Lue keskustelun säännöt.
Huono äiti -fiilis: suututtaa, kun lapseni on niin nysverö
06.07.2011 |
Minulla on 3-vuotias poika, joka on suoraan sanottuna ihan kauhea nysverö. En tietenkään sano tätä lapselle.
Poika ei uskalla/halua yrittää mitään uutta, vaan haluaa, että teen kaiken hänen puolestaan. Jopa leikin. En tietenkään tee, mutta siitä ei ole apua.
Kun ollaan leikkipuistossa, minun pitäisi olla kaikessa mukana, kiipeillä leikkitelineissäkin. Piirtäminen tarkoittaa sitä, että äiti piirtää, muovailuvahan muovaileminen sitä, että äiti muovailee. Muiden lasten kanssa leikitään niin, että äiti leikkii. Poika ei halua yrittää, vaikka osaisi: "äiti nostaa, äiti sitä, äiti tätä".
Minua ärsyttää, koska
a) olen itse tosi yritteliäs ja reipas ihminen, siis aivan päinvastainen luonne, joten minun on vaikea ymmärtää poikaa
b) en todellakaan ole ollut ylihuolehtiva äiti, kuten saan jatkuvasti kuulla
c) koetan kannustaa, rohkaista, innostaa kokeilemaan; en anna periksi ja nosta poikaa liukumäkeen, jos hän osaa sinne itsekin kiivetä, mutta tästä ei tunnu olevan mitään hyötyä!
Rakastan poikaa aivan suunnattomasti, enkä ikinä sanoisi hänelle, että minua suututtaa hänen mamoilunsa. Mutta kyllä se tottavie suututtaa!
Kerron jo etukäteen, että en aio ruveta puolustautumaan täällä hyökkäyksiä vastaan, koska tiedän, että nimeätte minut maailmanhistorian huonoimmaksi äidiksi. Jo tämän kirjoittaminen auttaa vähän, siksi kirjoitan.
*puh*
Kommentit (9)
Älä hyvä ihminen kuvittele, että poikasi luonne on kolmivuotiaana valmis ja lukkoonlyöty. Hän halunnee tällä läheisyyttä ja tukea. Ole hellä ja passiivisempi. Pyydäpä leikkimään kampaajaa: poika saa laittaa hiuksesi, sinä lepäät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on tylsää.
Meillä ei ehtinyt tuollaista ongelmaa olla, kun sisarus syntyi heti perään.
on kyllä ihan nysverö,aina on äiti mielessä ja on jo 5v.,et ei hätää.Kyllä siitä aikuinen tulee ei se enää koulussa sua pyydä leikkiin sen puolesta.
Itse olisin toivonut lapselle sisarusta pienellä ikäerolla, mutta mies vastusti ehdottomasti. Nyt olen voittanut väsytystaistelun, ja kakkonen syntynee puolen vuoden päästä :) mutta kestäähän siinä, ennen kuin siitä on leikkiseuraksi.
Mutta hyvä tietää, että saattaa helpottaa kuitenkin jossain vaiheessa. Kiitos!
ap
Mulla 2 lasta ja kumpikaan ei jollain tapaa vastaa 'normaalia' lasta. Tarkoitan, että eihän normaalia voida määritellä, mutta mitä mielikuvissani on.
Odotin niin omia lapsia, joille näyttäisin kaikkea kiinnostavaa, tutkisin, kokeilisin, antaisin mahdollisuuden mutta ei, mitään kiinnostusta mihinkään ei ole. Ei liikuntaan, urheiluun, musiikkiin, tieteeseen, eläimiin, tietotekniikkaan, mihinkään. Kyllähän ne kulkevat mukana mutta mitä vaan ehdotan niin itse saan toteuttaa ja kun vaikka miten yritän kuunnella lapsen omaa ajatusta niin sellaista ei tule.
Eikö lapsi ole luonnostaan utelias ja halua kokeilla, kysellä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyvin samanlainen, nyt jo viisivuotias poika. Nelivuotiaana päiväkodissakin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tuo ei ole ihan normaalia. Hän oli vuoden integroidussa erityisryhmässä, menee nyt tuettuun eskariin, tehtiin toimintaterapian tarpeen kartoitus ja saatiin maksusitoumus toimintaterapiaan.
