En jaksa jääräpäistä miestäni

mieheni oli tuollainen. Nyt hän on ex. Siihen vaikutti myös se, että häntä ei voinut kritisoida, vaan hän hyökkäsi vastaan ja hiljensi minut. Minä huomasin vuosien varrella alistuvani.



Eli neuvo: älä koskaan alistu. Älä luovu omasta mielipiteestäsi. Älä hävitä itseäsi ja omaa identietttiäsi.

jäytää myös todella paljon. Aina kaikki, mitä kritisoin, kääntyy itseeni. Minusta löytyy paljon enemmän vikoja ja se, mistä "nalkutan", on ihan pikku asia..



En varmasti nalkuta pikku asioista, koska olen oppinut "säästämään" kritiikkiä niihin asioihin, jotka todella joko vaikeuttavat huomattavasti perheen elämää tai ovat asioita, joista minulle tulee todella ahdistunut ja paha olo.



ap

Eli annan miehen olla jotain mieltä, korkeintaan sanon, että "niin varmaan". Omat mielipiteeni pidän ominani, koska miehen mielestä niillä ei ole arvoa.



Annan miehen olla oikeassa myös silloin, kun tämä on selkeästi väärässä. Äitienpäivänä hän yritti mennä kauppaan, mutta kas, sepä oli suljettu. En inttänyt miehelle kotona, että et voi mennä kauppaan vaan annoin lähteä. Jos olisin väittänyt, että juuri se sunnuntai ei ole ostossunnuntai, olisin saanut kuulla olevani tyhmä. Mieluummin siis mies tekemään typeryyksiä kuin minun lannistamiseni.

Tunnistan kuitenkin tuon, että on tosi vaikea miehen sanoa ettei tiedä tai muista tai osaa jotakin asiaa. Minun mies ei onneksi ole tyhmä, se olisi tosi ärsyttävää, hän siis tietää monia asioita, mutta ei kukaan tiedä ihan kaikkea kuitenkaan... Hänellä jää tosi helposti lukemansa jutut muistiin, joten hän osaa sitten selittää jostain yksityiskohdasta pitkät pätkät, vaikka ei osaisikaan vastata sitä aihetta koskevaan laajempaan kysymykseen. Joka asiaan hänellä on varsin jyrkät mielipiteensä, jotka sitten haluaa usein selittää puhki. Tai ehdottomasti toteuttaa, jos se on sellainen asia. Joskus ne perustelut on ihan järkevät, jos jaksaa vain kuunnella, mutta yleensä juttu alkaa niin, että hän laukoo kärjistetyn ja tyhmältä kuulostavan mielipiteen, tyyliin että "En ikinä osta Reilun kaupan kahvia!" ja sitten alkaa hitaasti selittää taustoja pisimmän kaavan mukaan.



Yleensä olen kyllä selvinnyt hänen kanssaan ihan huumorilla, vaikka välillä ottaakin päähän. Tai sitten vaan odottelen, että hän leikkaa muutaman viikon ajan epätasaisen monen tuhannen neliön nurmikon työnnettävällä leikkurilla (kun ei ole voinut päätöstään pyörtää), ennen kuin ehdotan uudestaan että josko sittenkin tasoitettaisiin ostomullalla ja annettaisiin reunoilta kasvaa vapaasti.



Mieskin osaa jo usein nauraa itselleen, kun jää kiinni jonkun ihan virheellisen jutun selittämisestä, jos ei ole huomannut että minäkin (tai joku muu kuulija) tietääkin asian häntä paremmin. Monesti myös tarkastetaan kilpaa jotakin juttua netistä. En usko että hän tahallaan kertoo totuutena jotain, jonka tietää olevan korkeintaan hataraa muistikuvaa, on vaan kai niin tottunut siihen. Jos ei meinaa uskoa, että minä tiedän jotakin mitä hän ei tiedä, niin saatan kysyä että etkö tosiaan usko, että minun koulutuksella/työllä/harrastuksilla/tms. minä saattaisin myös tietää aiheesta jotain. Tai jos on kyse jostakin päätöksestä, saatan sanoa että sinä päätit tämänkin asian saman tien kun sinulle tuli ajatus edes mieleen. Niinhän se on.

Minäkin lopetin mielipiteiden sanomisen, koska en kestänyt sitä, että minua syytettiin, enkä halunnut riidellä. Etenkään en saanut näyttää kiukkuani hänelle. Siinä oppi tehokkaasti suojautumaan ja käpertymään kokoon. Parissa kymmenessä vuodessa hävitin itseni, omat tunteeni ja tarpeeni.



Sen olen oppinut, että siihen en enää ikinä ryhdy. Eli koskaan enää alistu. En suostu nielemään omia ajatuksiani. Kukaan mies ei ole sen arvoinen, että minä hylkään itse itseni.



Tee ap tilanteelle jotain, ennenkuin on liian myöhäistä.



2

Meillä on Google kovassa käytössä, kun pitää joka keskustelun jälkeen hankkia jotain todisteita siitä, että olen oikeassa. Turhimmat kinat ovat jonkun tv-toimittajan iästä (mies kun _tiesi_ hänen olevan alle 40v, vaikka olin juuri lukenut toimittajan 50v-juhlista). Ja kun osoitan olleeni oikeassa, mies syyttää jankkaamisesta ja että se nyt oli ihan turhanpäiväinen asia ja miksi minä sillä yritän päteä..



Mies on erittäin fiksu. Kiinnostunut joka ikisestä asiasta, korkeasti koulutettu. Jääräpäisyys vain tökkii ja pahasti.



Sata kertaa olen toivonut, että joku toinen ajautuisi väittelyyn hänen kanssaan ja hän huomaisi, miten hölmö onkaan jääränä.



ap

olen iloinen, sanavalmis, hauska tyyppi, joka nopeasti kerää kahvipöydässä väkeä ympärilleen ja jolle tullaan kertomaan työhön tai yksityiselämäänkin liittyviä juttuja kahden kesken.



Kotona olen enimmäkseen hiljaa, jos olemme miehen kanssa kahden. Aikaa sitten lopetin keskustelemisen, koska se meni hyvin nopeasti inttämiseksi. Miehen oli pakko olla oikeassa, eikä minun mielestäni oikeaa mielipidettä ole.



Lapsetkin ovat huomanneet, että kotona ja kodin ulkopuolella on olemassa kaksi täysin erilaista äitiä. Miehen mielestä meillä on nyt kaikki hyvin, kuulemma suhteen alkuaikoina olin kamalan itsepäinen, mutta kyllä hän on nyt saanut minut aisoihin.

Huhhuh. Luulin olevani ainut.



ap

minä vedätän juttua niin pitkälle kuin huvittaa. En anna periksi ja nautin välillä kun huomaan miten ponnistelee ja kieltää ja kieltää ja kiertää asiaa. Just kuin äitinsä.



Välillä annan myös töpätä ja sit vaan hymyilen!! Monet luulee että se olen minä joka olen vinksin vonksin mutta mieheni on juuri tuollainen. Onneksi minulla on voimaa pitää välillä pääni!!