Olipas "fiksu" aikuinen taas eilen...
Mentiin lasten kanssa mäkkäriin syömään ja pohdittiin siinä menun edessä mitä kukin ottaisi. Lapsia on neljä, joten siihen liittyy aina pientä säätämistä, eikä viitsitä tehdä sitä vasta kassalla. Menun vieressä on kuitenkin se ketsuppi/pilli/paperi-jakelupöytä, jonka edessä lapseni sitten olivat. Ruuhkaa ei ollut, joten en nähnyt siinä mitään ongelmaa.
Paikalle tuli kuitenkin mies, joka heti tiuskaisi lapsilleni tylysti, että menkää pois siitä edestä nojailemasta. Siis eikö tuota olisi voinut ilmaista mitenkään nätimmin? Anteeksi, väistättekö hiukan, esimerkiksi. Menin niin hämilleni, etten tajunnut edes sana törkeälle äijälle mitään, mutta pöydässä sitten juteltiin lasten kanssa siitä, että ei ollut ihan asiallista käytöstä tuo. Vieläkin ärsyttää!
Kommentit (19)
Monet suomalaiset eivät osaa käyttäytyä. Yksi ainoa sana olisi riittänyt: Anteeksi ja lapset olisivat ymmärtäneet väistää. Näin toimitaan useimmissa muissa maissa.
Monet suomalaiset eivät osaa käyttäytyä. Yksi ainoa sana olisi riittänyt: Anteeksi ja lapset olisivat ymmärtäneet väistää. Näin toimitaan useimmissa muissa maissa.
No eivät palstamammat ainakaan tunnu kasvattavan omista lapsistaan yhtään sen kohteliaampia. =)
Silloin kun keskimmäinen lapsemme oli juuri synytnyt ja kävimme esikoisen kanssa kaupassa niin että vauvamme nukkui vaunuissa ja 3v esikoinen seisoi seisomalaudalla... niin kun tuotteet olivat liukuhihnalla esikoinen juoksi sinne hihnan päähän kiipeämään sille lastauslevylle ja vastaanottamaan tuotteita. Itselläni oli tavaroiden kasus kesken ja hyssyttelin itkevää vauvaa... Huuteli esikoiselle tule vielä takaisin odottamaan vuoroa...
Niin siellä molemmissa pakkauspaikoissa oli asiakkaat vielä loppuja keräämässä ja vanhempi nainen todella ilkeästi 3v lapsellemme määkäisi että "Voisit vähäm katsoa mihin itsesi änget! Sinulla ei ole mitään käytöstapoja! Hyi!"
JA todella ilkeällä ja vihaisella äänellä.
Jopa kassan myyjä ja toinen pakkaaja kauhistelivat sitä äkäisyyden määrää ja aihetta.
Ja kerran kun lapseni ja ystäväni lapset heiluttivat ruohikkoa reunustavaan keppi-naru aidan naruköyttä... Me äidit juttelimme emmekä huomanneet tilanteessa mitän väärää koska aitaa ei oltu kaatamassa tai sinne istutetulle nurmikolle ei oltu pomppimassa, niin eräs ohi kulkeva nainen tattui lapseeni siinä minun vieressä ollessani ja huusi "Ei siihen saa koskea!" ja kun 2,5v lapseni laittoi käden sille köydelle takaisin, nainen nosti käden ylös heristämään ja meni uhkaavasti lapseni yläpuolelelle ja lähelle ja huusi "Totteletkos siinä!"
Se oli typerryttävä tilanne jossa me molemmat äidit mykistyimme silkasta epäuskosta. Jälkeenpäin tuli tosi paha mieli!
Ehkä juuri siksi että olen tarkka siitä ettei lapseni saa käyttäytyä huonosti. Eivät saa rikkoa mitään, mennä kielletyille alueille, häiritä muita tms. ja sitte muutaman kerran kun et ole valppaana pikku asiasta, lapsellesi huutaa vieras ihminen!
Olen sitä mieltä että lapsiani jaa kieltää vieraatkin jos omat silmäni eivät huomaa mutt jos noinkin pienille puhutaan uhkaavasti vailla mitään ymmärrystä niin se tuntuu kauhealta.
kyllä se olisi ollut sinun tehtäväsi varmistaa että eivät ole muiden tiellä
Ehkä sanoi aiheesta, kun en todellakaan ollut huomannut, että lapseni olivat tiellä. Mutta olisikohan sen voinut ilmaista mitenkään ystävällisemmin? En minä menisi tiuskaisemaan noin kellekään, en lapselle enkä aikuiselle!
Jos se sanoi tylysti, niin yhtä tylyä on mennä siihen tiskin eteen notkumaan ja pohtimaan.