Minun neuvoni on, jotta älä välitä muiden kommenteista. Teet ja joudut tekemään paljon enemmän työtä kuin toisenlaisella temperamentilla varustettujen lasten äidit, jotta lapsi saavuttaisi koulussa tarvittavat motoriset ja sosiaaliset taidot. Lapsesi on synnynnäisesti sellainen kuin on, et ole häntä tuollaiseksi kasvattanut.
Ja vielä, jos mahdollista, niin tee lapsellesi pikkusisarus... Meillä nuorempi on varustettu ihan toisenlaisella temperamentilla eikä viisivuotias halua jäädä kaksivuotiasta huonommaksi, vaan kapuaa hänen perästään kiipeilytelineeseen tai liukumäkeen, johon muuten vaatisi äidin kaverikseen. Nyt odotan, josko nuorempi oppisi ajamaan polkupyörällä, niin saisi isommankin innostumaan.Minulla on hyvin samanlainen, nyt jo viisivuotias poika. Nelivuotiaana päiväkodissakin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tuo ei ole ihan normaalia. Hän oli vuoden integroidussa erityisryhmässä, menee nyt tuettuun eskariin, tehtiin toimintaterapian tarpeen kartoitus ja saatiin maksusitoumus toimintaterapiaan.
Minun neuvoni on, jotta älä välitä muiden kommenteista. Teet ja joudut tekemään paljon enemmän työtä kuin toisenlaisella temperamentilla varustettujen lasten äidit, jotta lapsi saavuttaisi koulussa tarvittavat motoriset ja sosiaaliset taidot. Lapsesi on synnynnäisesti sellainen kuin on, et ole häntä tuollaiseksi kasvattanut.
Ja vielä, jos mahdollista, niin tee lapsellesi pikkusisarus... Meillä nuorempi on varustettu ihan toisenlaisella temperamentilla eikä viisivuotias halua jäädä kaksivuotiasta huonommaksi, vaan kapuaa hänen perästään kiipeilytelineeseen tai liukumäkeen, johon muuten vaatisi äidin kaverikseen. Nyt odotan, josko nuorempi oppisi ajamaan polkupyörällä, niin saisi isommankin innostumaan.
Mulla 2 lasta ja kumpikaan ei jollain tapaa vastaa 'normaalia' lasta. Tarkoitan, että eihän normaalia voida määritellä, mutta mitä mielikuvissani on.
Odotin niin omia lapsia, joille näyttäisin kaikkea kiinnostavaa, tutkisin, kokeilisin, antaisin mahdollisuuden mutta ei, mitään kiinnostusta mihinkään ei ole. Ei liikuntaan, urheiluun, musiikkiin, tieteeseen, eläimiin, tietotekniikkaan, mihinkään. Kyllähän ne kulkevat mukana mutta mitä vaan ehdotan niin itse saan toteuttaa ja kun vaikka miten yritän kuunnella lapsen omaa ajatusta niin sellaista ei tule.
Eikö lapsi ole luonnostaan utelias ja halua kokeilla, kysellä?
lukemisesta ja luonnosta, niihin ei tarvitse patistaa. Huh, kamalaa, jos ei olis edes niistä. Mutta kaikki fyysinen on kamalaa.
Kurjinta tässä on se, että saan koko ajan kuulla olevani ylihuolehtiva, passivoiva äiti, vaikka en ole. Ulkopuoliset eivät tajua, että lapsi vaan on tällainen luonteeltaan, ja sitten sanovat ylimielisesti, että "kai siitä tulee tuollainen, kun koko ajan teet kaiken sen puolesta." Perkele, en tee!
Tsemppiä ja voimia! Ehkä se kiinnostus vielä jossain vaiheessa herää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on hyvin samanlainen, nyt jo viisivuotias poika. Nelivuotiaana päiväkodissakin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tuo ei ole ihan normaalia. Hän oli vuoden integroidussa erityisryhmässä, menee nyt tuettuun eskariin, tehtiin toimintaterapian tarpeen kartoitus ja saatiin maksusitoumus toimintaterapiaan.
