Lue keskustelun säännöt.
Onko muilla "loma" tällaista??
11.07.2011 |
Oikeesti, pakko nyt kysyä, olenko ainoa joka odottaa ihan hulluna pääsevänsä töihin viikon päästä? 4,5 ja 6-vuotiaat lapset, jotka on KOKO ajan iholla. Toinen herää kuudelta ja vinkuu, ulisee mut ylös, toinen kiukkuaa kun ei saa meteliltä nukuttua kasia pidempään. Ei toivoakaan, että saisi juoda kahvin, syödä aamupalaa, käydä kusella, paskalla, pestä hampaat ym ymym kun koko ajan on jotain asiaa, koputellaan vessan oveen, tuijotetaan 2 sentin päästä tosiaan kun hampaita harjaan. Sen hetken, jos 10 minuuttia leikkivät keskenään, siitä seuraa tappelu ja lisää ulinaa ja kitinää. Aikaa saavat ja leluja on, iso oma piha, on uima-allasta, on tehty jännittäviä lomareissuja huvipuistoineen, rannalle ym ym ym, mutta ei jumalauta mikään riitä?! Halutaan kaikkea, mutta jos pyydetään oman huoneen lelujen siivousta ym niin alkaa heti ulina ja vinkuminen, kaikki pidetään itsestänselvyytenä. Molemmat on tosi aikavia ja fiksuja lapsia, alle 5vee osaa jo aika paljon ikäisekseen ja 6vee voisi vaikka aloittaa jo koulun. Ja joo, iste olen lapseni tehnyt ja heitä kovasti rakastan, mutta oikeasti, ois ihanaa kun ois lomaltapaluun jälkeen levännyt ja rentoutunut olo :) siis että lasten kanssa vietetyn ajan jälkeen ois iloinen ja onnellinen. Mutta ei, v*****aa ja korvia särkee ja odottaa vain, että saisi edes 15 minuuttia hiljaisuutta ja olla yksin.
Niin, ei varmaan tarvitse huomauttaa, että nää on niin villjeä, että jonkun ystävän tapaaminen ja esim. kahvilla käyminen on TOIVOTONTA. Eivät ole rajattomia eikä hemmoteltuja. mutta vetävät sen jankkaamisen niin loppuun asti, että kun on rajaamalla saanut turvat kiinni, niin on itse jo niin loppu, ettei ole paljon fiilistellä kahvitella. saatika että pystyisi mihinkään keskittymään, kun KOKO ajan on häiriötekijöitä.
Kyllähän tästä selviää, ja aika kulta muistot, mut miksi tän pitää olla näin helvetin rankkaa??
Kiitos ja anteeks :)
Kommentit (28)
Helppoa kotiäidin arkea. Siitä voi sitten alkaa miettiä pidemmälle kasvatusasioita. Opettamaan odottamista, jakamista, keskittymistä yhteen asiaan ja sen loppuun viemistä, asioiden syy-seuraus-suhteita jne. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
itsellä vain yksi, mutta uskon että toi voi olla välillä ihan hirveetä! Vaikka lapset on rakkaita ja ihania myös. Toivottavasti saat lapset johonkin hoitoon, tapaa silloin kavereita ilman lapsia tai tee ylipäätään jotain mistä nautit (jos sinulla on töissäkäyvä mies, niin häivy nyt herran tähden ovesta kun mies tulee kotiin, ainakin parina päivänä viikosta).
meitä pidetään joidenkin kavereiden keskuudessa nipoina, kun ei "anneta lapsen nauttia kesästa", eli siis kun pidetään jotain järkevää nukkumaanmenoaikaa ja päivärytmiä. No lapsi on tosi hankala, jos vaan olemme ja nautimme ja muuttuu ihan aloitekyvyttömäksi kiukkuihmiseksi.
Totta kai tietynlainen letkeämpi ote tässä kesässä on, mutta selkeät raamit päivällä on, esim aamupäiväulkoilu (puisto, ranta, tai ihan mikävaan torikäynti), lounas, leffahetki, välipala, iltapäivätekeminen, ruoka ja iltatekeminen, iltapesut, iltapala ja nukkumaan. Löysätään ja kiristetään tarpeen vaatiessa. Vaatii jaksamista vanhemmilta, mutta palkitsee myös siten, että saa omaa aikaa ihan kiitettävästi ja kaikki ovat hyvällä tuulella.
jos ollaan koko loma kotona. Varsinkin, jos kaikki kaverit on poissa. Meillä lapsista vanhempi on jo 8 ja nuorempikin täyttää kohta 5, joten aika kivasti antavat äidille omaakin rauhaa, mutta kyllä he tosi iholla ovat. Tekemistä koitetaan järjestää, mutta kylä 10 viikon kesäloma tuntuu olevan noille liikaa. Rupeaa jo puolessa välissä olemaan tekemisen puutetta ja jatkuvaa kitinaa ja kinaamista. Onneksi ei sentään ihan koko kesää kotona olla, eikä lomallakaan ihan koko aikaa koko perhe. Välillä mies, välillä minä ja välillä yhdessä.
