Oma äitini odotti kuin kuuta nousevaa,

En näe kovin paljon eroa omassa elämässä tai perhe-elämässä. Olen ollut ennen lapsia kotosalla viihtyvä, luonnossa liikkuva ihminen. Teen sitä edelleen lasten kanssa ja sen jälkeen, kun lapset ovat isoja. Ei elämäni paljoa muutu.



Eikä tämä mummo mitään lapsista halua, lopulta. Kun sinne mennään kylään, hän komentaa lapset joko televisiota katsomaan tai toiseen huoneeseen leikkimään, jotta saa rauhassa juoda kahvia ja "keskustella" aikuisten asioita. Nämä asiat tarkoittavat sitä, että kuuntelen kuinka lapsistani on vaivaa ja itse minun tulee ne hoitaa (ei ne siellä ole koskaan kyllä hoidossa) ja sitten alkaa haukkumislitania...

menneisyydestä juontavia ongelmia.

25v ja 27v, nyt molemmat ovat opiskelemassa muualla, mutta kesäksi molemmat tulevat kesätöihin kotipaikkakunnalle tai ovat siis jo tulleet.



Täytyy sanoa että joka päivä kaipaan omaa aikaa ainakin tunnin ihan yksin kotona tai sitten kävelen mökille rantaan, jostain syystä nyt vanhempana tarvitsen enemmän aikaa yksinoloon, teen työtä ihmisten kanssa ja muuten pää halkeasi.



Ymmärrän siis äitiäsi, yksinoloa kaipaa mutta kuitenkin pitää ihmisistä ja lapsista ja nuorista

Vanhin lapseni on 25, nuorin 10 v.

Tykkään siitä, että yhteys vanhempiinkin lapsiini on säilynyt, ja mullahan on jo lapsenlapsiakin.

Enkä todella vaatisi ketään viihdyttämään mua. He käyvät täällä vähän väliä, vähän joka päivä, eivät mua viihdyttämässä vaan sen takia, että me ollaan samaa sukua ja perhettä.

osaakaan tehdä mitään, kun on nuoruutensa hoitanut lapsia ja haaveillut elämästä. Vanhat äidit elävät ensin nuoruutensa ilman lapsia ja sitten nauttivat äitiydestä odottamatta koko ajan, että elämä alkaisi. Se kn alkoi jo.

Ja nyt lähemmäs nelikymppisenä kuopuksen, välissä syntyi yksi lapsi. Mä nautin äitiydestä, silti musta on ihan ok suunnitella ja ajatella että mitä sitten kun viimeinenkin lapsi on lentänyt pesästä ja milloinkohan se tapahtuu? mitään kiirettä ei noiden asioiden kanssa ole, onhan nuorin vasta vauva, mutta silti..



Ei äitiys ole sitä että oma elämä pitää jättää elämättä ja suunnitella/haaveilla voi aina, on sitten vaan eriasia että toteutuuko ne suunnitelmat.



Sinuna olisin kyllä tyytyväinen siitä että lapsillasi on mummi joka tykkää heitä tavata, kaikilla ei niin ole.



Mutta tavallaan ymmärrän sua. Kun rupesin odottamaan tätä nuorinta niin mun kaverit kauhisteli sitä että kuinka mä voin vielä tässä iässä lapsia tehdä? Olihan se ärsyttävää, no nyt välillä tuntuu että kun olen vauvan saanut niin osa on jopa vähän kateellisia mulle, mutta ei ne uskalla tähän enää ryhtyä ja ehkä se on vaan hyvä.