Ärsyttävää lääkärintodistuksen vaatimista
Lääkärintodistusten vaatimen sairauspoissaoloihin on joissa työpaikoissa varmaan tosi paikallaan ettei tule väärin käytöksiä. Silti tuntuu että aika moni työpaikka antaa oikeuden 1-3 pv poissa oloon ilman todistustakin.
Meillä on pinei (6 hlöä) työyhteisö ja tosi kova työmoraali, turhia poissa oloja ei ole. Pomo on silti niin nipo että vatsataudistakin pitää olla todistus. Todella raivostuttavaa.
Itse esim olen ollut sairaana viimeksi kaksi vuotta sitten. Nyt hillitön yskä kiusasi yli viikon (kaikki varmasti huomasivat) ei kuumetta kuitenkaan joten toimistotyössä pärjäsin. Perjantaina lähtiessä menin lopulta lääkäriin kun arvelin että viikonlopun aikana tilanne menee pahaksi. Poskiontelon tulehdus ja antibiootit.
Kun viikonloppu oli edessä niin en luonnollisesti saanut sairauslomaa. Eilen yskin taukoamatta, puhelimeen en voinut vasta ollenkaan. Nyt aamulla oli just sellainen olo että pari petipäivää olisi niin tarpeen mutta kun tarvitaan se lääkärin todistus. Työterveyslääkäri on vielä kierosti laitettu ihan toiselle puolell kaupunkia (niinkin voi vähentää työterveuspalvejen käyttöä kun on niuho työnantaja). En millään jaksaisi lähteä lääkäriin, toimistotyö niin ei sinänsä raskasta. Nyt sinnittelen töissä, aivot ihan puuroa (siksi välillä pakko roikkua vaikka täällä :) ).Jos pomo olisi reilu sanoisi että mene kotiin ja lepää pari päivää.
Onko muilla yhtä niuhoja työnantajia?
Kommentit (3)
se saikkutunti kun maksaa n 46e!!
Että niuhota siitä!
työterveyslääkäri juttu. Ihan sun kiusaksi on varmaan toisella puolen kaupunkia.
onko sulla terveyskeskus lähempänä? Mene sinne. Jos siis työterveys on sulle nyt liian kaukana.