Paljonko teillä menee rahaa lasten vaatteisiin ja kenkiin?
Mitä vaatteita ja minkä merkkisiä ja monetko kengät per lapsi ostat vuoden aikana?
Kommentit (7)
Sisävaatteet tilaamme lastenvaatekerhosta, niihin menee vuodessa noin 8 pakettia * 100 = 800.
Kenkiä kierrätämme sisarusten kesken. Vuodessa ostetaan yhdet kuomat ja parit muut kengät, noin 5*40=200.
Ulkovaatteita kierrätämme myös ja yhdet uudet per vuosi ovat riittäneet, noin 200 menee näihin.
Eli 1200/12=100. Jos haluaisin törsäillä, ostaisin enemmän uusia ulkovaatteita, joten siihen vielä muutama kymppi kuussa lisää.
Emme yritä mitenkään tietoisesti säästää lastenvaatehankinnoissa, mutta vältämme kerskakulutusta. Rahatilanne on hyvä.
4 lasta ja tarpeeseen ostetaan yleensä. Paljon tehdään hankintoja kirppikseltä eli sillä saadaan summaa pienemmäksi.
Nuorimmalla lapsella on paljon vaatteita, varmaan turhiakin. Mutta kun niitä on ihan pilkkahintaan saatu just kirppiksiltä, esim. moni paita vain 20-50 senttiä, on niitä tullut hankittua.
Keskimmäisellä tytöllä ei paljoa ole vaatteita mutta ne ovat taas kalliimpia hankintoja, koska kirppiksiltä ei mieleisiä sopivia löydy paljoakaan.
Kaksi vanhinta lasta kulkevat pitkään samoissa, kun eivät enää kasva.
Kierrätetän vaatteita ja kenkiäkin myös sisarusten kesken.
Ehkä vaatteisiin ja kenkiin mennyt viime vuonna n. 500€
Vastaus on aina luokkaa 100 euroa vuodessa ja jokainen äiti tietää ettei sillä rahalla uusia ostella, ei edes laadukasta kirpparikamaa ellei sitten kiertele etsimässä 24/7.
Meillä 4 lasta, koko perheen vaatekulut n. 250e kuukaudessa keskimäärin. Joskus ei mene yhtään, sitten menee monta sataa kun ostellaan kaikille uudet ulkovaatteet. Kirppareilta löydän muutaman vaatteen vuodessa, uutena ostan lähes kaiken alennusmyynneistä. Kenkiä meidän lapsilla on nykymääritelmän mukana niukasti. En koe että yksi lapsi tarvitsee 10 parit kenkiä per kausi.
lähes kaiken ostan käytettynä, vaatteisiin menee ehkä vuodessa 250-300e (1 lapsi siis).
Kenkiin menee varmaan jokin 100e/v keskimäärin. Talveksi ostan uudet (tai käytetyt..) goretexit, kesälle kirpparilta kengät varmaan alle 5 eurolla.
Luulen että hiukan liioittelin näissäkin.
Kirppiksellä en maksa kovin montaa euroa per vaate, mutta silti ostan aina pelkästään hyväkuntoisia ja uudehkoja.
Lisäks toivon lapselle synttäri- ja joululahjaksi vaatteita.
Olen hillinnyt ostohalujani aikalailla viimeisen 1v aikana, mutta meneehän sitä, ostan 2 lapsellemme kaiken uutena.
Tilaan ulkomailta+joistakin kotimaan liikkeistä ja nyt tein etelänmatkallamme löytöjä tyyliin 100% denimiä lasten farkkuja koossa 140cm-152cm 6e/kpl kun ovh oli liki 30e/kpl.
Kierrätän jonkin verran esikoiselta toiselle ja siksi panostan mm laatuun ja kestävyyteen, heillä siis ikäeroa 1v5kk ja ovat 1-ja 3-luokalla nyt.
Sanoisinko että 0-150e/kk/lapsi riippuen siitä mitä tarvitsevat, esim ulkovaatteet ja kengät on sellaisia mihin satsaan ja koska en halua pukea heitä "markettien örkkisynkkyyskamaan" niin ei ne sisävaatteetkaan niitä kaikkein halvimpi tusinakamoja ole.
Ja ulkovaatteita on oltava 2-3 settiä/kausi/lapsi.
ostan ehkä neljä paria vuodessa lapsille. Vaatteita tulee ostettua kun niille on tarvetta ja pääsääntöisesti kirppikseltä. Kengät taasen tulee hommattua marketeista ruokaostosten yhteydessä.
Eli yhden lapsen kenkiin menee ehkä 80e/vuosi. Vaatteista en osaa mitään tarkkaan summaa sanoa, mutta ehkä 100e jos ei tarvitse mitään haalareita yms. muita ulkovaatteita ostaa, ne kun yleensä ostan suosiolla kaupasta.
Vaatteisiin menee tosiaan melko vähän rahaa, kiitos kirppisten mutta myös äitipuoleni, joka antaa omien poikiensa vaatteet meille.
Kuopus nyt ei vielä kenkiä tarvitse (on vasta 8kk) mutta vaatteitteisiin on tainnut viimeisen 8kk:n aikana mennä ylikin tuon satasen rahaa. Kasvaa hurjaa vauhtia.
niin rahaa palaisi aivan tajuttomasti!
Merkíllä niinkään kauheasti ole merkitystä, kunhan se on ajankohtainen suomen vuodenvaihteluihin.