Muita masentuneita?

Onko keskittymisvaikeuksia. Oletko pystynyt lukemaan kirjoja?

olen käynyt koko ajan terapiassa ja syönyt lääkkeitä, ja tehnyt kaikenlaista normaalia kuten opiskellut ja käynyt töissä ja parisuhteillut ja harrastanut, masennus näkyy siten, ettei minua oikeasti huvita tehdä näistä mitään eikä mikään tuota iloa, joten alankin olla aika kyllästynyt elämääni. Nykyisin pystyn keskittymään, jos haluan, useimmiten en vain halua, koska en tosiaan ole kiinnostunut mistään. Toivon, että kuolen johonkin tautiin, niin läheisten ei tarttisi kärsiä itsarista.

noista neljä ensimmäistä meni sairaaloissa, terapioissa ja muissa hoidoissa, välillä lääkesumussakin. Sitten jostain syystä tuli sellainen lyhyt, parempi jakso, jonka aikana päätin irrottautua tuosta kaikesta. Käytännössä siis aloitin opiskelut, lopetin lääkityksen (pieni ihan hätätilanteita varten oleva määrä rauhottavia mulla vielä on) ja katkoin siteet eri hoitopaikkoihin. (Tätä toki edesauttoi se, että mulle sovittu lääkärinaika peruttiin, eikä uutta lupauksista huolimatta koskaan tullut, joten ei tarvinnut selitelläkään kenellekään mitään.)



Pahimmillaan alkuaikoina saatoin päivän aikana kyetä liikkumaan keittiöön ja takaisin makuuhuoneeseen, koko aika oli sellaista sumua, raajat paino kaikki tonnin ja tuntu, ettei sydänkään meinaa lyödä, tai sitten vaihtoehtona oli hillitön ahdistus, joka tuntu siltä, ettei vaan enää pysty hengittämään ja jonka sai loppumaan hakkaamalla kättään pöydän terävään laitaan tai muulla typerällä käytöksellä.



Tällä hetkellä oon pisteessä, jossa pystyn opiskelemaan opintotukeen vaadittavan määrän, ja keskittymiskyky, muisti ja ajatustoiminta on vireämpi kuin ennen. Toisaalta suurimman osan koulutehtävistä teen puolivillaisesti, välillä tentit menevät ihan pieleen vain siksi, etten pystynyt lukemaan, ja sitten itken huonoja numeroita, jotka tulee estämään mun etenemisen myöhemmin. Jotenkin odotan, että tulee aika kun pystyn lukemaan paremmin ja sitten uusin kaikki huonot arvosanat paremmiksi.



Lisäksi koulun ohella en muuta jaksa. Imuroin pahimmat, välillä tulee siivouspuuska, jolloin siivoilen jotain paikkaa enemmän, ostan jotain einestä tai teen suoraan kulhoon salaattia, jota syön. Haaveilen sisustavani, tekeväni käsitöitä, olevani töissä, mutta en oikeastaan usko, että ne onnistuisivat. Töiden suhteen mulla on olemassa tasan yksi oljenkorsi, ja sitä pilaan koko ajan huonoilla arvosanoillani.



En oikeastaan tiedä, miksi edes jatkan tätä, lähinnä kai en haluaisi laittaa läheisiä sen mun mielessä olevan vaihtoehdon läpi. Läheisillekään en kuitenkaan voi kertoa ihan koko tilaani, koska eivät hekään sille mitään voi tehdä, ja esimerkiksi siskoni on jo nyt rasittanut itseään hirveästi auttaakseen minua elämässäni.



(Terapia, lääke ym. hoidolla varmaan osa tästä korjautuisi, mutta toisaalta en usko, että jaksaisin terapiaa ja koulua yhtä aikaa. Lääkekokeiluista taas on jäänyt jo nyt mulle pysyviä haittoja, enkä ainakaan halua lisätä niitä enää uusilla.)

mäkään en pysty kaikkeen mitä haluaisin, sellaisiin asioihin kyllä suurinpiirtein kuin ennen sairastumista, mutta toisin kuin ennen ne asiat ei merkkaa eikä anna mulle yhtään mitään, joten siksi se "toinen vaihtoehto" on usein mielessä, vaikka olenkin nykyisin ulospäin kai normaali. Järki siis pelaa mutta tunteet ei, olin vuoden ilman lääkitystä eikä sekään vaikuttanut asiaan. En usko kuitenkaan, että tämä johtuisi lääkityksestä, koska tunteettomuuteen (ynnä muuhun) niitä alunperin aloin syömäänkin.