7-vuotias poika haluaa olla tyttö :-/

hyväksy hänet sellaisena kuin on. Ei kai muuta voi tehdä jos lapsensa parasta haluaa?

Et voi lastasi muuttaa. Voit toki kieltää leikkimästä "tyttömäisiä juttuja", mutta onko järkeä pakottaa lapsi salaamaan todellinen minänsä tai leikkimään salaa?? Ei ainakaan kehity kovin tervettä itsetuntoa ja mieltä lapselle. Hyväksy hänet sellaisena kuin on ja jos et tai ette siihen kykene, niin hakekaa miehenne kanssa ammattilaiselta apua ja keinoja hyväksyä asia.

vaikuttaisi siltä että pojalla on isompia siskoja? hän ottaa mallia heiltä? koita suhtautua huumorilla ja kertoa että hän on tärkeä sellaisenaan kuin on. onhan niitä poikamaisia tyttöjäkin... anna ajan kulua ja miehellesi terveisiä ettei tyttömäinen käytös ole merkki homoudesta ja vaikka pojasta tulisikin homo hän on teidän rakas lapsenne:)

mutta tuntuu vaan niin pahalta. Ja ihan ainokainen on perheessämme.

Mulla ainakin on tiedossa perushetero nuorimies, joka aiemmin, juuri suunnilleen tuon ikäisenä oli mekko päällä juhlissa käyskennellyt pikkupoika. (Äitinsä oli mielestäni laajakatseinen, kun poika sai tulla ylioppilasjuhlavieraaksi läpikuultavassa vaaleanpunaisessa yöpaitaunelmassa...)

tuntuu jo aika pahalta.



Kyseessä on kuitenkin edelleen lapsi. Lapsi ei ymmärrä, että noissa asioissa olisi mitään "ei-hyväksyttävää", kun näkee kuitenkin sisarusten tai muiden lasten tekevän ja haluavan niitä myös. Eikä lapsen pidäkään.



Henkilökohtaisesti antaisin lapsen tehdä haluamiaan asioita, terveen järjen rajoissa (siis en sallisi mitään, mitä en sallisi tytöllekään). Lapsi kehittyy tuosta vielä aikuisikään pitkän, pitkän matkan ajan, ja jos voit nyt hyväksyä hänet sellaisena kuin hän on, niin hänen kasvamisestaan tulee huomattavasti paljon helpompi prosessi.



Lisäksi se, että lapsi sanoo nyt tämän ikäisenä noita asioita, ei välttämättä viittaa mitään pitemmällä tähtäimellä. Se VOI viitata johonkin, tai olla viittaamatta. Kummassakin vaihtoehdossa lapsella on oikeus olla oma itsensä, ja oikeus rakastaviin, häntä tukeviin vanhempiin. Jos kielloilla ja suhtautumisella istuttaa lapseen häpeän, niin se voi jäädä pitkäksi aikaa mieleen kummittelemaan, siinäkin tapauksessa, että lapsesta lopulta tulisi vaikkapa isänsä kaltainen "perusjuntti".



Ja tietysti yrittäisin myös pysyä tarkasti selvillä hänen koulunkäynnistään. Voi olla, että koulumaailma jo karsii hänen käytöksestään paljon pois ja laittaa mukautumaan porukkaan, mutta jos hän on vahva persoona, eikä tähän mene mukaan, niin tie voi olla raskas ja vanhemman pitää olla valmis taistelemaan lapsensa puolesta.

Mä halusin olla pienenä poika. Siis todella paljon halusin, ja samaistuin poikiin ja isään. Leikin vain poikien kanssa poikien leikkejä ja käyttäydyin poikamaisesti. Muistan kun äitini koko ajan nuhteli "Ei tytöt käyttäydy tällä tavoin...ei tytöt sitä, ei tytöt tätä" .

Nyt olen kuitenkin ihan tavallinen heteronainen, kahden lapsen äiti. Olen ihan riittävän naisellinen, ja miehet kiinnittävät minuun huomionsa. Olen monienkin miesten mieleen. Jossain vaiheessa kuitenkin aloin leikkimään tyttöjenkin kanssa, ja tyttöjen juttuja, mutta se poikamaisuus kesti vuosia.

Anna poikasi olla sellainen kuin on, se ei häntä huonommaksi tee.

vaikka ymmärrän kyllä että asia tuntuu sinusta oudolta ja pahaltakin. Itse halusin koko lapsuuteni olla poika, ja olen kiitollinen että etenkin äitini antoi ihan vapaasti olla sitä, leikkasi mm. hiukseni lyhyeksi ja osti poikien vaatteita. Toki noin päin asia varmasti hyväksytään helpommin ja silloin 80-luvulla ei oltu vielä niin tarkkoja sukupuolirajoista kuin nykyään lasten kanssa.

http://www.gaudeamus.fi/ajankohtaista/tuovinen-saanko-olla-totta/



Esim. tuossa kirjassa on Maarit Huuskan hyvä ja kansantajuinen artikkeli asiasta.