Lue keskustelun säännöt.
vauva ja vauva, vauva ja vauva
23.01.2011 |
Hyvä ystäväni sai perheenlisäystä muutama vuosi sitten. Sen jälkeen ystäväni on pitänyt yhteyttä ystäviinsä lähinnä puhelimen välityksellä ja silloinkin vain lyhyitä puhelutia, koska vauva vaatii mitä milloinkin, tai vauva nukkuu eikä voi puhua ettei vauva herää.
Muutama vuosi vierähti näin. Ystäväni ei ole voinut jättää vauvaansa miehensä hoitoon edes siksi aikaa että olisimme käyneet elokuvissa tai teatterissa. " Ei voi kun on pieni lapsi! ". Puhumattakaan että olisimme käyneet kaupungilla. Eikö se ole epänormaalia kehitystä isä-laspi suhteen kannaltakin, että lapsi ei ole isänsä kanssa koskaan kahden? En tiedä pelkääkö ystäväni, ettei hänen miehensä osaa lasta hoitaa? Ja se harva kerta kun ystäväni on tullut piipahtamaan luonaninn kahvilla, niin keskustelulle ei ole ollut rääpyä, kun koko ajan hän on hyysännyt vauvaa. Ja ne muutamat minuutit kun vauvaa ei ole tarvinnut hyysätä, niin hän on keskustellut vauvasta.
Ajattelin, että ehkä yhteistä aikaa ystäville löytyisi kun lapsi varttuu. Mutta nyt heillä on toinen lapsi. Ja sama meno jatkuu. Ystäväni on niin kiinni vauvassaan, ettei juuri poistu kotoaan. Uusi 3kk ikäinen vauva kyllä syö pullomaitoa ja varmasti pärjäisi edes muutaman tunnin isänsä kanssa, mutta ei. Edes kahvilassa ei voi lähteä piipahtamaan. Ja nyt perusteena on että hän pelkää kantavansa kahvilasta vauvalle jonkin rs viruksen tai muun flunssapöpön. Ystäväni ei uskalla lähteä käymään 300km päässä olevien vanhempiensakaan luona kylässä, koska pelkää, että auto (uusi auto) sammuu matkalla ja vauva paleltuu ja sairastuu. Ystäväni mies kyllä harrastaa, käy urheilemassa ja pelamassa.
Tässä alkaa ystävyys olla jo koetuksella.
Jos ystäville ei löydy aikaa nyt, niin turha on tulla sitten kerjäämään seuraa kun lapset ovat lentäneet pesästä.
Kun ystäväni ensimmäinen vauva oli pieni, niin kuulin, että ystäväni ei päästä lasta olemaan vapaasti lattialla koskaan, koska pelkää, että lapsi satuttaa päänsä ! Motorisen kehityksen viivästymistähän siitä seurasi.
Tuollainen paita ja peppu laspessa kiinni oleminen ja ylihuolehtiminen on mielestäni epätervettä ja lapsen kehityksen vaarantavaa.
Minulla ei ole vielä omia lapsia, mutta varmasti niitä hankin. Mutta kun lasten aika koittaa, lupaan tavata myös ystäviäni, kyllä miehestäni tulee yhtä hyvä lastenhoitaja kuin minustakin.
Mitä mieltä olette tilanteesta?
Onko ystäväni jo neuroottinen?
Lasta saa ja pitää rakstaa yli kaiken, mutta rajansa kaikella.
Kommentit (20)
Tiedän monia äitejä, jotka laittavat elämänsä telakalle, kun vauva(t) saapuu taloon. Ymmärrän toki imetyksen tärkeyden ja esim. sen, että ei edes huvita lähteä heti alkuun mihinkään (näin minulla kakkosen kanssa), mutta en sitä, että se elokuvissa käynti tai rauhallinen kahvilakeikka tai puolen tunnin puhelu ilman huutavaa vauvaa ei onnistu. Ekan kanssa kävin ihan kaikkialla, ja vauva viihtyi, kun oli ihmisiä ympärillä. Illanvietoissa käytiin melko varhain (ehkä kun vauva oli puolivuotias), koska vauva huoli maitoani myös tuttipullosta. Tokan kanssa ei ole ollut niin kiva kulkea, kun on isompikin lapsi, joten olen sitten noin kerran kuussa nähnyt ystäviäni ilman lapsia (toki ekat 4 kk en nähnyt).
JOtkut vain hurahtavat siihen äitiyteen ja saavat sitä kautta elämälleen tarkoituksen. Saattavat pysyä hurahtaneena sinne murrosiän kynnykselle saakka, joten suosittelen suosiolla unohtamaan tämän ystävän ja antamaan hänen ylläpitää yhteyttä ja keksiä keinoja siihen. Sanot vaikka ihan suoraan, että kun sinun on niin vaikea nähdä meitä, niin voit sitten itse ottaa yhteyttä, kun on sopiva hetki. Onko mahdotonta käydä ystäväsi luona kylässä, vai eikö hän silloinkaan huomaa kuin omat lapsensa?
