Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Ei se lapsen liikunnallisuus ole aina vanhemmista kiinni.
10.03.2011 |
Mä olen pitkälle eri mieltä että lapsen liikunnallisuus johtuisi aina vanhempien esimerkistä niin kuin yleensä sanotaan. Lapsi joko on liikunnallinen ja aktiivinen tai sitten ei ole. Jos vanhemmat ovat energisiä ja liikunnallisia niin toki on hyvin mahdollista että samat geeni periytyvät lapsillekin, mutta ei välttämättä. Toki jos lapsi on liikunnallinen niin on tietenkin suuri apu jos vanhemmat siihen rohkaisevat. Liikunta voi tulla lapselle tavaksikin, mutta mutta se on eri asia pitääkö siitä vai ei. Joillekin on vaikeaa ymmärtää että liikunnasta voi tulla joillekin lapsille myös huono, vetämätön ja itkuinenkin olo, kun taas toisille tulee siitä hyvä olo.
Tiedän tämän siitä että itse olin juuri tuollainen lapsi jolla oli sporttiset vanhemmat ja minulta odotettiin ihan samaa. Pikkusiskokin oli aina innolla liikkumassa, mutta minua jouduttiin odottelemaan milloin ladulla tai pyöräillessä kun jalat kertakaikkiaan oli kuin hyytelöä. Minut raahattiin kaksi kertaa viikossa pelaamaan sählyä jonne lähdin aika mielellään kavereiden takia vaikka olinkin puolikuollut sieltä tullessa, koulupäivinä kävelin 9km koulumatkoja ja kaiken järjen mukaan minun olisi pitänyt olla ihan ok-kuntoinen. Kuitenkin olin koulussa aina se joka oli hiihtokilpailun viimeinen vaikka varmasti tein kaikkeni ja se joka valittiin viimeisenä joukkueisiin. Fysiikkani ei vain ole luotu liikunnalliseksi ihmiseksi. Liikun nyt aikuisena 3krt vkossa, en tosin siksi että yhtään pitäisin siitä. Jumppatunnin jälkeen minulla on huono olo, hymy ei todellakaan herkässä jne. Moni sanoo että vaikeinta on jumppatnnille raahautuminen ja tunti on tosi kiva, minulle taas vaikeinta on pysyä siellä koko tunti. Liikun kuitenkin sillä tiedän kuinka tärkeää se on. Nyt kun oma lapsi on samanlainen kuin itse olin ja olen (sai huonot geenini), niin suututtaa kun vihjaillaan että se on ihan vanhemmista kiinni. Ja pah! Jos voimia ja energiaa ei ole niin ei ole. En kuitenkaan sano että pitäisi olla tekemättä mitään, mutta pitää ymmärtää ettei minunlaisien lihaksien kunto juuri parane ilman täyspäiväistä harjoittelua mikä olisi kyllä ihan kauhistus. En minä piiskamalla saa lastani liikunnallisemmaksi.
Kommentit (25)
Varmasti vanhemmat voivat vaikuttaa, mutta eivät he silti lapsestaan saa välttämättä lenkkikaveria tai jalkapalloilijaa tms. vaikka kuinka yrittäisivät.
Meillä ei keksitty lapselle millään mitään mukavaa tapaa liikkua, kunnes paras kaveri pyysi häntä mukanaan karateen. Laji oli jo kertaalleen kokeiltu, mutta kaverin kanssa lähti jo kolmas vuosi siellä käymään :)!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin olisin lapsena halunnut lukea kirjoja enkä lähteä 'reippaasti' ulos, ja olin huono joka lajissa. Tosin ehkä se, että lapsena 'joutui' ulkoilemaan, näkyy ehkä aikuisena. Kun ei ole suorituspaineita eikä lenkillä ole väliä, vaikka muut olisivatkin parempia, liikun kyllä nykyään aika paljon ja mielelläni. Lapsistani toinen on selvästi samanlainen kuin minä ja koululiikunnassa huono. Ja vanhempani yrittävät väkisin 'reipastaa' häntä, itse en missään nimessä tuputa liikkumista.
Jo lapsena ihmettelin miksi naapurin lapset leikkivät esim. viestiä. Minulle kun tuli aina juoksemisen jälkeen kurja olo. No nuorena minulta löytyi kyllä astma liekö se yksi syy lapsuuden liikkumisen vaikeuteen.
