Kaksi pientä lasta, ihan megarassaavaaaaa

mulla on lapsilla ikäeroa 5 vuotta, ja silti välillä megarassaavaa, vieläkin, vaikka kuopuskin on kohta 3...



Pitävät hirveän hulabaloon kun ovat yhtäaikaa kotona. Järkyttävä meno ja meteli ja mitään ei totella ja ronskit painiotteet ja kaikki.



Uskon kyllä että sulla on vielä kamalampaa. Koita kestää, ajan kanssa tämän sortin ongelmat tuppaavat kyllä lieventyä!

meillä 2v4kk ja 6kk pojat.

onneks tää helpottaa kuukausi kuukaudelta kun toi pienempi kasvaa ja rupee olee enemmän seuraa tolle isommalle.

ja on välillä niin stressaavaa. Pienempi sairastelee PALJON. Laskin juuri, että joka toinen kuukausi on ollut jokin kuuri päällä. :(



Tuntuu, että päivät ovat yhtä kaaosta ja kaaoksen katselua. Juuri kun saat raivattua keittiön siistiin kuntoon, alatkin tehdä ruokaa ja kattiloita, patoja ja pannuja kaikkialla. Astianpesukone hyrisee meillä melkein kolme tuntia, joten heti ei pääse niitä koneeseenkaan lykkäämään. No, sitten keräämään leluja, imuri esille ja lelut onkin taas levitetty. Uusi yritys ja kun on saanut keittiön ja olohuoneen imuroitua, niin esikoinen onkin leikellyt saksilla silppua lattialle ja on taas välipala-aika... Kuopus murustelee leivät lattioille ja taas pitäisi imuroida ja tyhjentää tiskikone ja täyttää se ja laittaa päälle ja aloittaa päivällisen teko...



Yhtä karmeaa kierrettä! Mutta kun kaikki ovat terveitä ja yöt hyvin nukuttuja, ei sotku edes haittaa. Mennään ulos ja kauppaan ja kaikki sujuu hyvin. Kaaospäivä vain tuntuu olevan enemmän...

Ymmärrän sinua hyvin, itsekin kamppailen samojen tunteiden ja ongelmien kanssa. Minulla on kolme pientä lasta: poika 4v, tyttö 2v ja poika 6kk. Ajoittain tuntuu että elämä ei ole tosiaan muuta kuin noiden pakollisten kotitöiden tekemistä ja lastenhoitoa.

lukea tätä, kun olen rv 18 ja esikoinen 1 v 9 kk. Ikäeroksi tulossa 2v 3 kk. Vielä jotenkin (naiivisti?) kuvittelen, että eka vuosi tulee olemaan h****ttiä, ja sitten alkaa pikku hiljaa helpottaa...

Kohta syntyy toinen lapsi ja ikäeroa tulee 1½ vuotta.. Ensimmäinen ollut niin helppo, että en osaa kuvitella kovin rankkaa arkea.. Toivottavasti toinen sattuu olemaan yhtä rauhallinen.. :)

Meillä monta lasta ja aina ikäero edelliseen ollut noin puolitoista vuotta. Mitään rassaavaa ole :)



Illalla saat istua nurkassa omissa ajatuksissasi, kun muksut nukkuu, jos se niin tärkeää on.

on välillä täyttä helvettiä. vauva 5kk ja esikoinen 2 vuotias. Ja uhma painaa päälle ja vauva kiinni minussa 25/7!!! Jos olisin etukäteen tiennyt mitä tästä tulee niin en olisi tähän ryhtynyt. mutta tehty mikä tehty nyt vaan pitää jaksaa.

ja esikoinen oli vauvana todella helppo vauva. helpottaisi kun edes olisi mies auttamassa, mutta hän ei tällä hetkellä voi.