En ole yh, ja mieskin löytyy, samassa veneessä ollaan :) rutiinit on ja rajat ja on tekemistä ja ymmärrän ja tiedän kaiken tuon, mitä kirjoititte. Just nyt menossa syömään takapihalle lasten kanssa ja tunnelma varsin kiva. Toinen tosiaan nukkuu päikkäreitä, jolloin toisinaan saa levättyä, useimmiten vanhempi haluaa itselleen silloin huomiota tms. Meillä ei valvota myöhään, eikä muutenkaan eletä "pellossa". Nää vain yksinkertaisesti on niin villejä, sosiaalisia ja voimakastahtoisia ett vauhtia on ja välillä todella rankkaa. Esimerkkinä, että laitoin juuri lapsille ruuat nenän eteen ja oma ruoka mikrossa, tulin vain piipahtamaan koneelle ja tätä kirjoittaessani, tulevat molemmat toimittamaan erinäisiä asioita. Ei mitää tärkeää, tyyliin lisää maitoa tms, vaan sitä "äiti...äiti...äiti..." ja kun kysyn, että mitä, niin aletaan miettimään/keksimään jotain toimitettavaa. Ja joo, nyt tuli isompi tuohon ovensuuhun, pitää mennä :) Hauskaa ja ennenkaikkea RENTOUTTAVAA kesää kaikille äideille :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"itsenäistyä" - sitä täälläkin odotetaan. Tsemppiä ja voimia kaikille toivoo 3- ja 6-vuotiaiden yh.
Töihin pääsee pitämään lakisääteiset taukonsa vasta kuukauden päästä:D
En ole yh, ja mieskin löytyy, samassa veneessä ollaan :) rutiinit on ja rajat ja on tekemistä ja ymmärrän ja tiedän kaiken tuon, mitä kirjoititte. Just nyt menossa syömään takapihalle lasten kanssa ja tunnelma varsin kiva. Toinen tosiaan nukkuu päikkäreitä, jolloin toisinaan saa levättyä, useimmiten vanhempi haluaa itselleen silloin huomiota tms. Meillä ei valvota myöhään, eikä muutenkaan eletä "pellossa". Nää vain yksinkertaisesti on niin villejä, sosiaalisia ja voimakastahtoisia ett vauhtia on ja välillä todella rankkaa. Esimerkkinä, että laitoin juuri lapsille ruuat nenän eteen ja oma ruoka mikrossa, tulin vain piipahtamaan koneelle ja tätä kirjoittaessani, tulevat molemmat toimittamaan erinäisiä asioita. Ei mitää tärkeää, tyyliin lisää maitoa tms, vaan sitä "äiti...äiti...äiti..." ja kun kysyn, että mitä, niin aletaan miettimään/keksimään jotain toimitettavaa. Ja joo, nyt tuli isompi tuohon ovensuuhun, pitää mennä :) Hauskaa ja ennenkaikkea RENTOUTTAVAA kesää kaikille äideille :D
Kuulostaa niin tutulta! Meillä on "vain" kaksi villiä ja voimakastahtoista poikaa, mutta elämä on juuri tuollaista härdelliä. Selvät rutiinit ja rytmit on, mutta kaikki pitää silti aina perustella ja jankata uudelleen ja uudelleen.
Esim. kuopus 2,5v tietää tasan tarkkaan, että aamulla vaihdetaan yövaippa pois, pestän hampaat, syödän puuroa ja lähdetään ulos (viikonloppuisin muuta). Siitä huolimatta tämä juippi saa joka ikinen aamu raivarin, koska ei haluaisi pissaista vaippaa riisuttavan, hampaita pestävän tai aamupalaksi puuroa. Päivästä ja viikosta toiseen. Rutiineita on välillä koitettu rukata, josko elämä olisi helpompaa. Pahenee vain. Ei kai auta kuin kestää.
