Ostatteko te etukäteen seuraavan talven vaatteita tai kenkiä?
Pohdiskelen tässä kannattaako ostaa jo valmiiksi varastoon lapsille ensi talven haalarit. Olisi vielä ihania haalareita alessa, mutta kannattaako.
Jos olette ostaneet, niin oletteko ostaneet seuraavaa koko olevan haalarin vai kenties hypänneet yhden koon yli? Kuinka hyvin etukäteen ostetut vaatteet ja kengät ovat sitten sopineet?
Kommentit (12)
Virheostoksia on tullut. Poika on pitkä ja kanoottijalkainen, venyy koko ajan. Hänelle tuli alkuun aina liian pieniä vaatteita. Keskimmäinen lyhyt ja pyöreämpi, huteja tullut hänellekin.
Pienin on eniten keskivertopitkä -ja ruumiinrakennekin "normaali". Hänelle ovat vaatteet yleensä passanneet, kengät vähän huonommin.
Ostan vain niin edullista, että ei haittaa, jos jää käyttämättä. Toki sitten yritän myydä eteenpäin.
Tuo onnistuminen riippuu tietysti ihan lapsesi koosta, isokokoiset tuppaa kasvamaan yllättävän paljon, muut sitten jotain siltä väliltä.
1. Inhoan hutiostoksia. 2. En osaa arvioida mukulan kokoa vuoden päähän. ( 3. On vara ostaa normihintaisia tuotteita sitten kun niitä tarvitaan.)
Ovat siis tämän talven mallistoa, joten ei niitä varmasti ensi talvena löytyisi.
Olen siis aina ennen ostanut haalarit vasta syksyllä.
Ehkäpä uskallan ostaa sitten. Lapseni ovat aika pienikokoisia ja tasaisesti kasvaneet ilman mitään järkkyjä kasvupyrähdyksiä, joten ehkä riittää, jos ostaa seuraavaa kokoa.
-ap
mutta kyllä ostin ensi talveksi jo kahdet haalarit kokoa 92. Nyt käyttää 80, on siirtymässä 86 joten uskoisin, että ovat sopivat. Kengät ostin jo kesäksi. Myyjä sanoi, että kun on nyt 23 niin kesällä menee 24.
Olen ostanut lapsilleni haalarit alennuksesta. Katson netistä kasvukäyrästä minkämittainen lapsi seuraavana vuonna on ja toistaiseksi on aina osunut nappiin. Tietysti haalarimerkkien välillä on kokovaihteluita, mutta kyllä tuon käyrän avulla aika lähelle osuu :)
mutta kyllä ostin ensi talveksi jo kahdet haalarit kokoa 92. Nyt käyttää 80, on siirtymässä 86 joten uskoisin, että ovat sopivat. Kengät ostin jo kesäksi. Myyjä sanoi, että kun on nyt 23 niin kesällä menee 24.
86 meni kaksivuotiaana syksyn ja vielä seuraavan kevään. Ja ihan normaalikäyrällä oleva lapsi.
kun oli aikaa mut ei rahaa. Ihan hyvin sain ne sihtailtua oikeisiin kokoihin.
Nykyään ostan viimetipassa ja kiroan kaupassa, kun kaikki koot on jo ostettu...
mutta kyllä ostin ensi talveksi jo kahdet haalarit kokoa 92. Nyt käyttää 80, on siirtymässä 86 joten uskoisin, että ovat sopivat. Kengät ostin jo kesäksi. Myyjä sanoi, että kun on nyt 23 niin kesällä menee 24.
86 meni kaksivuotiaana syksyn ja vielä seuraavan kevään. Ja ihan normaalikäyrällä oleva lapsi.
Yleensä ovat olleet sopivan kokoisia.
Viime vuonna ostin 10/09-vauvalle niin reilun haalarin (86), että toivon sen menevän ensitalvena. Tänä talvena on riittänyt Reiman 74.
mutta kyllä ostin ensi talveksi jo kahdet haalarit kokoa 92. Nyt käyttää 80, on siirtymässä 86 joten uskoisin, että ovat sopivat. Kengät ostin jo kesäksi. Myyjä sanoi, että kun on nyt 23 niin kesällä menee 24.
en kyllä luottaisi tuohon jalan kokoarvioon! Meidän pojalla ainakin jalka kasvoi 5 numeroa vuodessa n.1-2v!
Hyppään molemmissa yhden koon ja periaatteessa ostan aina samaa merkkiä, niin osaan hyvin arvioida. Eli jos lapsi on nyt koon 92cm Reimatecissä ja koon 25 Viikingissä, ostan ens talvelle 104cm ja 27. Olen tehnyt näin aina ja koskaan ei ole mennyt pieleen. Lapset 7 ja 3
ostanut neljälle lapselleni etukäteen alesta. Hyvin on onnistunut koon arvioiminen, pienillä hyppään yhden koon yli ja koululaisilla ostan seuraavan koon. Kengät on vaikeampia mutta niitäkin olen ostanut. Pari kertaa on sitten kevätpuolella pitänyt ostaa taas uudet kun edelliset on jääneet pieniksi kesken talven.