Somaliäidillä saattaa olla 7 lasta ja jaksaa vielä huoltaa tyhmä miehensäkin. Ja vielä itsensäkin jaksaa pitää huolitellun näköisenä

pienempi :o ja kun pienempi täytti vuoden, tuntui, että kaikki muuttui tosi helpoksi. Tosin, tää 1v halusi syödä ja pukea itse, yrittää ainakin ja pottailikin isoveljen kera. Sitä ennen elämä oli h-ttiä, etenkin siinä pienemmän karjuesssa koliikkia alkuun ja toinen iso vauva itse vielä.

Tuli sitten myöhemmin vielä kolmas tietoisesti tehtyä, että kyllä se siitä varmaan sullakin helpottaa, mutta rasittavaa on varmasti.

meillä molemmat vielä iltavirkkuja, heräilevät öisin, toinen 2, toinen 5 kertaa. päivällä eivät nuku samaan aikaan. Päivän ainoa "vapaa" hetki on 23.30-1.00, jolloin pieni imee. Ja koko ajan nenässä haisee pissa, kakka ja maitoyrjöt. Poika 1 v 9 kk, tyttö 3 kk.

on välillä täyttä helvettiä. vauva 5kk ja esikoinen 2 vuotias. Ja uhma painaa päälle ja vauva kiinni minussa 25/7!!! Jos olisin etukäteen tiennyt mitä tästä tulee niin en olisi tähän ryhtynyt. mutta tehty mikä tehty nyt vaan pitää jaksaa.

Nyt kun lapset on 4v4kk ja 2v8kk niin on tuskaa. Riitelyä, tappelua, riehumista. Kummallakin omanlaistaan uhmaa. Kumpikin on poikia vielä..



Ensimmäinen vuosi oli mielestäni paljon helpompi kuin nyt tämä aika sen jälkeen kuin kuopus täytti 2.

Illalla saat istua nurkassa omissa ajatuksissasi, kun muksut nukkuu, jos se niin tärkeää on.

JOS käy niin hyvä tuuri, että lapset menevät illalla niin aikaisin nukkumaan, että saat illasta sitä omaa aikaa. Siis ilman että tarvitsee sitten herätä aamulla aikaisin nukkumaan menneiden lasten kanssa klo 5.

t. vähäunisten äiti

Minulla kolme lasta. vvanhin täytti juuri kolme, seuraava siitä välistä ja vauva. Minä en pidä tätä minään megarasittavana. Tottakai puuhaa riittää, mutta jos on kotiäitinä niin hyvin ehtii. Lapset kasvavat nopeasti. Rutiinit tärkeitä ja ruokaa voi tehdä kerralla pakastimeen paljon. Olen tehnyt vaativaa työtä, joten varmaan sitä on oppinut jo tsemppaamaan ja organisoimaan siellä. Omien lasten kanssa oleminen on maailman tärkein asia ja todella arvokasta. Sillä ajatuksella jaksaa pitkälle

Aina tulee näitä vastauksia, että ruikutatte turhasta tai että jollakin on neljä alle 3-vuotiasta ja elämä hymyilee ja on seesteistä... Miksi ei voida tajuta, että niin lapset kuin aikuisetkin on erilaisia, jotkut nukkuvat vähän, jotkut huutavat melkein koko valveillaoloaikansa. JOtkut uhmaavat kauemmin ja voimakkaammin, toiset leikkivät pitkiä aikoja itsekseen. Miksi se oma kokemus on ainoa oikea tosi ja ne muut äidit sitten vain huonoja organisoimaan ja turhasta valittajia? Miten äidit voivat olla noin omanapaisia epäempaattisia?