Tahallaan ei oltu kenenkään tiellä, kuten sanoin luetiin menua ja meitä oli siinä kuitenkin kuusi henkeä, ei mahduta pieneen tilaan. Tietysti olisi väistetty heti, kun hänet olisi huomattu ja taatusti nätilläkin pyytämisellä.
ap
niin eräs ohi kulkeva nainen tattui lapseeni siinä minun vieressä ollessani ja huusi "Ei siihen saa koskea!" ja kun 2,5v lapseni laittoi käden sille köydelle takaisin, nainen nosti käden ylös heristämään ja meni uhkaavasti lapseni yläpuolelelle ja lähelle ja huusi "Totteletkos siinä!"
Tarttui lapseen? Sanoitko mitään? Minä menisin kyllä silmille! Tosin, nuo tilanteet tulevat niin yllättäen, että sitä itse typertyy toisen käytöstapojen puutteesta, eikä osaa heti reagoida.
pervoja vanhoja ukkoja ja akkoja. Sanomattakin on selvaa kaikkialla muissa maissa etta toisen lapseen ei kosketa eika menna puhumaan ilman vanhempien lupaa. Suomen junteilla ei ole alkeellisimpiakaan kaytostapoja toisten lasten suhteen.
oppivat esimerkistä, eivät neuvoista.
Jos lapsille tiuskii, he oppivat itsekin huonoa käytöstä. Paljonkos siinä auttaa yrittää sitten neuvomalla neuvoa, että vieraille ihmisille on oltava kohtelia ja aikuisia pitää kunnioittaa!
Ymmärrän hyvin, ettet siinä tilanteessa keksinyt sopivaa vastakommenttia. Sehän se ärsyttävää onkin, että hyvät vastaukset keksii vasta tunnin päästä ;-)
Että lapseni ottaa nyt pillejä vuorollansa ja sinä odotat omaasi!
tehdä oikein aloitus tänne, ja vieläpä noin pitkästi selitettynä :D
Sellasta kato sattuu, ei oo niin vaarallista.
Millasia vastauksia muuten toivoit saavasi?
jos jonkun pennut ovat vallanneet koko kaupan tms. tai mekastavat, riehuvat jne.
tehdä oikein aloitus tänne, ja vieläpä noin pitkästi selitettynä :D
Sellasta kato sattuu, ei oo niin vaarallista.
Millasia vastauksia muuten toivoit saavasi?
tämä on taatusti mielenkiintoisempi aihe kuin jotkut Ato Länsmanin hampaat! :-D
Ei minulla mitään etukäteisodotuksia vastausten suhteen ole, kunhan halusin herätellä aiheesta keskustelua, ja kenties kuulla onko muilla vastaavia kokemuksia.
ap
jos jonkun pennut ovat vallanneet koko kaupan tms. tai mekastavat, riehuvat jne.
Kyse ei ollut mistään mellastamisesta tai riehumisesta, lapset miettivät ruokavaihtoehtoja aivan rauhallisena, ja minä äitinä seisoin vieressä.
on vallannut kaupan hyllyn edustan, jalkakäytävän tai metrovaunu örinällään. Vai vainko pienempiäsi uskallat läksyttää tapain puutteesta. Aloita niistä aikuisista.
minä olen kanssa sellainen rauhallinen ja kiltti ihminen, ja ihmetyttää välillä, miten töykeitä ihmisiä on. Silloin toivon, että osaisin sanoa kipakammin vastaan.
4, kehtaatko huomauttaa, kun jonkun aikuinen kännissä on vallannut kaupan hyllyn edustan, jalkakäytävän tai metrovaunu örinällään. Vai vainko pienempiäsi uskallat läksyttää tapain puutteesta. Aloita niistä aikuisista.
kyllä se olisi ollut sinun tehtäväsi varmistaa että eivät ole muiden tiellä
ärsyyntymään ihmisten sanomisista ja millä tyylillä ne on ilmaistu...
Jos se sanoi tylysti, niin yhtä tylyä on mennä siihen tiskin eteen notkumaan ja pohtimaan.
kesällä oltiin lasten kanssa toritapahtumassa ja 12-vuotiaallani (tyttö) oli ystävänsä mukana. Tytöt kiertelivät kojuja ja tarkoituksena oli tuhlata hiukan synttärilahja ym. rahoja. Menivät jonkun korujen myyjän kojulle ihastelemaan eli ottavat korun käteen ja katsovat alapuolelta hintaa = eivät kehtaa tytöt kysyä paljonko mikäkin maksaa, mutta ihan ostotarkoituksissa ovat jos hinta ok. Korukauppias oli nostanut ihan hirveän metelin että nää korut on kyllä ihan myytäväksi tarkoitettu eikä niitä saa koskea ja lasten tulee lähteä pois sillä maksavat asiakkaat ei muuten esillepanoa näe.
Mukava ihminen.