Lue keskustelun säännöt.
Kaikki hyvin, mutta mikään ei ole kuitenkaan..
29.07.2006 |
Ihme tunne. Ihan kuin kaikki kaatuisi niskaan eikä mikään tunnu hyvältä.
Minulla on ihana täydellinen pieni 3v tyttö, jota rakastan, silti huudan lapselle välillä ihan suotta, projisoin omat huonot fiilikseni häneen :(.
Olen raskaana ja tästä raskaudestakaan en oikein osaa millään nauttia enää, nyt kun viikkoja on kohta 30 kasassa. Loppusuora häämöttää. uuden vauvan tulo pelottaa niin, että tuntuu kuin en saisi henkeä.
Stressaa myös se, ettei minulla ole mieheni kanssa juurikaan ollut puoleen vuoteen mitään.. Suhde on nykyään pelkkä platoninen..
Mieheni ei enää halua minua, puhumattakaan että joskus edes koskettaisi :´(
Sitten vielä äitini, jonka takia pitää stressata.
Joka ikinen viikonloppu " täytyy" viettää hänen kanssaan, koska hänellä ei ole elämää. Haluan joskus edes olla rauhassa niiltä jokapäiväisiltä puhelinsoitoilta tai vierailuilta. Asumme 3km etäisyydellä toisistamme.
Kaikki vaan itkettää enkä enää osaa nauttia elämästä vaikka elän elämäni parasta aikaa! Olenko tulossa hulluksi vai mitä tämä on??
Kommentit (3)
En osaa kirjottaa..=)
Siis neuvolassa ja masennusta..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mies ei ehkä uskalla, kun pelkää vauvan vahingoittuvan? Puoli vuotta on pieni aika (nimimerkki neljän lapsen äiti, joka saanut viimeksi vuosi sitten...) jos ajattelee asioita koko elämän mitan perspektiivistä. Äitisikään ei välttämättä halua nähdä sinua ihan joka viikonloppu, vaan on vaan tottunut siihen nykymeininkiin. Sano suoraan, jos et halua tavata, mitään et voi menettää, päin vastoin. Lykkyä vaan uudelle vauvalle:-)
Juttele reilusti neuvolla seuraavan kerran asiasta! Sitä varten ne siellä on!
Voimia sinulle hurjasti ja toivon että asiat korjaantuu..