Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ystävistä/ystäväperheistä
07.07.2011 |
Mieheni kanssa olemme olleet jo pitkään yhdessä n.12-vuotta. yhteisen lapsen saimme viime vuoden loppupuolella. Viimeiset vuodet olimme varsin onnellisia yhdessä, toki vaikeitakin aikoja on suhteessa ollut. Se mikä mua mietityttää on noi ystävät. meillä ei ole oikeastaan koskaan ollut
yhteisiä ystäviä. kummallakin oli suhteen alussa omat ystävänsä ja niin kuvio on jatkunut yhä vain.
Nuorempina eli silloin kun aloimme seurustelemaan tapailimme kumpikin paljon omia ystäviämme ja juhlimme paljon erikseen, mutta myös yhdessä. Vuosien saatossa tilanne on mennyt niin, että mulla on olemassa 3 tosiystävää, jotka asuvat eri puolilla suomea. Eli näen heitä ( riippuen miten kaukana asuvat) n.1-2 krt vuodessa tai puolessatoista vuodessa. Tekstaillaan ja kirjoitellaan säännöllisesti. Miehellä on enempi tällaisia ns. kavereita. Juttelee tiettyjen kaa netin kautta tovin useana päivänä viikossa. Ja 1-2 työkamun kanssa käy joskus kalassa. Eli vietämme tosi paljon aikaa kotona yhdessä. Joskus
kun kuuntelee muita ihmisiä ,niin tuntuu, että kaikilla muilla on joku ystäväpariskunta tai perhe, jonka kanssa voivat tapailla ja viettää aikaa.Välillä tuntuu tosi surulliselta, että meillä ei ole oikein ketään sellaista ihmistä, joita voisi kutsua kylään esim. illanviettoon tai mennä johonkin. Onko kohtalotovereita, vai ollaanko me mieheni kanssa kummajaisia kun möllötetään aina keskenämme?
Kommentit (3)
tai siis on meillä perhekavereita, joiden kanssa kyläillään puolin ja toisin, mutta ei meillä ketään sellaista ole, kenen kanssa iltoja vietettäis tai matkoille lähdettäis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyllä tuo varmaan on kohtuullisen yleistä, suomalaiset ovat yksinäistä kansaa.
Meillä on kanssa ollut pitkälti omia kavereita miehen kanssa (10 vuotta yhteistä taivalta takana, 2-vuotias lapsi). Kuitenkin on pyritty tapaamaan myös toisen ystäviä ja heidän kumppaneitaan ja näin on tullut sitten myös perhetuttuja. Meilläkin monet ystävistä ovat vähän ympäri Suomen ja harvoin nähdään, onneksi asuinpaikkakunnallakin on tuttuja.
Ollaan miehen kanssa ja olen itsekseni lapsen saamisen myötä tutustunut toisiin äiteihin ja perheisiin esim. perhevalmennuksen ja imetystukiryhmän ja taaperoharrastusten kautta. Myös internetilmoituksella on löytynyt meidän kotikaupunginsta yksi tuttavaperhe, jossa melkein saman ikäinen lapsi kuin meillä.
Musta nämä pariskuntaystävät ovat todella tärkeitä. Lisäksi on todella mukavaa kun on lapsiperheitä tuttavapiirissä niin sitten on lapselle leikkiseuraa ja kaikki ymmärtävät rajoitukset tapaamisissa esim. aikataulujen, ohjelman yms. osalta.
Mä luulen (voin olla väärässäkin), että aika monet ihmiset ihan mielellään saisivat lisääkin ystäviä. Kannatta itse olla aktiinen ja ehdottaa tapaamista. Olisiko esimerkiksi miehelläsi ketään työkaveria, jolla olisi puoliso tai perhettä. Voisiko heitä joskus kutsua kylään tai jonnekin esim. piknikille näin kesällä. Entäs naapurusto? Nettiä kannattaa myös kokeilla, ei siinä ainakaan mitään häviä. Suoruus ystävän haussa tepsii ainakin minuun kun ei liikaa tungettele.
Omasta puolestani sanoisin vielä sen, että ei kannata pettyä jos löytyy uusia ystäviä mutta heitä ei voi tavata kovin usein. Tuntuu, että lapsiperhearki on monesti aika rankkaakin ja lisäksi kun kaverit asuvat ympäri Suomen samoin kuin isovanhemmat emme ainakaan me tapaa ketään (myöskään näitä kotikaupungissa asuvia kavereita ja tuttavaperheitä) kovin usein. Mielessä ovat kuitenkin ja epäsäännöllisen säännöllisesti tavataan.
Alue: Aihe vapaa
niin eikö jomman kumman ystävää/ystäviä voi kutsua teille kylään niin, että toinenkin tutustuu häneen. Ja jos tällä ystävällä on puoliso, niin kutsuu myös hänet. Siitä se sitten lähtee pikkuhilja kun tutustutaan puolin ja toisin.