Lue keskustelun säännöt.
Narsistinen anoppi?
12.03.2011 |
Narsismi on kohta kai aika kulunut aihe...mut tulipa mieleen anopista.
Hän on aina parempi kuin minä -mielestään. Hänen pitää se ehdottomasti näyttää. Ennen annoin mennä ohi etten huomaakaan sen paremmuudella posottamista (eikä ollut energiaa kun lapset oli pieniä), nyt kun alkaa olla ikää ei sentään ihan mitä vain siedä.
'Paremmuus' näkyy kaikessa. Jos lapset ovat kylässä, jokainen 'huono' asia korjataan paremmaksi. Kengännauha on pitkä, se nipsaistaan lyhyemmäksi. Kalsareissa on millin reikä, ostetaan uudet. Lapsilta udellaan mitä he syövät kotona, mitä teen ruuaksi. Milloin menevät nukkumaan, tottakai liian myöhään anopin mielestä. Jne jne , loputtomasti pieniä ääliömäisiä yksityiskohtia (koska meillä asiat kuitenkin ovat hyvin)...
Tiedän että jokainen asia hölötetään suvun eukoille (olen nähnyt sen muiden kohdalla) ja analysoidaan miten huono ihminen olenkaan.
Narsismia vai vittumainen ihminen?
Eikös narsismiin kuulu huono itsetunto ja muiden näkeminen huonompina? Sitä tuo mun mielestä on.
Kommentit (3)
Asia selvisi minulle vasta nyt aikuisiässä, kun mieheni aiheesta alkoi puhua ja toi minulle kiejallisuutta aiheesta. Olin hämmentynyt kun kakki täsmäsi.
Narsismiin liittyy siis se, että hän yrittää pitää kaikkia muita vallassaa, herättää jatkuvasti huonoa omaatuntoa, mutta samalla aliarvostaa ja vähättelee kaikkia muita ihmisiä ja heidän saavutuksiaan. Sen sijaan omaa erinomaisuuttaan hän tuo esille kaikin mahdollisn tavoin.
Jo lapsesta lähtien koin olevani riittämätön. Opiskelin mielestäni arvostettuun ammattiin, mutta hän on jatkuvasti sitä mieltä, että minulla ei ole kunnianhimoa kun en ole edennyt esimieheksi.
Mieheni on myös koulutettu ja ison organisaation johdossa, mutta tuo organisaatio on taas sellainen, jota hän ei arvosta lainkaan....
Nykyään, kun olen oppinut vähän pitämään puoliani häntä vastaan, tapaamisemme päättyvät yleensä riitaan. Siitäkin hän syyttää aina minua. Omassa käytöksessään hän ei näe mitään vikaa. Itse hän on jo lähes 70-vuotias. Isäni pakkasi laukkunsa 20 vuotta sitten ja lähti. Äitini painosti silloin minua katkaisemaan välit isääni ja niin tapahtuikin.
Edelleen äitini pitää minua jollain tavalla henkisesti vallassaan, kun joudun näitä asioita pohtimaan. Puhuminen ei siis auta vaan johtaa aina riitaan.
Mieheni tukee minua, mutta hän on katkaisuut välinsä äitiini kokonaan. Vaiko äitini häneen, en tiedä.. Sanoo minulle, että tottakai voin olla äitiini lasten kanssa yhteydessä kuten haluan, mutta hän haluaa säilyttää terveytensä tämän asian suhteen.
En oikein tiedä mitä tekisin.
mitä siedät äidiltäsi ja mitä et. Kerro ne hänelle. Esim. jos sääntöihisi kuuluu, että äitisi ei saa arvostella sinua, lapsiasi tai miestäsi ja jos hän niin tekee, ilmoita heti, että et asiaa siedä ja lopeta vierailu. Lähde itse pois tai heitä äitisi pois kodistasi. Jos äitisi ei halua olla sinuun enää yhteydessä, asia on sillä selvä. Jos taas haluaa, niin kerro säännöt ja selitä, että hänellä ei ole oikeus haukkua teitä ettekä te aio sitä sietää. Ja katkaise jokainen vierailu heti, kun vain aloittaakin.
Ja sinuna ottaisin yhteyttä taas siihen isään. Lapsesi ansaitsevat normaalin isovanhemman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei voi päätellä narsismia, siihen liittyy niin paljon muutakin. On paljon ihmisiä, joilla on ns. narsistisia piirteitä, mutta niitä pitäisi olla useita ennen kuin voidaan puhua narsismista. Ja siinäkin tapauksessa on varottava tekemästä diagnooosia, asia kun ei ole niin yksinkertainen.
Huonoa itsetuntoa tuo hyvinkin saattaa olla, ja se kuuluu myös narsismiin. Toivotaan, ettei anoppoisi ole narsisti, se nimittäin on aivan kauhea sairaus läheisille. Siihen liittyy mm. kykenemättömyys rakastaa ketään, edes lapsiaan tai lapsenlapsiaan, vaikka toki sellaista saatetaan teeskennellä.
Asia selvisi minulle vasta nyt aikuisiässä, kun mieheni aiheesta alkoi puhua ja toi minulle kiejallisuutta aiheesta. Olin hämmentynyt kun kakki täsmäsi.
Narsismiin liittyy siis se, että hän yrittää pitää kaikkia muita vallassaa, herättää jatkuvasti huonoa omaatuntoa, mutta samalla aliarvostaa ja vähättelee kaikkia muita ihmisiä ja heidän saavutuksiaan. Sen sijaan omaa erinomaisuuttaan hän tuo esille kaikin mahdollisn tavoin.
Jo lapsesta lähtien koin olevani riittämätön. Opiskelin mielestäni arvostettuun ammattiin, mutta hän on jatkuvasti sitä mieltä, että minulla ei ole kunnianhimoa kun en ole edennyt esimieheksi.
Mieheni on myös koulutettu ja ison organisaation johdossa, mutta tuo organisaatio on taas sellainen, jota hän ei arvosta lainkaan....
Nykyään, kun olen oppinut vähän pitämään puoliani häntä vastaan, tapaamisemme päättyvät yleensä riitaan. Siitäkin hän syyttää aina minua. Omassa käytöksessään hän ei näe mitään vikaa. Itse hän on jo lähes 70-vuotias. Isäni pakkasi laukkunsa 20 vuotta sitten ja lähti. Äitini painosti silloin minua katkaisemaan välit isääni ja niin tapahtuikin.
Edelleen äitini pitää minua jollain tavalla henkisesti vallassaan, kun joudun näitä asioita pohtimaan. Puhuminen ei siis auta vaan johtaa aina riitaan.
Mieheni tukee minua, mutta hän on katkaisuut välinsä äitiini kokonaan. Vaiko äitini häneen, en tiedä.. Sanoo minulle, että tottakai voin olla äitiini lasten kanssa yhteydessä kuten haluan, mutta hän haluaa säilyttää terveytensä tämän asian suhteen.
En oikein tiedä mitä tekisin.