Usein ihmettelen, miten tässä "ammatissa" vertaistuki on sitä kaikkein huonointa. Se alkaa jo ihan pienen vauvan kanssa, jolloin arvostellaan imetykset, pullotukset, vaipat, tutin käyttö, yöunien pituus ja äidin väsymyksen aste... Aina on niitä, joiden vauvat nukkuvat 12 tuntia synnäriltä lähtien, joiden imetys sujuu kuin unelma ja joiden vauva kakkaa kerran viikossa ja pissat pysyvät nätisti kestovaipoissa. Miksi ei voi olla tyytyväinen omasta tilanteestaan ja tarjota empatiaa sellaiselle, jolla ei ole näin mukavaa? Miksi ensimmäisenä pitää etsiä siihen joku syy, jonka se äiti on mokannut? Anoppini piikittelee jatkuvasti toista miniäänsä, jonka vauva-arki on todella raskasta. Vauvalla on koliikki ja allergioita anopin mielestä ainoastaan siksi, koska äiti makasi sairaslomalla rv 25 lähtien eikä puuhannut reippaana omiaan. Miniä saa kuulemma syyttää ihan itseään, itse on vauvansa tuollaiseksi opettanut.



Niin, voidaanhan sitä ajatella, että jos oma arki sujuu loistavati, se johtuu omista ansioistaan ja kyvyistään kasvattaa ja organisoida. Tai sitten voitaisiin hetki miettiä, voisiko sillä lapsellakin olla jotain tekemistä asian kanssa. Lapsilla kun on erilaisia temperamentteja. Mikä sujuu yhden kanssa, onkin katastrofi toisen kanssa.



Ehkä tällaisella keskustelupalstalla olisi mukavaa, kun joku oikeasti tarjoaisi sitä tukea ja myötätuntoa. Sen jälkeen voi hienovaraisesti kysellä, että oletko järjestänyt arjen rutiinit säännöllisiksi jne. Kyllä neuvoa saa, mutta lähtöoletus ei aina saa olla, että se kaaoksen keskellä elävä äiti olisi huonompi ja turhasta valittaja. Väitänpä, että se äiti osaa olla tuntosarvet pystyssä omien lastensa suhteen paremmin kuin äiti, joka kokee tarvetta kehuskella omilla organisointikyvyillään samalla haukkuen muita. Se äiti ehkä keskittyy liikaa itseensä ja unohtaa hienossa prosessissa sen tärkeimmän, ne lapset ja niiden tunteet.

Joillakin lapset ovat vilkkaita ja vanhemmat kokevat ajan raskaaksi.

Joillakin taas on myös vilkkaita lapsia mutta eivät koe aikaa raskaaksi.



Riippuen ihan ihmisestä.

Oli itsellänikin jonkin verran raskasta kun kuopus oli vauva ja esikoinen vilkas 2 vuotias. Alkoi helpottamaan elämä kun vauvakin lähti liikkeelle eikä niin hirveästi sylissä enää viihtynyt.



Nyt on tulossa kolmas ja luulenpa että vauva-aika tulee olemaan taas jollakin tapaa raskasta aikaa. Mutta se on onneksi niin lyhyt aika, että se menee oikeasti hujauksessa ohi.

Jätä siivoamatta, jos ei oo pakko. Nuku aina kun nukuttaa. Koita saada omaa aikaa vähintään kerran viikossa, mies katsoo lapsia tai joku tuttu.



Mulle tuttu tilanne, meillä ikäeroa 1v8kk. Huh, olihan se pyöritystä! Mutta palkinto: nyt kaksi ihanaa lasta, 3 ja 4,5. Parhaat kaverit! On niin paljon heille seuraa toisistaan, on ollut jo 1,5v. Joten ei enää kauaa, kun kuopuskin on vuoden niin johan alkaa vähän helpottaa, kun esikoinen tulee 3 ja on omatoimisempi.



Tsemppiä!

Ite ainakin aijon jättää tähän yhteen mun lapsi luvun! :)

2-v ja 5 kk. En koe ylitsepääsemättömän rasittavaksi. Joinain päivinä tosin kyllästyttää ja väsyttää. Ihmeen hyvin on mennyt, pelkäsin jotain pahempaa kun kolmonen syntyi