Minkälaisia syitä teillä on ollut synnytyksen käynnistykseen?
Minulla on raskausviikkoja 39+1. Kotona on 2- ja 3,5-vuotiaat lapset ennestään. En ole kahteen viikkoon saanut nukuttua kunnolla öisin valtavien liitoskipujen ja jatkuvien öisten supistusten vuoksi. Nyt alkaa olo olla jo todella väsynyt. Supistukset ovat todella voimakkaita makuulla ollessa, mutta pystyssä kipu helpottaa, joten en ole vielä synnärillä niiden vuoksi käynyt. Lisäksi lonkkia, alaselkää ja jalkoja särkee öisin niin pirusti!! Tuntuu, että tämä saisi jo riittää. Onko kellään käynistetty synnytystä tällaisten syiden vuoksi jos tilanne kohdunsuulla on yhtään kypsynyt? Tiedän, että käynnistämisessä on aina omat riskinsä, mutta väsymys on vaan jotenkin niin täysivaltainen!
Kommentit (13)
2vrk ennen laskettua aikaan vauvan pienen painon ja kasvamattomuuden vuoksi. Terve lapsi onneksi syntyi!
Ja tämä on täyttä totta - tosin tapahtui vuonna 1979...
Ekassa syynä lapsiveden vähyys ja käynnistys aloitettiin 41+3, syntyi vihdoin 41+5. Toinen käynnistettiin 41+4 kun tiputteli lapsivettä ja oli viikonloppu edessä, eli ei olis päästetty pidemmälle kuitenkaan. Syntyi seuraavan vuorokauden puolella 41+5. Kolmas syntyi itse ennenkuin oli täynnä 41+5 ja käynnistys olis silloin ollut myös.
oli mulla syynä. Käynnistettiin 42+1. Sitä ennen ei ollut supistellut yhtään eikä mitään muutakaan siihen viittaavaa että aika ois syntyä.
Käynnistys 40+1.
En olisi halunnut käynnistystä, mutta ei ollut kuulemma vaihtoehtoja. Omasta puolestani en todellakaan suosittele käynnistystä kevein perustein. Kivut oli hirveät, kestivät kuusi päivää ja lopulta päädyttiin sektioon. Olin viikkoja krampissa supistusten takia, enkä koskaan auennut enempää kuin 4 senttiin. Se ei ole ihan yksinkertaista se käynnistäminen ja sairaalassakin myönnettiin, että oikeasti ei edes tiedetä mikä synnytyksen käynnistää, tietyistä hormooneista vain saattaa olla apua. Kertomukseni on toki ääritapaus, enkä itsekään ole kuullut vastaavaa, mutta ei niitä riskejä kannata turhaan ottaa.
syynä oli lapsiveden vähyys. Vauva voi hyvin, eikä synnytyksen lähestymisestä mitään merkkejä. Ei kohdunsuun lyhentymistä eikä avautumista. Ei supistuksia, ei mitään! Synnytys kesti n.9 tuntia. Vauvalla kaikki ok, äidillä ei. Istukka ei irronnut, verta menetin 3,5 litraa, jouduin leikkuriin.
Käynnistyksessä on lääkärin mukaan kohonnut riski istukan irtoamattomuuteen.
Käynnistys 40+1.
En olisi halunnut käynnistystä, mutta ei ollut kuulemma vaihtoehtoja. Omasta puolestani en todellakaan suosittele käynnistystä kevein perustein. Kivut oli hirveät, kestivät kuusi päivää ja lopulta päädyttiin sektioon. Olin viikkoja krampissa supistusten takia, enkä koskaan auennut enempää kuin 4 senttiin. Se ei ole ihan yksinkertaista se käynnistäminen ja sairaalassakin myönnettiin, että oikeasti ei edes tiedetä mikä synnytyksen käynnistää, tietyistä hormooneista vain saattaa olla apua. Kertomukseni on toki ääritapaus, enkä itsekään ole kuullut vastaavaa, mutta ei niitä riskejä kannata turhaan ottaa.
synnytys, vaikka käynnistettiin. nro3 tai jotain
Mutta tosi juttu. Olen tämmöinen varoittava esimerkki tästä aiheesta. Jännittää, kun kohta on toisen lapsen lskettu aika...
t.9
40+1 alkavan raskausmyrkytyksen takia. Meni viisi päivää ennen kuin mitään alkoi tapahtua. Synnytyksen kestoksi tuli puolitoista tuntia (lasku aloitettu supistuksista). Vauva joutui saman tien lasten teholle, koska kramppasi ja veti kasvoiltaan siniseksi. Mitään fyysistä syytä tuolle ei löydetty mutta lääkäri sanoi, että oletettavasti vauva stressaantui noin pahasti nopeasta synnytyksestä.
Minä taasen en ole koskaan kokenut moisia tuskia. Ne supistukset olivat viedä tajun. Onneksi kaksi muuta synnytystä ovat käynnistyneet ihan itsestään.
Käynnistettiin pillereillä ja vauhditettiin oksitosiinilla ja kalvojen puhkaisulla. Lapsi syntyi 36 tunnin lähes tauottomien supistusten jälkeen. Mahdollisen seuraavan synnytyksen haluaisin varmaan kokeilla luonnollisin keinoin...
eikä supistuksia tullut vuorokauden aikana itsestään.
on 2 synnytystä käynnistetty rv 40+2 koon (5 kg) vuoksi. Tilanne kohdunsuulla oli epäkypsä, joten tableteilla mentiin. Ensimmäinen syntyi seuraavana yönä, toista jouduttiin odottelemaan 2 päivää.