Tänään aamulla kuopus paukautti minulta ylähuulen mustaksi pikkuautolla, kun en heti jaksanut kammeta itseäni sängystä ylös. Joutui tästä jäähylle (jouduin siis nousemaan ylös ja umpiväsyneenä yöheräilyistä viemään hänet jäähylle), ja niin joutuu aina satuttamisesta. Tietää itsekin tekevänsä väärin, ja aina torutaan ja joutuu pyytämään anteeksi, mutta ei se tee mustaa ylähuulta terveeksi salamannopeasti. Samainen lapsi saa myös paljon positiivista palautetta ja hirmuisesti huomiota, mutta kuten hyvin totesit: "tuntuu, ettei mikään riitä".
Kyllä on pinna kireällä heti aamusta lähtien.
Esikoisen kanssa taas vähän kaikki on vaikeaa. Mummokin aina päivittelee, että "kaikista asioista joutuu aina vääntämään". Niin joutuu - ihan kaikista, pienimmistäkin. Eikä herra ole taatusti saanut tahtoaan läpi kinuamalla. Silti sitä aina yritetään. Tähän kun lisää vielä ihan poikkeuksellisen vilkkauden, niin hommaa riittää.
Meillä ei pelata curlingia, eli lapset joutuvat sietämään pettymyksiä - paljon. Ongelma on vain se, ettei aina ehdi nappaamaan suuttunutta/turhautunutta lasta syliin, vaan paikkoja menee fyysisesti rikki, kun lapsi temperamenttipuuskassaan heittää vaikkapa kännykän lattialle. Katuu kyllä jälkeenpäin, ja saa rangaistuksen (esim. lempileu jäähylle tms.) mutta mitä se enää auttaa sen hajonneen esineen osalta. Pettymyksiä ja turhautumista on varmaan suhteessa moniin muihin jotenkin poikkeuksellisen paljon. Tuntuu, että poikamme "haluavat koko ajan jotain". Jatkuvasti joutuu toistelemaan, että vasta ruoka-aikana, vasta tunnin päästä. Useimmiten joutuu vain kieltämään, että "ei nyt". Olisi helpompaa jos lapset eivät koko kotona, pyöräretkellä tai automatkalla "haluaisi jotain". Mistä lie moinen tapa edes tullut, koska tietävät etteivät saa esim. herkkuja tunnin välein. Sinnikkäitä?
Lähetän sulle paljon vertaistukea, koska todellakin tiedän mistä puhut! Onneksi meillä on paljon myös onnenhetkiä ja lapset ovat monesti myös varsin ihania, mutta yleisesti ottaen arki on aika "vääntöä". Omassa tuttavapiirissäni ei ole kokemusta vastaavasta, joten monesti olen kaivannut itsekin vertaistukea.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
...niin ne ovat. Loma-aikoina varsinkin. Eivätkä ole enää pieniä vaan 11 ja 12 v. Meillä on poikkeuksellisen kiireinen kesä ja lapset ovat lomalla "kaksin". Yritetään keksiä tekemistä päivisin, käydään lounastauolla heittämässä uimarannalle, keksitään edellisenä iltana pyöräretki paikka yhdessä ja sovitaan sinne menosta, eväistä ja taskurahasta jne. Mutta kun ilta koittaa ja pääsen töistä, helteen hauduttamana ja ihan puhki niin lapset ovat energiaa ja ideoita täynnä siitä mitä kivaa voitaisiin tehdä. Ymmärrän kovin heidän hehkunsa. Valitettavasti en vain tahdo jaksaa vastata haasteeseen. Iskäkin on pelissä mutta osallistuminen on hyvin vähäistä, tekee ylipitkää päivää ja on sen mukaisesti poikki tullessaan.
Tänä kesänä olen vannonut että ensi kesänä olen viisaampi, tiukempi. Kuukauden loma yhteen putkeen. Ja koskee molempia vanhempia. Meillä alkaa olla viimeiset kesät kun edes haluavat meidän kanssamme viettää......silti. Ensi viikolla olen 2vrk yksi kaupungissa. NAutin jo nyt ajatuksesta.
ja pakko näin loma-aikaan vääntäytyä heti aamusta ulos, että suurimmat höyryt poistuu ulkona juostessa. Sitten onnistuu myös sisällä oleminen.
Paljon myös auttoi se, että oltiin puolitoista viikkoa kotoa poissa riehumassa toisaalla. Omat lelut ja oma koti taas ovat kivoja ja kiinnostavia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paitsi että mulla nyt kotona lapsia enää yksi.
Tämä muksu on täysin 110% kiinni aina, aina asiaa, aina keskeyttää jne. Muistan kun kerran uupuneena painoin otsan kiinni keittiönkaapin oveen ja ajattelin tuleeko _koskaan_ kertaa, että "saan" (ihana kohokohta!) täyttää tiskikoneen alusta loppuun ilman että lapsi kaatuu ja tulee haava/pyyhittävä kakka/kaataa mehun/jättää sormen ovenväliin/muuten mankuu äitiä vaikka nostamaan joku lelu korkealta/loputtomiin.