Aikuisena menin lasten saannin jälkeen tosi kurjaan kuntoon. En jaksanut ajaa pyörällä kolmea kilometriä kun jalat oli jo aivan hapoilla ja tuntui että maan vetovoima oli moninkertainen kun niin väsytti. Lopulta tajusin että syy löytyy minulla ruokavaliosta. Suuri osa kasviksista tuoreena syötynä ja peruna kaikissa muodoissaan (ihan pieni määrä perunantärkkelystä vaikka makkarassa) saa minulle järkyttävän huonon olon. Nyt kun tiedän mitä varoa jaksan liikkua paljon paremmin.
Samoin esikoispoika ei ole koskaan halunnut juosta pitkästi ym. kun valitti että juoksemisen jälkeen on niin kurja olo. Muista syistä johtuen poika oli hetken vehnättömällä dietillä ja tuli itse innoissaan kertomaan että äiti minä juoksin vaikka kuinka paljon pihalla naapurin poikien kanssa ja on ihan hyvä olo. Testattiin useampaan kertaan ja aina kun poika syö vehnää sen jälkeen on liikkumisen jälkeen kurja olo. Syytä en tiedä mutta kun vehnästä tulee mahakipujakin niin jäi sitten pois käytöstä ja lapsesta tuli paljon innokkaampi liikkumaan.
Ja muillekin hyvästä keskustelusta.
Itse olen omiin vanhempiini epätyytyväinen liikunnan suhteen siinä mielessä, ettei meillä kotona koskaan puhuttu liikunnan tärkeydestä ja ylipäätään terveyden merkityksestä. Isäni liikkui paljon, useita lajeja ja kilpailutaustaa, mutta aina yksin tai kavereiden kanssa. Meillä lapsilla joillain oli liikuntaharrasteita ja joillakin ei mutta koin että harrastuksista oli vanhemmille liikaa vaivaa joten ne tuli usein lopetettua vähin äänin. Äiti ei ollut lainkaan liikunnallinen - joskus isän vaatimuksesta saattoi pyöräillä jonkun aikaa, joitakin viikkoja, mutta muuten lojui sohvalla tai muuten nuhjasi kotona. Syömisiään äiti kyttäsi aika neuroottisesti eli oli kuitenkin laiha.
Ja se miksi olen epätyytyväinen - olen kohta kolmekymppinen eikä minuun ole vieläkään iskostunut kunnolla se että liikuntaa tulisi harrastaa useasti viikossa kunnon ylläpidon ja kasvattamisen vuoksi. Usein liikunnan aloittaminen on epämiellyttävää. Useimmiten pyöräilen paikasta toiseen ja iso osa liikunnasta hoituu sillä. Kuntosaliharjoittelua teen toisinaan. Sellainen liikunnan ilo ja selkärankaan sisäistetty hyödyllisyys on vaan ihan vieras asia. Toivon että tässä osaan lasteni kanssa tehdä toisin, eli rohkaisen pienestä pitäen liikkumaan paljon ensin leikkien merkeissä ja sitten isompana olen oikeasti kiinnostunut heidän harrasteistaan ja toivottavasti liikuttaisiinkin koko perhe yhdessä. En ole esim itse käynyt ikinä kummankaan vanhempani kanssa uimahallissa, pari iltalenkkiä muistan ajalta ennen kouluikää mutta muuten vanhemmat olivat itsekseen ja me lapset leikittiin ja myöhemmin puuhattiin omiamme.
[quote author="Vierailija" time="10.03.2011 klo 18:05"]
Näen usein, kuinka ihmiset yrittää tappaa minua katseellaan kun näkevät meidän pyöreän ja passiivisen tytön. Minä ja mieheni ollaan hoikkia ja liikunnallisia ja kaikkea mahdollista on yritetty tytön kanssa harrastaa, mutta mieluiten vaan seisoskelee ja katselee taivaanrantaa tai katsoo telkkaria. Ja syöminen on aina mielessä.
Toisaalta en edes odota lapsestani mitään huippulahjakkuutta, huolettaa vaan tuleva terveys ja mahdollinen koulukiusaaminen kun hän oikeasti on veltto kuin mikä.
