en voi sanoa tätä ääneen kenellekään. mä ajattelen aivan uskomattoman sairaita, hulluja juttuja.

kepposia mutta kyllä ne ajatukset siitä tasaantuvat.

Juuri suojeluun ja pelkoihin liittyviä juttuja.



Muistat vaan hoitaa itseäsikin, ulkoilla, syödä ja nukkuakin hyvin.

Ja tavata muitakin ihmisiä ym..



Hymyä huuleen, et ole tulossa hulluksi!

Siis tottakai jokainen inhimillinen ihminen, varsinkin äiti-sellainen, saa maailman pahoista asioista, varsinkin jostain pedofiliasta, itsensä ties mihinkä tunnekuohuihin. -Varmaan jokainen äiti-ihminen, uskonnolliseen, elämänkatsomukselliseen tai muuhun ajatusmaailma/mielipide-asiaan katsomatta voisi omin pikku käsin vääntää sydämen ulos sellaisen kusipään rinnasta, joka saattaisi fyysisesti tai henkisesti uhata hänen lastaan...Muttta se, että miettii tällaisia asioita toistuvasti, kuvittelee mitä kaikkea nämä " pahat" voisivat tehdä pienille lapsille ja kompensoi sitten sitä sillä, että visioi, mitä itse voisikaan tehdä näille " pahoille" ...Se kyllä kuulostaa mielestäni vähän pakkomielteiseltä ja anteeksi vaan, sairaalta.



Ei kyllä mielestäni normaaliin äitiyteen kuulu tuo ap:n kuvaama tunteiden raadollisuus, kyllä tuo minusta kuulostaa vähän yliampuvalta. Omaa lastaan toki rakastaa niin, että välillä sydän tuntuu pomppaavan ulos rintakehästä. Kaikki vaarat ja maailman pahuuden tiedostaa ihan uudella tavalla ja haluaa taistella kaikkea sitä pahaa vastaan...Se, että mietteet kiertävät jotain pahuuden olemuksen ja sen koston yksityiskohtaisten kuvausten rataa, tai että oikeasti tuntee halua lähteä lapsen kanssa johonkin tyhjiöön asumaan, on kuitenkin mielestäni omituista.



Miksi et ap nyt vain yrittäisi nauttia äitiydestäsi, olla varuillasi, mutta kuitenkin yrittää arjessa unohtaa kaikki maailman paha. Ota henkeä; maailman kaikki hullut pedofiilit ym. eivät ole sinun taltutettavinasi.

Minusta esim. televisio ruokkii näitä pakkoajatuksia tosi paljon. Joka tuutista tulee juttua murhista ja pahoinpitelyistä ja pedofiileistä ja kuolleista lapsista ja ja... hirveistä jutuista joita sitten miettii ja ne kuhii mielessä... Minä tietoisesti vältän just kauhujuttuja, enkä lue kuvauksia murhista jne. Ei ole hyväksi.



Ehkä jos yrität kohdistaa ajatuksesi vain positiivisiin ja elämäniloa vahvistaviin, turvallisuudentunnetta tuottaviin asioihin nuo kauheat ajatukset saattavat vähentyä???

mutta kyllä minustakin kuullostaa ihan normaalilta suhtautumistavalta mikä johtuu hormooneista ja tasaantuu ajan mittaan. Jos lapsi on joku 7-8kk ja koet edelleen noin voimakkaasti, ehkä sitten voisi huolestua.

4:lle: (oliko minua edellinen?)minusta Ap:n tapa käsitellä ja ilmaista asioita on persoonallinen. Ei se automaattisesti kuullosta sairaalta.

ja saa helposti herkässä mielessä aikaan pakkoajatuksia.

