Paljonko teillä menee rahaa ruokakauppaan?
Ikuisuuskysymys, mutta kysynpä silti.
Laskin juuri, että meillä on mennyt tässä kuussa ruokakauppaan kaikkinensa 401 euroa. Sisältäen vaipat, pesuaineet yms. Ei kuitenkaan vaatteita. Taloudessamme 2 aikuista ja 1-vuotias lapsi.
Mites teillä?
Kommentit (23)
siihen kuuluu mukaan kaikki pesuaineet vessa paperit, shampoot sun muut. Perheessä kaksi aikuista ja viisi kouluikäistä lasta.
Luulisin, että viikossa n. 150 e, eli olisi n. 600e kuussa. Tuntuu, että voisi olla enemmänkin. Kaksi aikuista, kaksi alle kouluikäistä lasta. Teen kaikki ruuat itse alusta asti, kiinnitän paljon huomiota laatuun. Herkkuja ei ruokavalioon kuulu, ei jugurttia, mehuja, karkkia, leivonnaisia..
Paljon tuoretta, luomua, käsittelemätöntä - lihaa kuluu ehkä liikaa. Vielä voisi varmaan tinkiä, leipää menee jonkun verran hukkaan, muuten pyrin kyllä käyttämään kaikki tähteetkin. Ruoka on kallista!
Kiva, että olette vastailleet. Mietinkin, että onko tuo 400 paljon vai vähän meille. Aika keskiverto ilmeisesti. Uteliaisuuttani laskin keräsin kuukauden kuitit talteen ja laskin. En tiedä mistä pihistäisi ilman, että joutuisi pelkkää veteen keitettyä puuroa syömään. Haluan syödä terveellistä ja monipuolista ruokaa, joten eipä tuosta paljoa vähennä enää. Muutama kymppi menee kyllä turhaan, esim herkkuihin, mutta nuo poistamalla alkaisi elämänlaatu jo kärsiä.
vielä kun oli kaksi pientä lasta.
Nyt kun on kaksi kouluikäistä ja yksi pieni, on kauppalaskut huomattavasti suurempia.
Viime kuussa esim n 700 euroa. Vaikka edelleen vain yksi vaippaikäinen. Okei 1 keliaakikko.
Ruoka on kallistunut. Isommat lapset syö enemmän. Ja myös ollaan alettu ostaa terveellisempää, se maksaa enemmän.
että menisi 450 euroa. Tässä kuussa on tosin mennyt enemmän, hitto. Kaksi aikuista ja 3 alle kouluikäistä lasta + kissa.
Meillä menee pelkkään ruokaan 50-100 viikossa. Ja tuossa on pelkkä ruoka. Meillä siis 2 aikuista ja 1 lapsi, mies on paljon töiden takia pois kotoa joten silloin tietenkin menee vähemmän.
Perheessä on kolme aikuista, kaksi teini-ikäistä ja yksi pikkukoululainen sekä kissa.
Perheessä 2 aikuista ja 2 alle kouluikäistä lasta. +2 kissaa ja 2 koiraa.
Meilläkin meni ennen tuota luokkaa ennen kuin ruvettiin panostamaan ruuan laatuun tosi paljon. Nykyään menee varmaan 700 e + vielä ulkonasyönnit, joten paljon menee ruokaan. Meillä 2 aikuista ja 2 lasta.
Ei olla laskettu, mutta olisi kyllä mielenkiintoista tietää. Ruokaan menee se mitä menee. Pääasia on, että se on laadukasta. Eli mahdollisimman vähän lisäaineita ja mahdollisimman paljon luomua.
Ei ole tarpeen ainakaan ruuassa säästää. Nyt jo hyllyyn jää kaikenlainen roskaruoka, limsat, karkit, keksit, pullat, jätskit, einekset ja turhat heräteostokset. Herkkuja tehdään itse kunnon raaka-aineista vaikka leipomalla jos mieli tekee. Mä en edes tykkää lisäainepommien mausta.
mutta yleensä kun käyn marketista isomman lastin, menee aina päälle satanen kerralla. Sen lisäksi tulee noita muutaman kympin reissuja pitkin viikkoa, joten realistinen arvio ehkä voisi olla jotain 300e viikossa.
Kuukaudessa voisi siis arvioida kustannusten olevan jotain 1000-1500e luokkaa.
Pitäisi joskus oikein mielenkiinnon vuoksi seurata yhden kuukauden ajan mitä meillä menee ruokakauppaan. Tai ylipäätänsä mihinkin, siis mitä meidän perheen eläminen maksaa/kk. Pelkästään polttoaineisiinkin menee useita satasia.
n. 400 e kuussa, käydään syömässä ulkona väh. kerran viikossa. Meitä on vaan minä ja mies, sekä masuvauva.
Kaikki syövät lounaan jossain muualla, päivällinen syödään kotona. Arkisin jotain arkista:-) Aina laadukasta ruokaa kunnon raaka-aineista. Helsingin ydinkeskustassa ruoka ehkä kalliimpaakin. Ostan Alepasta maitotuotteet ym., Stockalta useimmiten varsinaiset ruoanlaittotarpeet. Kalaa syödään, mutta ei juurikaan punaista kokolihaa.
Minä syön lounaan töissä, mies syö lounaan ravintolassa. 1 keliaakikko.
äiti ja 14 v. lapsi menee ns. ruokakauppaan. Ei sisällä ulkonasyömisiä, mutta pesuaineet, shampoot, vessapaperit yms. Allergioitten takia käytetään erikoistuotteita ja muutenkin pyritään syömään hyvin ja terveellisesti. Se maksaa. Lapsi syö koulussa, muut ruuat syödään kotona.
2 aikuista, 1v lapsi, 2 kissaa ja koira. Enemmänkin menisi jos olisi! Tuo sisältää siis ruuat ja taloustavarat.
2 aikuista ja 2 lasta, joista toinen vauva. Nyt olen hoitovapaalla ja tehty tosi raju leikkaus ruokakuluihin. Hirveällä puristamisella päästään 500 Euron kuukausikuluihin. En tajua, miten tuon alle enää pääsisi. Haluan, että vihanneksia saadaan syödä vapaasti. Ruokakaupassa käydään kerran viikossa ja silloin menee se 100-120 Euroa eli 400-480 Euroa/kk. Muutama kymppi menee lisäksi kuussa, kun joskus loppuu maito tai joku perustarvike kesken viikon ja on pakko hakea lisätäydennöstä.
Aikaisemmin käytiin kaupassa 2-3 krt/vko. Nyt siis kerran ja sitten sellainen maitoreissu ehkä toinen kerta.
ei sisällä pesuaineita vaatteita, vaan ruokaostokset. pesuaineisiin (hygienia mukaanlaskettuna) ehkä 100 joka toinen kuukausi
ei sisällä pesuaineita vaatteita, vaan ruokaostokset. pesuaineisiin (hygienia mukaanlaskettuna) ehkä 100 joka toinen kuukausi
mies syö kuin "hevonen" lapset ja minä herkutellaan viikonloppuisin paljon.
kaksi aikuista ja kaksi leikki-ikaista. ennen meni 250e mutta ruvettiin ostamaan salaattia yms niin nousi 150 eurolla kustannukset,ja ma ostan joka viikko sipsia, karkkia, limsaa menee pullo paivassa yms. tuo 400 sis pesuaineet ja muut tarvittavat..