No, anna ystävällesi nyt tilaisuus näyttää, merkitsevätkö kaverisuhteet mitään. Veikkaan, että sinulle käy niin kuin minullekin erään ystävän suhteen: kun sain omia lapsia, kelpasi seurani taas. :) Olihan se kivaa, kun rouva Kaikkitietävä notkui meillä joka viikko kertomassa, miten asiat pitää hoitaa vauvan kanssa ja loukkaantui verisesti, kun tein asiat eri tavalla. Joillekin se perhe-elämä on kaikki kaikessa eikä siihen mahdu mitään muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
EI mun elämäni kärsinyt millään tavalla siitä että tuli lapsia, ne kulki mun mukana ja isä hoiti jos joskus halusin yksin jonnekin, en tietty voi niin pitkiä aikoja olla pois jne mut must toi on jo aika sairasta.
Lapsesta ei ainaka tuu kovin itsenäistä' jos äidin helmoissa ja suojissa on koko ikänsä.
vaikka ystäväsi kuulostaakin hieman ylineuroottiselta, niin noinpa se tuppaa vaan olemaan pienten lasten kanssa. Itse en edes halua lähteä juurikaan muualle viipottamaan lasteni luota. Kyllä se perheaika on kaikkein tärkeintä, vaikka on tietenkin ystävätkin.. Mutta kaikkea aikansa, sitten kun lapset on isompia, niin voi vanhemnillakin olla omaa aikaa. Kukin tyylillään :-)
musta vaikuttaa ystäväsi suhtautuminen pöpöihin.
Ystäväsi on nyt omaksunut linjakseen, että hänen on 24/7 huolehdittava lapsistaan joka ikinen sekunti! Tämä on hänen tapansa olla äiti, ei sitä voi muut muuttaa.
Luulen, että lasten kasvaessa hän vähän hellittää, ellei sitten uuvu äitiyteensä.
Onko kyseessä aika nuori ihminen?
Itse sain vauvan vasta nelikymppisenä ja jo aika paljon elämänkokemusta omaavana. Silloin on ehkä helpompi luottaa muihinkin ihmisiin, ja itsevarmuutta ottaa aikaa itselleen ja omille ystäville ja harrastuksille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On ollut hieman hakalaa käydä heillä kylässäkään. Etukäteen ei voi koskaan sopia milloin on sopivaa tulla heille kylään, koska vauva hän ei pysty tietämään jos vauva onkin päiväunilla, ja silloin ei voi tehdä mitään äänekästä, kuiskimalla puhuu tuolloin puhelimessakin hän.
Minulla on omat aikatauluni, enkä useinkaan pääse extemporee puolen tunnin varoitusajalla lähtemään kylään, silloin kun hänelle ja hänen vauvalleen sopii.
Mutta eipä meillä kyllä ole ystäväni kanssa kohta mitään yhteistäkään. Neljän seinän sisällä elävälle kun ei tapahdu koskaan mitään ja puhe on aina vain hänen lapsissaan.
Onko hänellä miehensä kanssa jotain ongelmia - siis jos hän ei todellakaan uskalla jättää lapsia isän hoidettaviksi edes hetkeksi? Jos mies harrastaa ja menee, eikä hän anna vaimonsa mennä? Onko mies mustasukkainen, yrittääkö sitoa vaimon kotiin? Tuo nimittäin särähti korvaan myös, ettei ystäväsi edes vanhempiensa luona vieraile! Selityksenä siis pöpöt, mutta olisiko jotain miehen omistushalua tms. takana, ja ystäväsi selittelisi asiaa noin...?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joka aina kirjoittaa kaikki tekstit putkeen?
Ei tuota jaksa lukea, sori vaan.
Kyllä kyse on mielestäni neuroottisuudesta. Ei mistään miehen mustasukkaisuudesta tms. Vanhempiinsakin hänellä on oikein hyvät välit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tai olisiko niin ettei hän vaan enää halua tavata ja käyttää lapsia tekosyynä?
kun yritän vaalia kymmenien vuosien ystävyyttä. Tuleehan siitä väikisinkin hyväksikäytetty olo, kun jaettiin elämämme ilot ja surut ja oli yhteisiä menoja. Ja kaikki päättyi kuin seinään hänen ensimmäisen lapsen synnyttyä ! Tavallaan kun läheinen ihminen olisi kuollut rinnaltani. Niin raskaasti otin asian. Olimme parhaat ystävät.
Mutta niinhän se on että elämä muuttuu. Ja onneksi minulla on laaja ystäväpiiri.