Minulla kävi nuorempana noin kauhukirjojen kanssa, ne jutut jäivät pyörimään alitajuntaan, vaikka tiesin että ne eivät edes olleet totta. Nämä lapsiin kohdistuvat julmuudet sen sijaan ovat totta. Siksi teen, kuten edellinen, vältän yksityiskohtaisia kuvauksia kauhuteoista. Ne eivät millään tavalla ole tarpeellisia minulle. Riittää, kun tietää ylimalkaan, että maailmassa on pahoja ihmisiä ja yrittää opettaa lapsensa varovaisiksi.



Jos nuo ajatukset vaivaavat sinua, mene puhumaan asiasta neuvolaan tai psykologille, vaikka se tuntuisikin vaikealta. Et todellakaan ole ainoa, jolla tuollaisia ajatuksia on. Sinun ei tarvitse kärsiä niistä yksin.

että viittasin siis siihen viestiin, jossa puhuttiin telkkarin vaikutuksesta. Joku ehti siihen väliin.



Ja ap, oletko itse kokenut lapsena hyväksikäyttöä? Monesti muistot voivat palautua mieleen oman lapsen syntymän jälkeen. Se voisi olla yksi syy voimakkaisiin mielikuviisi. Tai sitten vaan yksinkertaisesti se, että lapsen synnyttyä olet herkistynyt maailman pahuudelle, niin käy monelle vanhemmalle, äidille ja isälle.

en usko olevani sairas tai varsinaisesti pakkomielteinen, en ajattele päivittäin näitä ahdistavia juttuja ja silloinkin kun ahdistus iskee niin olen ihan tavallinen ja toimintakykyinen noin ulospäin. saan myös suunnattua ajatukseni toisaalle kun kiinnitän asiaan huomiota.



media yms. ruokkii näitä painajaisia, se on ihan varmaa. mä olen jo pienenä, alle kouluikäisenä, lukenut salaa isovanhempien luona alibeja ja muita rikoslehtiä ja pyörittänyt sitten päässäni niitä juttuja. murrosikäisenä luin paljon splatter- ja muuta kauhua ja kaikenmoisia inhottavia sarjamurhadekkareita. ja katsoin kaikki kaameat elokuvat. aikuisena olen lukenut esim. de sadea (sodoman 120 päivää) ja muuta sellaista. ehkä sitten jonkun mielestä olenkin sairas kun tuollainen kiinnostaa. itse tunnen ehkä niin, että mulla on vilkas mielikuvitus, joka tuottaa aina jonkunverran extraa, että parasta tarkastaa se totuus esim. jostain kauheasta kirjasta, muuten alan kuvitella että se on VIELÄ kauheampi.



esim. kauhuleffojen trailerit tekee mulle tuota, että alan kuvitella vaikka mitä hurjaa ja pelätä niitä kuvitelmiani, ja itse leffan katsominen helpottaa asiaa kun ei niissä yleensä mitään NIIN kauheaa sitten ollutkaan. tajusiko kukaan?



ja mulla on ollut ihan normaali lapsuus, lämmin koti ja reilut vanhemmat, ei mitään hämäräperäistä. mitä nyt itse niiden rikoslehtien villitsemänä pelkäsin että mitä jos mun isä tekis mulle jotain sellaista mistä niissä kerrottiin. ja isäni sentään oli ja on täysin kunnollinen ja hauska ihminen, mitä nyt hiukan liikaa uppoutunut työasioihinsa. toki ymmärsin jo lapsena että tällaisista peloista minun täytyi selvitä itse. enhän voinut kotona ruveta niitä purkamaan loukkaamatta esim. juuri isääni, joka oli aivan syytön minun kauhufantasioihini.



HITTO. OIKEESTI JOS MÄ OLISIN TIENNYT MINKÄLAISTA MATERIAALIA SAAN PÄÄKOPPAANI KAIKESTA LUKEMASTANI AINEISTOSTA NIIN LUKEMATTA OLISI JÄÄNYT. lisäksi en ikinä olisi voinut aavistaa et5tä lapsen syntymä tekee minusta miljoona kertaa herkemmän ja " viattomamman" , jotenkin.



ap