Mutta semmosta se tosiaan vaan on. Jotkut lapset on vaativampia sosiaalisesti kuin toiset. Jotkut on enempi sohvatyynymateriaalia. Omani ovat liimapaperia.
Etsi omia hetkiä ja koeta ajatella, että lapsuus rakennetaan juuri nyt. Että tää on tärkeää, eikä vikatila.
viime kesänä juttu, että ei 12-vuotiasta saa jättää ilman vanhempaa rannalle. Uimavalvoja ei riitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meillä vaan yksi vauva ja ikää 7 viikkoa.just aamulla mietin miltä mahtaisi maistua kuuma aamukahvi,käydä paskalla tai kusella oikkee ajan kanssa,syödä aamupala loppuun yms.
leirillä ja sai flunssan. Toista viikkoa jo kipeenä ja ihan hermona, kun haluaisi mennä uimaan jne. En päästä ennen kuin kova yskä alkaa parantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
olen kotona hoitamassa 4-vuotiasta ja 1,5-vuotiasta. ympäri vuoden.
sanot että sun lapset on fiksuja, ei kuitenkaan ihan sille kuulosta...
lapset ovat arkisin hoitopäivän jälkeen? Siis ovatko samanlaisia vai rauhallisempia? Mieleeni vain tuli, että yksi syy voi olla se, että nyt sinä olet siinä lähettyvillä etkä töissä ja lapset haluavat nyt tankata läheisyyttäsi. En tarkoita tätä ilkeilläkseni, mutta jos arkisin ei nähdä niin paljon, niin loma-aika voi olla aika ripustautumista. Rutiinit kannattaa tosiaan ja se, että on sopivasti ohjelmaa. Jos on liikaa, sekin tekee lapsista yksiä sähikäisiä.
Ei meillä vaan, tosin mulla on lapset isoilla ikäeroilla, niitä on kolme. Mutta ei ne yksistäänkään ole tollaisia. Toki on huonoja päiviä ja marinapäiviä, mutta ei nyt kokoajan.
Ymmärrän kyllä jos tossa tilanteessa tekee jo mieli töihin.
kun 5-vuotias kamikaze-lapsi taas kerran pisti silmät kiinni ja laski itsensä herran haltuun. Tällä kertaa iski naamansa järvessä olevaan kiveen kun sukelsi katsomatta eteensä. Hirveä huuto tietenkin ja huuli turvoksissa. Ei tämä mitään, mutta kun koko kesä on ollut joka päivä sama rutiini. Poika ei kuuntele mitään varoituksen sanaa vaan on koko ajan tekemässä ja siten myös satuttamassa itseään. Nyt on arvet mm. siitä kun kaatui polkupyörän päälle juosten (KYLLÄ!!!), sormi on mustana kun työnsi sen trampan verkon väliin ja hyppäsi (kielletty 100 kertaa), sääret on aina mustelmilla määrittelemättömistä syistä. En tajua miten tuota lasta kestetään päiväkodissa ja miten hän on säilynyt ehjänä siellä koko talven! Isompi veljensä taas möykkää koko ajan, ärsyttää ja tökkii kielloista ja rajoista huolimatta. Mies on pakollisella työreissulla vielä viikon ja voipi olla että kunhan palaa, minä otan äkkilähdön etelään ja toivotan koko v*t*n konkkaronkalle hyvää lomaa. Nuorempi lapsi ei myöskään nuku, ihan vaan sivuhuomautuksena. Kiitos kun sain purkautua.
Se on kyllä raskasta! Heillä käyminenkin on raskasta, kun lapset ovat niin vaativia. Itselläni myös kaksi lasta, mutta he viihtyvät hyvin keskenään ja ovat rauhallisia. Ymmärrän kyllä tunteesi. Ehkä se ajan kanssa auttaa. Ottakaa vähän lomaa lapsista miehen kanssa. Viekää ne vaikka mummolaan hoitoon??
juon aamukahvini aamulastenohjelman aikana ja päiväkahvin "päikkyaikana", jolloin lapsi katsoo elokuvaa ja olemme poissa keskipäivän auringonpaahteesta.
Täytyy nähdä vähän vaivaa ja pitää yllä tiettyä päivärytmiä rutiineineen. Keksiä tekemistä ja hommata seuraa (jos eivät kerran keskenään leiki). Illalla ei valvota, jos ei ole joku spessu ilta, jolloin kaveri yökylässä tai jotain illanviettoa.
Meillä ainakin rutiinien kanssa sujuu vaivattomammin.