Mutta silti haluan vielä sanoa, että osa äideistä ei enää ajattele muuta kuiin itseään ja lastaan. Aviomieskin oli hänelle ennen tärkeä ja hänestä hän puhui paljon. Nyt en moneen vuoteen ole kuullut hänen mainitsevan aviomiehen nimeä kertaakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
miksi hän sitten soittelisi minulle?
ja on tismalleen samanlainen kuin sun kaveri vauvansa kanssa. Juokseminen sitä ja sykemittari tätä. Tosin nyt sillä on lauma uusia ystäviä, jotka juoksevat. Voiskohan olla, että sun ystävä on saanut kivampia kavereita muualta kuin sinusta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä se vaan niin on että lapsi muuttaa elämän. Vaikka itse menen mielelläni yksinkin jonnekin niin etenkin pienen vauvan luo tulee ikävä, side äidin ja vauvan välillä on luja. Ystäväsi tapa olla äiti on tuo, eikö SINULLA ole muita ystäviä? Ilmeisesti ei kun jaksat täällä märehtiä tuollaista. Miksi ylipäätänsä kirjoitit vauva-palstalle kun olet niin täynnä ´vauvaa´? Mistäpä tiedät millainen äiti itse tulet olemaan, tarvetta suojella lasta ei ymmärräkään ennen kuin on omia. Vaikka itse olen kulkenut vauvan kanssa (kolme lasta) uimarannalla, kahviloissa, tapaamassa ihmisiä ym. kammoamatta bakteereita niin jos joku kammoaa, sallittakoon se hänelle. Mitäs tuolla päätä vaivaat, hanki joku kiva harrastus ja löydä uusia ystäviä. Vaikutat vähän mustasukkaiselta. Vauva tarvii myös paljon rauhaa ympärilleen joten koti on siihen aivan luonteva ratkaisu. Kyllä lapsi aina tyhjänpäiväisen paskan ja ylikansallisen hömppäviihteen voittaa.
Ei sitä noin vaan lähdetäkään enää. Mut silti hieman outoa jos kaverisi ei tosiaan halua jättää isälle vauvaa hoitoon. Kyllä mä käyn välillä jossain ja mieheni hoitaa vauvaamme. Imetystä lukuun ottamatta mieheni on aina hoitanut vauvaa siinä missä minäkin ja ihan yhtä hyvin.
No ehkä ystäväsi on hiukan ylineuroottinen tuossa liikkumisasiassa. Meidän vauva lähti juuri nousemaan ylös ja en ole edes laskenut montako kolhua se on jo ottanut. Tottakai ne muksahtelee hieman nurin ennenkuin omat jalat tukevasti pitävät. Mut jokainen tietysti kasvattaa ja hoitaa omat lapsensa siten kuin haluavat, ei siinä oikein muilla sanomista asiaan ole. Voisitkos sinä piipahtaa aina silloin tällöin kaverisi luona?
omia lapsia, ja lapsilla isäkin. Ja voin sanoa, ettei oma elämäni, eikä omien lapsellisten ystävieni elämä, muistuta millään lailla ap:n kuvaamaa tilannetta! Muutaman ensiviikot menivät tietysti aina vauvan tahdissa, mutta sen jälkeen on kyllä isäkin voinut ihan itsekseen lasta/lapsia hoitaa ja myöhemmin jopa isovanhemmat.
lainasin väärää:( Mutta oma pointtini tuli varmaankin selväksi:) -edellinen-
särähti pahasti se, että mies kulkee paljon menoissaan ja harrastuksissaan. Ehkä niiden kotiasiat ei ole niin kunnossa ja parisuhde kukoista... Tätä voi olla vaikea kavereille myöntää. Hän voi todella olla jaksamisensa äärirajoilla ja yrittää vaan pärjätä ja pitää yllä kulissia. ja sen takia keksii mitä ihmeellisimpiä syitä.
Mitä jos ehdotat treffejä hänen kotonaan, viet kahvipullatkin mukaan. Olis varmaan helpompaa hänelle ja sinullekin.
Olen kolmen lapsen äiti, eikä ole tullut mieleenkään laittaa elämääni "telakalle" lapsien takia.
Veikkaanpa, että ap:n ystävä on aika nuori. Jos ihmisellä on se oma elämä ennen lapsia, niin harva siitä kokonaan luopuu lasten takia. Pieni rauhoittuminen vauva-aikana on normaalia, mutta silloinkin normaalisti on kyse muutamasta viikosta.
Yllättävän monella sitä omaa elämää ei näköjään tämänkään ketjun perusteella ole. Uskomatonta naiset, mihin annatte elämänne mennä!
Ei sitä noin vaan lähdetäkään enää. Mut silti hieman outoa jos kaverisi ei tosiaan halua jättää isälle vauvaa hoitoon. Kyllä mä käyn välillä jossain ja mieheni hoitaa vauvaamme. Imetystä lukuun ottamatta mieheni on aina hoitanut vauvaa siinä missä minäkin ja ihan yhtä hyvin.
No ehkä ystäväsi on hiukan ylineuroottinen tuossa liikkumisasiassa. Meidän vauva lähti juuri nousemaan ylös ja en ole edes laskenut montako kolhua se on jo ottanut. Tottakai ne muksahtelee hieman nurin ennenkuin omat jalat tukevasti pitävät. Mut jokainen tietysti kasvattaa ja hoitaa omat lapsensa siten kuin haluavat, ei siinä oikein muilla sanomista asiaan ole. Voisitkos sinä piipahtaa aina silloin tällöin kaverisi luona?