[/quote]
Meillä sama juttu, molemmat lapset pyöreitä (jatkuvasti mielessä mitä seuraavaksi syödään) ja kaikki harrastusyritykset on kaatuneet siihen että eivät vaan ole halunneet jatkaa, tai valmentaja on hienovaraisesti ilmaissut että jos haluaa jatkaa, pitää tehdä muutakin kun nostaa toista kättä kerran tunnissa.
Oikeasti ahdistaan kun on yrittänyt kaikkensa, ja tiedän monien ajattelevan että olemme passiivisia vanhempia jotka antavat pelata pleikkaa tuntikausia. Ei, on yritetty antaa mahdollisuus eri lajeille, ja tämän lisäksi oltu painostamatta ettei liikunnasta tulisi pakkopullaa. Harrastetaan myös itse liikuntaa aktiivisesti ja pyritään hyötyliikkumaan aina kun mahdollista. Sitten katsoo kun ylipainoinen mamma raahaa naama norsunveellä lapsensa harkkoihin, näplää tylsistyneenän kännykkää koko tunnin ajan kiinnittämättä mitään huomiota lapseensa, ja tämä lapsi on IHAN HUIPPU. Omat nitisee ja natisee ja ilmoittaa puolessavälissä että en jaksa enää, onko välipalaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsen taso matikassa tai sitten vaikkapa liikunnassa voi parhaimmillaan olla se seiska, kovalla työllä ja harjoittelulla. Se voisi olla myös viisi, jos ei harjoittele. Kaikki ei saavuta hyvää tai kiitettävää tasoa, eikä tarvitsekaan. Se kuutonen tai seiska voi olla jollekin lapselle todella kovan työn takana. Olen opena koulussa.
Ei kai pyyhettä heitetä sen vuoksi kehiin kun ei ole luonnostaan taitava jossain? Ihan samalla lailla voisi sanoa ettei kannata opiskella matematiikkaa, kun olen huono siinä (geenien vuoksi). Varsinkin jos matematiikan opiskelun jälkeen olo on huono ja vetämätön ja jopa päätä särkee. Samoin vihjaillaan että lapsen opiskelu on vanhemmista kiinni, mutta minusta se onkin, ihan samoin kuin liikunta. Mutta kummankin kohdalla taitoja enemmän vaikuttaa se asenne miten asiaan suhtautuu:)
En olekaan sitä mieltä että pyyhettä pitäisi heittää kehään, vaan pitäisi hyväksyä että lapsi ei saa kuin seiskan matikasta vaikka kuinka opettelee ja yrittää myös kotona vanhempien kanssa, kun toinen taas saa kympin vain open pienellä pintapuolisella ohjauksella tunnilla. Olen myös samaa mieltä että liikunnallisuus on verrattavissa muihin ominaisuuksiin, joissain vain on lahjakas ja joissain ei. ap
Eli jos lapsi kuinka harjoittelee ja saa seiskan silti edelleen matikasta, niin lapsen opiskelutapa ei ole toimiva. Matematiikkaa voi harjoitella monella eri lailla ja pitäisi vain löytää se lapselle sopiva tapa oivaltaa. Ihan samoin liikunnassa, tietty liikuntaharjoittelu ei välttämättä tuota tulosta, jolloin pitäisi löytää lapselle parempi liikuntatapa.
Kun oikeat keinot löytää ja niin tulostakin tulee tiettyyn pisteeseen asti. Ei se silti tarkoita että pelkästään harjoittelemalla lapsesta tulisi einsteiniä tai olympiavoittajaa, mutta lapsi varmasti parantaa suoritustaan.
Ongelmana voi olla että vanhemmat yksisilmäisesti yrittävät saada lapsen oppimaan yhdellä ainoalla tavalla, sillä omalla oppimallaan, joka voi olla ihan väärä lapselle. Painostamalla lopputulos voi olla päinvastainen kuin mitä oli tarkoitus. Eli vanhempien pitäisi haastavien lasten kanssa osata olla sensitiivisempia ja etsiä uusia ratkaisuja ongelmiin. Oli se ongelmallinen osuus lapsen elämässä sitten matematiikkaa tai liikuntaa. Eli uskon naivisti että vanhemmat voivat vaikuttaa!
harvemmin tälläsestä puhutaan, varsinkin täl palstalla tosi hyvä kirjoitus. Olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmasti vanhemmat voivat rohkaista lasta kumpaan suuntaan tahansa, joten ei vanhempien toiminta merkityksetöntä ole. Mutta jonkinlainen perusliikunnallisuus lapsessa varmasti joko on tai ei ole.
