joku sanoi, ei kaikille ulkomaanmatka ole jotain huippuextremeä. Joillekin vanhemmille ehkä esim reissaaminen on huippustressaavaa, silloin se voi olla sitä lapsellekin eikä kannata vaivautua. Mutta niin kauan kun vanhemmat ovat selvin päin, pystyvät olemaan rauhallisia ja hoitamaan vauvan tarpeet hyvin, on aika sama minusta missä on. Ainahan ihmiset ovat liikkuneet ja tavanneet muita ihmisiä lapset mukana. Ei kaikki tykkää kyhjöttää kotona.

Faktahan on, että hyvin pieni osa nykyvanhemmista on sitä mieltä ettei lapsi saa muuttaa elämää!

Juuri näin! Jos joskus mentiin enemmän vanhempien ehdolla, se oli meillä 70-luvulla syntyneillä lapsilla. Silloin me lapset leikimme itseksemme. Ei meidän vanhempamme ainakaan missään hiekkalaatikon reunalla istuneet päivästä toiseen. Tai muuten viettäneet niin paljon aikaa meidän kanssa kuin mitä itse teemme lastemme kanssa. Melkein minusta on päinvastoin, että monet vanhemmat nykyään hurahtavat hyvinkin kunnolla kun saavat lapsen ja elämä todellakin muuttuu ja niin halutaankin. Ja kuten joku sanoi, ei kaikille ulkomaanmatka ole jotain huippuextremeä. Joillekin vanhemmille ehkä esim reissaaminen on huippustressaavaa, silloin se voi olla sitä lapsellekin eikä kannata vaivautua. Mutta niin kauan kun vanhemmat ovat selvin päin, pystyvät olemaan rauhallisia ja hoitamaan vauvan tarpeet hyvin, on aika sama minusta missä on. Ainahan ihmiset ovat liikkuneet ja tavanneet muita ihmisiä lapset mukana. Ei kaikki tykkää kyhjöttää kotona.

Ja lisään vielä omasta puolestani, että en itse kyllä olisi Jaksanut ja Viitsinyt lähteä ihan pienen kanssa esim pitkille ulkomaan matkoille. Minusta se on liian kovaa säätöä eikä olisi ollut meille rentouttavaa/ kivaa/ hauskaa silloin. Olen kai liian mukavuudenhaluinen eikä tehnyt silloin juuri mielikään matkoille kun oli reissannut niin paljon aikoinaan. Mutta ymmärrän, että kaikkien mielestä miinukset eivät ole suurempia kuin plussat, jotkut ovat minua reippaampia ;) ja he saavat paljonkin irti vauvan kanssa reissaamisesta. En silti vedä mitään yleistyksiä reissaavista ja aktiivisista vanhemmista, että he eivät halua elämänsä muuttuvat mitenkään lasten tultua. On se kaikki reissaaminenkin niiin erilaista lasten kanssa kuin ennen lapsia :). Ei sitä vain voi välttää, että elämä muuttuu lasten myötä. Jos kaiken pystyy tekemään niin, että vauva saa nukkua, saa ruokaa ja rauhalliset huolehtivat vanhemmat, niin go for it!

1) se rankka yleistys, etta yhdesta tuttavapiirin perheesta tulee "nykyvanhemmat";



2) se oletusarvo etta kesamokkeily, telttailu ja uimarannalla oleminen on jotenkin lahtokohtaisesti lapsiystavallisempaa kuin esimerkiksi ulkomaan matkailu.



