Tutustuminen päivähoitopaikkoihin
Aion tutustua alueemme päivähoitopaikkoihin käymällä muutamassa paikan päällä. Lyhyen vierailun perusteella on kuitenkin vaikea saada kattava ja varma kuva niiden sopivuudesta ja toiminnan laadusta.
Antakaahan vinkkejä, mihin kannattaa kiinnittää huomiota siellä ollessa ja mitä kysellä hoitohenkilökunnalta?
Kiitos jos jaksat vastata!
Kommentit (5)
vanhemmilta pihalla...
Meille käynneistä oli lähinnä se hyöty, että nähtiin tilat ja haettiin sen mukaan missä vaikutti olevan rauhallisinta ja eniten tilaa lapsille. Esim. yhdessä paikassa lapset koko päivä samassa huoneessa, paitsi ulkoilut tietty. Siellä takuulla tosi levotonta. Toisessa paikassa ryhmillä 2-3 huonetta käytössä, jolloin voivat jakaantua eri huoneisiin. Näin meno rauhallisempaa, ja jos joku haluaa leikkiä rauhassa, on siihen mahdollisuus.
Onneksi saatiin paikka mistä haettiin. Helsingissä ei ole ole niin varmaa.
Parhaiten sen näkee, kun hoitajat eivät ehkä tajua, että heitä seurataan. Esim kannattaa jäädä ulkoilemaan hetkeksi pihalle tutustumiskierroksen jälkeen, ja muutenkin pitää silmät koko ajan auki. Meillä oli ainakin hoitaja koko ajan mukana esittelykierroksella, joten olisi ollut hieman noloa siinä alkaa kysellä vanhemmilta mitään...
Näet miten siellä oikeasti kohdellaan lapsia. Silloin kun johonkin paikkaan ollaan tutustumassa oikein virallisesti niin eihän siitä oikeasti näe miten siellä homma toimii. Virallisessa tutustumisessa kannattaa tosiaan tsekata millaiset ne tilat ovat ettei tosiaan ole liian ahdasta.
monta kertaa. Esim viralliselle tutustumiskierrokselle ensin, ja sitten vaan ilmoittaa joku päivä, että tulen tänään klo se ja se katsomaan toimintaanne. Hyvä olisi, jos vaikka ihan viettäisi jossain ryhmässä muutaman tunnin aikaa ja voisi samalla kysellä hoitajilta kaikkea.
Toisaalta tuo tutustuminen on monesti Helsingissä turhaa. Me kävimme tutustumassa neljään lähipäiväkotiin, jotta osasimme päättää, minne haemme. No, lapsi ei päässyt mihinkään kolmesta toivepaikasta...