Oma lapseni on vielä pieni, mutta ihme olisi, jos hänestä ei tulisi liikunnallinen. On liikkunut koko ajan siitä lähtien kuin oppi ja sitä ennenkin piti kanniskella koko ajan, kun keksi, että voi saada minut liikuttamaan itseään, kun ei vielä itse pystynyt.
Nyt vähän isompana olemme joskus yrittäneet saada häntä hetkeksi rauhoittumaan tv:n ääreen, mutta edes siinä ei viihdy istumassa kuin hetken. Olemme siis yrittäneet kasvattaa lapsestamme hieman sohvaperunaa, jotta edes joskus saisi istua rauhassa, mutta ei ole onnistunut:D
Olin itse patalaiska sohvaperuna lapsena. Inhosin liikuntaa ja olin huono siinä. Siis todella huono.
Nyt aikuisena harrastan liikuntaa todella aktiivisesti ja kun olen löytänyt omat lajini, olen todella hyvä. Yksi laji on sellainen, että kilpailen siinä ja saan ikäluokassani aina hyvät sijoutukset kilpailuissa.
Sitten minulla on yksi lapsi, joka on patalaiska sohvaperuna, joka on huono liikunnassa ja joka inhoaa liikuntaa:)
Hassuinta on, että kävin luokkakokouksessa ja nyt ne kouluaikojen urheillulliset tytöt ovat aivan rapakuntoisia ja ylipainoisia. Kukaan ei harrasta liikuntaa, eikä ole hyödyntänyt lapsuuden liikunnallisuuttaan. Ihan täysin repsahtaneet.
Lohdutankin aina lastani, että älä sure, vaikka olet huono liikunnassa. Aikuisena voit olla sen luokkasi paras kun oman lajisi löydät.
triathlonisti-äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
kyljestä alkoi heti pistää jos vähänkin piti tehdä jotain, tylsää.
perusolosi on. Siis normaalioloissa. Nuutunut vai energinen? Syötkö oikeanlaista ruokaa? Vitamiinit D, E-EPA, monivitamiinit, rauta)?
Sinänsä tiedän, että ihmiset/lapset on erilaisia. Meilläkin on niin, että toinen lapsi on aina liikkeessä ja valmis lähtemään mukaan mihin vain liikuntaa, kun toista ei meinaa saada sohvalta ylös edes vinssillä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekin taisin olla sitä mieltä että kyllä se vanhemmista on kiinni sillä itse rakastan liikuntaa. Sitten syntyi kolmas lapseni joka olikin sitten toisenlainen. Sen huomasi jo vauvana, kun isommat lapset kainaloista nostettaessa nostivat aina jalat koukkuun jo synnärillä, niin tämän kolmannen lapsen jalat roikkuivat velttoina. Kysyin siitä kätilöltäkin mutta oli kuulemma ihan normaalia. Ihan normaalisti kyllä kehittyi ja on mm. tosi älykäs ja nyt viidennen luokan jouluna luokkansa paras 9,0 keskiarvollaan jota valitettavasti laski liikunnasta saatu 7, samoin tekniset työt ja kuvis sillä motoriikka ei ole hänen vahva alueensa. Kieltämättä oli itselle aika kova pala ettei tämä kolmas pitänytkään liikunnasta niin kuin isommat vaan kokee sen vaivalloisena ja tuskallisenakin. Mutta niin me ollaan erilaisia ja se on vain hyväksyttävä.