Minun neuvoni on, jotta älä välitä muiden kommenteista. Teet ja joudut tekemään paljon enemmän työtä kuin toisenlaisella temperamentilla varustettujen lasten äidit, jotta lapsi saavuttaisi koulussa tarvittavat motoriset ja sosiaaliset taidot. Lapsesi on synnynnäisesti sellainen kuin on, et ole häntä tuollaiseksi kasvattanut.
Ja vielä, jos mahdollista, niin tee lapsellesi pikkusisarus... Meillä nuorempi on varustettu ihan toisenlaisella temperamentilla eikä viisivuotias halua jäädä kaksivuotiasta huonommaksi, vaan kapuaa hänen perästään kiipeilytelineeseen tai liukumäkeen, johon muuten vaatisi äidin kaverikseen. Nyt odotan, josko nuorempi oppisi ajamaan polkupyörällä, niin saisi isommankin innostumaan.Minulla on hyvin samanlainen, nyt jo viisivuotias poika. Nelivuotiaana päiväkodissakin alettiin kiinnittää huomiota siihen, että tuo ei ole ihan normaalia. Hän oli vuoden integroidussa erityisryhmässä, menee nyt tuettuun eskariin, tehtiin toimintaterapian tarpeen kartoitus ja saatiin maksusitoumus toimintaterapiaan.
Minun neuvoni on, jotta älä välitä muiden kommenteista. Teet ja joudut tekemään paljon enemmän työtä kuin toisenlaisella temperamentilla varustettujen lasten äidit, jotta lapsi saavuttaisi koulussa tarvittavat motoriset ja sosiaaliset taidot. Lapsesi on synnynnäisesti sellainen kuin on, et ole häntä tuollaiseksi kasvattanut.
Ja vielä, jos mahdollista, niin tee lapsellesi pikkusisarus... Meillä nuorempi on varustettu ihan toisenlaisella temperamentilla eikä viisivuotias halua jäädä kaksivuotiasta huonommaksi, vaan kapuaa hänen perästään kiipeilytelineeseen tai liukumäkeen, johon muuten vaatisi äidin kaverikseen. Nyt odotan, josko nuorempi oppisi ajamaan polkupyörällä, niin saisi isommankin innostumaan.
Olen ihan ihmeissäni, miten täällä on tullut näon asiallisia vastauksia.
Pikkusisarus on tosiaan jo tulossa, vaikka kestäähän siinä, ennen kuin siitä on leikkikaveriksi.
Meillä tuo pyöräily on kanssa ollut toivotonta. Hankin hirveän hypetyksen kanssa lapselle pyörän, koska olin itse lapsena tosi liikunnallinen ja pyöräily, luistelu yms. olivat parasta mietä tiesin. No, tuossahan se pyörä edelleen odottaa. Poika kyllä haluaa pyöräillä - kunhan äiti työntää. Hirmuisella sisukkuudella olen saanut hänet pari kertaa kokeilemaan ajamista itsekseen, mutta kärsivällisyyttä ja maanittelua se vaatii.
Rivien välistä olen lukenut, että mieheni on ollut pienenä samanlainen, mutta hänestä on tullut varsin yhteiskuntakelpoinen, joten ehkä toivoa on :) kunhan jaksan olla sisukas. Suututtaa myös se, että mies ei jaksa itse lainkaan osallistua tähän; hän tyrkkää pojalle pyörän ja jos poika ei aja, isin kiinnostus loppuu siihen. Yksin saan siis kannustaa, rohkaista, opettaa, maanitella kokeilemaan.
ap
Meillä lapsi toimi ihan samalla tavalla kunnes sai pikkusiskon ja nyt leikkivät yhdessä ovat 2 ja 4. Tottakai lapsi haluaa leikkiseuraa. Jos ei ole siskoa, sitten se on äiti tai isä tai mummo.