Omaan kokemukseeni perustuen ja hiukan karjistaen (se lienee sallittua, koska ap:kin niin tekee) voisin sanoa etta itse vahvasti allergisena olin kesat (jotka meillakin vietettiin lapsena mokilla) isolla paukamalla (koska yhdestakin hyttysen pistosta turposi puoli naamaa); telttailu on minusta ollut vastenmielista jo lapsena; ja maksan nyt aikuisena karvaan hinnan 70-luvulla ilman aurinkovoidetta rannoilla vietetyista kesista ja ihon palamisesta useasti alle 18-vuotiaana eli joudun kaymaan vahintaan kerran vuodessa ihotautilaakarilla ja minulta on poistettu lukemattomia epailyttavia luomia... Eli jonkun rajan sille 70-luvun kesien ihannoinnillekin voi laittaa...

että tuttavaperheessä oli pakko päästä Thaimaanmatkalle lapsen/esikoisen ollessa 2kk, ja saman kesän aikana lapsi piti viedä kolmelle eri festareille, ja nyt tuon pikkuisen (4kk) kanssa ollaan lähdössä ralleja katsomaan. Ja ihan vain siksi, että vanhemmat ovat eläneet näin ennen lapsen syntymää. Itse tuli ennen lapsia kyllä luuhattua kesäisin monet festarit läpi, kaukomaanmatkojan tehtiin miehen kanssa tavallisten rantalomien lisäksi yms. pari kolme kertaa vuodessa, ja mukavaa elämäähän se oli silloin. Nyt lapset ovat 6v, 4v ja 1-vuotiaita, eikä kertaakaan ole kiinnostanut viedä lapsia festareille taikka ralleihin (no meillä kaksi ensimmäistä on tyttöä, eli ymmärrän jos poika 1vee jossain vaiheessa kiinnostuu autourheilusta, niin varmaankin sitten isompana meneekin isänsä kanssa sellaisiin), ihan on vain käyty lasten kanssa pari kertaa rantalomalla ja kerran kylpylässä, ja onhan noita kotimaan matkoja kesäisin tehty jokin yksittäinen reissu (Muumimaa, Visulahti, Ähtärin eläinpuisto yms.), eli en tarkoita etteikö mekin jotain oltaisiin tehty. Mutta kun tuo tuollainen "maailmanmatkaaja" asenne tuntuu jotenkin niin itsekkältä asenteelta lasta kohtaan. Tosiaan emme tunne vain yhtä perhettä, vaan tunnemme pari ja tiedämme muutaman, joiden on täytynyt saada jatkaa sitä samanlaista seikkailu-elämää heti esikoisen saamisen jälkeenkin. Ehkä olen vain niin vanhanaikainen ja tylsä, etten ymmärrä tuollaista. ap

Jos teitä ei kiinnosta ulkomaanmatkailu tai koette ajatuksen lasten kanssa reissaamisesta liian vaikeaksi, älkää menkö. Muista kuitenkin että monet LAPSETKIN nauttivat ulkomaanmatkoista, meidän ainakin. Sitäpaitsi pienelle vauvalle on aika sama onko hän jossain kotimaisen lammen rannalla vai Teneriffalla. Ei siinä ole mitään itsekästä että matkailee kunhan tekee sen lapset huomioonottaen! Paljon kauheampaa minusta on että 1-vuotias jätetään isovanhemmille kahdeksi viikoksi että vanhemmat pääsee Thaimaanreisulle...

lapsilla ikää 8v, 6v ja 2v ja voin sanoa ettei pitkään aikaan mukulat ole niin nauttineet kuin tästä reissusta! Mikään ei ollut sen ihanampaa kuin joka päivä polskia, sukeltaa ja hyppiä lämpimään veteen (allas ja meri) ja koko ajan oli jotain uutta ihmeteltävää. 6v poika oppi uimaan ja sukeltamaan reissulla, 8v tyttö snorklasi meressä pongaten kaloja ja 2v hyppi altaaseen noin sata kertaa päivän aikana....että kyllä tosiaan oli lasten loma josta puhutaan vielä pitkään!

Ja lapset varmaan samaa mieltä. Jumissa pikku mökissä, vauvan pyllynpesut ym. tuplasti hankalampaa ja jyrkkää kalliota ja äkkisyvää rantaa, itikoita ja paarmoja jne jne.



Paljon rentouttavampaa on mennä etelään, mennä valiiseen buffet-pöytään aamiaiselle (lasten mielestä ihan huippua), istuskella auringossa kun lapset pulikoi lastenaltaassa ja kävellä rannalla ja käydä retkillä.



Mutta kukin tyylillään :)