Osin fyysisistä syistä. Molemmat vanhemmat ollaan urheilijoita :-)
Omena voi joskis pudota kauaskin puusta!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Perusolemukseni on nuutunut ja energiaton. Pitkään etsin syytä, teetätin mm. antioksidanttiklinikalla tarkan verianalyysin josta maksoin 700e omasta pussistani ja kaikki arvot oli ok. Kilpirauhasen vajaatoimintaankin otettiin koelääkitys vaikka arvoni olivat viitealueilla, mutta ei auttanut. Olen kokeillut erilaisia ruokavalioita, olin kasvissyöjä muutaman vuoden ja saman verran toisen ääripään karppaaja. On ollut vain pakko hyväksyä että tallainen olen. Liikunnasta vain tulee paha olo. Lääkäri sanoi että ehkä kyse aivojen rakeenteesta tai toiminnasta ettei minulla vain erity endorfiineja liikunnasta tms. Sellaiseen vain ei ole hoitoa.
ap
Eli olen läski, laiska sohvaperuna mutta silloin kun pääsen liikkeelle, nautin siitä täysillä :). Ihmiset ovat erilaisia- eiköhän olisi aika tajuta jo, että tämä pätee myös lapsiin!
Samoin lapsi voi olla matemaattisesti ajatteleva, kiellellisesti hoksaava ja sosiaalisesti taitava, tai sitten ei.
Itse koen että yksi tärkeimpiä opetuksia lapselle on että oppiakseen pitää yrittää. Voi olla että joku asia on toiselle lapselle vaikeampi kuin toiselle, mutta sitten pitää vain yrittää enemmän. Ilman yrittämistä ja harjoittelua harva oppii. Toisille lapsille on myös kynnys aika korkea jos ei osaa, siinäkin on taito opetella miten asiaan suhtautua, toivottavasti kuitenkin avoimin mielin.
Ei kai pyyhettä heitetä sen vuoksi kehiin kun ei ole luonnostaan taitava jossain? Ihan samalla lailla voisi sanoa ettei kannata opiskella matematiikkaa, kun olen huono siinä (geenien vuoksi). Varsinkin jos matematiikan opiskelun jälkeen olo on huono ja vetämätön ja jopa päätä särkee. Samoin vihjaillaan että lapsen opiskelu on vanhemmista kiinni, mutta minusta se onkin, ihan samoin kuin liikunta. Mutta kummankin kohdalla taitoja enemmän vaikuttaa se asenne miten asiaan suhtautuu:)
Eli täältä eriävä mielipide AP:lle miten lapsen ei luonnostaan lahjakkuuteen pitäisi suhtautua.
niin kauan kuin muistan, raahasi vanhemmat lenkeille ja minne vaan mukaan, koska "siitä tulee sitten jälkeenpäin hyvä olo" - ei tule, ei vaikka monta kertaa viikossa juoksin vanhempien perässä pakotettuna metsälenkeillä ym. Niiden jälkeen kaaduin vain kotiovelta sänkyyn ja sain jatkuvasti kuulla, kuinka en ole tarpeeksi aktiivinen ja miten minun pitäisi harrastaa vielä jotain lajia noiden lenkkien lisäksi.
Nykyään juoksen kyllä edelleen ne muutamat kerrat viikossa, en tykkää yhtään siitä ja ärsyttää jo valmiiksi ne päivät, kun tietää, että on pakko lähteä juoksemaan. Olisin paljon tyytyväisempi, jos ei tarvitsisi yrittää.
Se tosin täytyy sanoa, että rauhallisesta hiihdosta pidän, olen senkin jälkeen ihan poikki, mutta hiihtämisessä on sentään vähän enemmän virikkeitä kuin tylsässä lenkin juoksemisessa.
Ei kai pyyhettä heitetä sen vuoksi kehiin kun ei ole luonnostaan taitava jossain? Ihan samalla lailla voisi sanoa ettei kannata opiskella matematiikkaa, kun olen huono siinä (geenien vuoksi). Varsinkin jos matematiikan opiskelun jälkeen olo on huono ja vetämätön ja jopa päätä särkee. Samoin vihjaillaan että lapsen opiskelu on vanhemmista kiinni, mutta minusta se onkin, ihan samoin kuin liikunta. Mutta kummankin kohdalla taitoja enemmän vaikuttaa se asenne miten asiaan suhtautuu:)
En olekaan sitä mieltä että pyyhettä pitäisi heittää kehään, vaan pitäisi hyväksyä että lapsi ei saa kuin seiskan matikasta vaikka kuinka opettelee ja yrittää myös kotona vanhempien kanssa, kun toinen taas saa kympin vain open pienellä pintapuolisella ohjauksella tunnilla. Olen myös samaa mieltä että liikunnallisuus on verrattavissa muihin ominaisuuksiin, joissain vain on lahjakas ja joissain ei.
