Vihaan ja häpeän itseäni
Olen mokannut elämässäni niin monta kertaa, niin pahasti, etten voi ikinä antaa itselleni anteeksi. Käytökseni on kummallista, ja minun on vaikea ymmärtää, miksi olen tehnyt joitain niistä asioista, joihin olen syyllistynyt. Ajattelen, että ehkä kokeilunhalusta, mutta seurauksia en osaa ajatella yhtään, kun tilanne on päällä. Enkä osaa lopettaa, kun epäröinti iskee.
Mieheni tietää kaiken ja rakastaa minua siitä huolimatta, että olen mokaillut, ja mokailen edelleen. En oikein ymmärrä miksi. Yritän olla hyvä ihminen ja toimia oikein, mutta epäonnistun aina. Olen todella, todella typerä, teen todella, todella, typeriä asioita. Kadun. Ja pian huomaan tekeväni taas jotain, mitä en todella tahtoisi tehdä. Tai tahdon, mutta se ei ole viisasta, enkä osaa lopettaa.
Raskausaikana en ole sössinyt, mutta sitäkin enemmän mieltä kuohuttavat menneisyyteni virheet. Pelkään, että menneisyyteni saattaa kostautua ihan koska tahansa. Pelkään, etten muutu, vaikka haluaisin. Pelkään, että tekemäni virheet ovat saastuttaneet minut niin pysyvästi, etten ikinä voi jatkaa elämääni tavallisena ihmisenä. Pelkään, että ne harvat minusta välittävät ihmiset saavat tietää, millainen todella olen. He eivät hyväksyisi minua. Olen inhottava, sairas ihminen. Haluiltani, teoiltani ja tavoiltani epänormaali. On oikein, että minut tuomitaan, että olen yksinäinen.
Toivoisin, että mieheni jättäisi minut ja etsisi paremman,veisi lapsemme mukanaan, ettei hän joudu kärsimään tällaisesta äidistä. Inhoan sitä, että mieheni joutuu kestämään häpeää tällaisesta vaimosta, holtittomasta hirviöstä, mielisairaasta.
Jos se ei olisi niin väärin kaikkia kohtaan, tappaisin itseni heti lapsen synnyttyä. En kestä itseäni, en kestä elämää.
Kommentit (14)
Etsitään apua saduista, kun tosielämään ei pystytä... Ap
Kaikki ihmiset on jollain tavalla "outoja". Se on ihan tavallista. Hyvää viikonloppua ja haleja, kyllä sä pärjäät.
bipolaarinen mielialaoireyhtymä? Jos teet asioita ikään kuin sisäisen pakon riivaamana, se saattaisi liittyä maniavaiheeseen.
Olipa mikä tahansa, mene viipymättä lääkärille ja hanki itsellesi apua, terapiaa, mutta aluksi lääkitystä jotta elvyt sen verran, että pystyt terapian aloittamaan. Nyt olet liian masentunut ja epätoivoinen nähdäksesi elämäsi realistisessa valossa.Jotain sinulle on käynyt, joka pitää käydä läpi. Toivoa on aina, ja aina voidaan auttaa jotenkin.
sellainen jolle kukaan ei kelpaa tai osaa tehdä asioita sen mielestä oikein. Arvelen että olet esikoinen, ne on aina ihan liian vaativia ja arvostelevia itseään kohtaan. Ole ittelles kiltti, ja pidä ittestäs hyvää huolta. Sinä olet ihan tarpeeksi hyvä. Muista rakastaa ittees.
Voisinpa väittää, että teen asioita pakon riivaamana. Kyse on enemmän siitä, että en osaa aina ennustaa ja ajatella, mitä jokin tekemäni asia todella merkitsee. En tunnista vaaraa, riskejä tai asian vääryyttä siinä mittakaavassa kuin pitäisi. Teen impulsiivisesti asioita hetken huumassa. Pitää varmaan katsoa tuota bipolarian määritelmää, jos jotain apua voisi saada.
Jos idea ei oo susta ihan paska niin auttaisiko keskusteluapu? Valtavan syyllisyyden ja pahan olon kantaminen ei tee hyvää kenellekään, ja tarvitset voimiasi nyt kun vauvakin on tulossa.
Usein muut ei muistele sun menneisyyden töppäilyjä läheskään yhtä raskaasti kuin mitä itse.
Voimia sinulle.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaksisuuntainen_mielialah%C3%A4iri%C3%B6
ihan pähkinänkuoressa: maniavaiheessa riskinotto ja "väärin" tekeminen, masennusvaiheessa itsesyytökset ja itsetuhoisuus. Mutta lääkäri tekee diagnoosin, ei av-palsta! Sikäli olisi "hyvä" jos sulla ois tää, koska siihen on (elinikäinen) lääkitys!
tavallista enemmän, ja raskausaikana mikään asia ei oikein ole omasta mielestä okei, jopa bussikuskin ovien kiinni paneminen nenän edestä ja pysäkille jättäminen sai mut itkemään lähes tunnin, ja olin ihan pois tolaltani, mä olen ihan outo kun olen raskaana, jos tää nyt yhtään lohduttaa.
Keskusteluapu on varmaan paikallaan. Vielä pitää tietää, mistä sellaista saa ja uskaltaa ottaa yhteyttä.
Raskaus kyllä omalta osaltaan varmaan pahentaa oloa, häpeä ja tuska huonoista valinnoista ja elämäntavoista korostuvat, kun pitäisi olla äiti. Eikä kenelläkään viattomalla lapsella pitäisi olla tällaista äitiä. Onneksi hänellä on hyvä isä.
Kiitos teille, kauniit, hyväsydämiset ihmiset, kun autatte tuntematonta ihmishirviötä!
Sun lapsi rakastaa sua ehdoitta, aina. Et saa ajatella pahoja ajatuksia, kuuntele jotain miellyttävää musiikkia, lepää, ja muista juoda vettä.
Äitiys muuttaa naista. Äitinä olet monella tapaa eri ihminen ja sinulla on uusi mahdollisuus. Eikä mikään "moka" äitiyttä kerrasta pilaa. Ole lapsen lähellä ja katso, miten se sinuun muutamassa vuodessa vaikuttaa. Ehkä mies sitten valittaa, miten tylsä ja vastuullinen sinusta on tullut.
Saat kaiken anteeksi!
Ala katsoa TV7:n ohjelmia ja kuuntele radio Deitä!
Ei kukaan ole kummoisempi kuin sinä. Voi muuttua tästä hetkestä!
eli uskon sun ikävien tekojen olevan niin pahoja, sairaita ja ilkeitä, että tosiaan toivon, ettet jää kiinni ja lopetat ne, mutta tuskinpa niin käy, ellet todella niin tahdo ja muuta elämääsi.
Ollaan ihan samiksii :)
Täällä toinen, joka pelkää jatkuvasti tuhoavansa oman ja läheistensä onnen menneisyyden luurangoillaan.
Ei kai tässä muu auta kuin liittyä hellareihin tai lestoihin ja saada kaikki synnit anteeksi tai jotain...