ap
Ei kai pyyhettä heitetä sen vuoksi kehiin kun ei ole luonnostaan taitava jossain? Ihan samalla lailla voisi sanoa ettei kannata opiskella matematiikkaa, kun olen huono siinä (geenien vuoksi). Varsinkin jos matematiikan opiskelun jälkeen olo on huono ja vetämätön ja jopa päätä särkee. Samoin vihjaillaan että lapsen opiskelu on vanhemmista kiinni, mutta minusta se onkin, ihan samoin kuin liikunta. Mutta kummankin kohdalla taitoja enemmän vaikuttaa se asenne miten asiaan suhtautuu:)
En olekaan sitä mieltä että pyyhettä pitäisi heittää kehään, vaan pitäisi hyväksyä että lapsi ei saa kuin seiskan matikasta vaikka kuinka opettelee ja yrittää myös kotona vanhempien kanssa, kun toinen taas saa kympin vain open pienellä pintapuolisella ohjauksella tunnilla. Olen myös samaa mieltä että liikunnallisuus on verrattavissa muihin ominaisuuksiin, joissain vain on lahjakas ja joissain ei. ap
Eli jos lapsi kuinka harjoittelee ja saa seiskan silti edelleen matikasta, niin lapsen opiskelutapa ei ole toimiva. Matematiikkaa voi harjoitella monella eri lailla ja pitäisi vain löytää se lapselle sopiva tapa oivaltaa. Ihan samoin liikunnassa, tietty liikuntaharjoittelu ei välttämättä tuota tulosta, jolloin pitäisi löytää lapselle parempi liikuntatapa.
Kun oikeat keinot löytää ja niin tulostakin tulee tiettyyn pisteeseen asti. Ei se silti tarkoita että pelkästään harjoittelemalla lapsesta tulisi einsteiniä tai olympiavoittajaa, mutta lapsi varmasti parantaa suoritustaan.
Ongelmana voi olla että vanhemmat yksisilmäisesti yrittävät saada lapsen oppimaan yhdellä ainoalla tavalla, sillä omalla oppimallaan, joka voi olla ihan väärä lapselle. Painostamalla lopputulos voi olla päinvastainen kuin mitä oli tarkoitus. Eli vanhempien pitäisi haastavien lasten kanssa osata olla sensitiivisempia ja etsiä uusia ratkaisuja ongelmiin. Oli se ongelmallinen osuus lapsen elämässä sitten matematiikkaa tai liikuntaa. Eli uskon naivisti että vanhemmat voivat vaikuttaa!
Alue: Aihe vapaa
[/quote]
Eli jos lapsi kuinka harjoittelee ja saa seiskan silti edelleen matikasta, niin lapsen opiskelutapa ei ole toimiva. Matematiikkaa voi harjoitella monella eri lailla ja pitäisi vain löytää se lapselle sopiva tapa oivaltaa. Ihan samoin liikunnassa, tietty liikuntaharjoittelu ei välttämättä tuota tulosta, jolloin pitäisi löytää lapselle parempi liikuntatapa.
Kun oikeat keinot löytää ja niin tulostakin tulee tiettyyn pisteeseen asti. Ei se silti tarkoita että pelkästään harjoittelemalla lapsesta tulisi einsteiniä tai olympiavoittajaa, mutta lapsi varmasti parantaa suoritustaan.
Ongelmana voi olla että vanhemmat yksisilmäisesti yrittävät saada lapsen oppimaan yhdellä ainoalla tavalla, sillä omalla oppimallaan, joka voi olla ihan väärä lapselle. Painostamalla lopputulos voi olla päinvastainen kuin mitä oli tarkoitus. Eli vanhempien pitäisi haastavien lasten kanssa osata olla sensitiivisempia ja etsiä uusia ratkaisuja ongelmiin. Oli se ongelmallinen osuus lapsen elämässä sitten matematiikkaa tai liikuntaa. Eli uskon naivisti että vanhemmat voivat vaikuttaa!
[/quote]