Voiko ryhtyä psykologian alan tutkijaksi, jos (jatkuu)
on itsellä mt- ongelmia? Siis sellaiseksi, joka vain tutkii eikä varsinaisesti yritä parantaa ketään tai anna terapiaa. Noin niin kuin teoriassa, onko tämä mahdollista vai yhtä huono idea kuin sokean ryhtyminen kirurgiksi?
Kommentit (7)
Itse olen mielenterveyspuolen lähihoitaja, ja meille ainakin suuntaavia valitessa painotettiin ettei itsellä saisi olla mielenterveys- tai alkoholiongelmaa jos tuonne alalle mielii.
no senpä vuoksi kyselinkin tuosta tutkijuudesta, en minä ketään rupeaisi terapoimaan. Siis toki miettisin tuota alaa vasta sitten jos kuntoudun tästä terveen kirjoihin, mutta en minäkään haluaisi esim. psykoterapeuttia jolla on itsellä mielenterveysongelmahistoria. Psykologia itsessään vain kiinnostaa minua, mutta en ole vielä selvittänyt johtuuko se vain omista ongelmistani. Yksi korkeakoulututkinto minulla kohta on mutta ala on menettänyt mielenkiintonsa.
ja psykan opiskelijoissa (ja valmistuneissa) on sellaisiakin tyyppejä, että ei varmaan kaikki ole korvien välissä kunnossa. Mutta psykan tutkijaksi ei ihan noin vain ruveta, sun täytyy olla lahjakas että pääset pääsykokeesta läpi, tutkijanuralle valikoituvat sitten ne teoreettisesti suuntautuneimmat tyypit. Mitään soveltuvuuskokeita yliopistoon ei ole, mutta en usko että mt-ongelmainen kykenisi tekemään työtä joka edellyttää niin hyviä sosiaalisia taitoja.
terv. psykaa ja sosiaalipsykaa opiskellut, joka ei työskentele kliinisellä puolella.
Mitä ovat hyvät sosiaaliset taidot? Monesti tuntuu, ettei näillä psykan opiskelijoilla ole ainakaan hienotunteisuutta. Kysellään ja vihjaillaan esim. toisten ongelmista, vaikkei olla edes läheisiä tuttuja. (Puhun omista kohtaamisistani, tietty on erilaisia.)
työelämään, etenkin tiimityöhön ja asiakastyöskentelyyn liittyviä taitoja. Uskon että nykyään melkein alalla kun alalla on niin kovat tulospaineet ja kiire, että jos stressinsietokyky ei ole kohdillaan, niin voi tulla hankaluuksia.
En nyt oikein osaa ottaa kantaa opiskelijoihin koska omina opiskeluaikoina yliopistossa oli kyllä tosi boheemia ja kaikenkirjavaa sakkia.
työelämään, etenkin tiimityöhön ja asiakastyöskentelyyn liittyviä taitoja. Uskon että nykyään melkein alalla kun alalla on niin kovat tulospaineet ja kiire, että jos stressinsietokyky ei ole kohdillaan, niin voi tulla hankaluuksia.
olen ajatellut niin, että kun nyt minun pitää sietää päänsisäistä stressiä ja silti suoriutua esim. opiskeluista, niin jos pääsen näistä sisäsyntyisistä ongelmista eroon, niin sitten vaikka sellainen tilanne, että on kaksi päivää aikaa tehdä kahden kuukauden työt, ei ehkä tunnu niin pahalta, kun on sietänyt pahempaakin stressiä tulematta varsinaisesti hulluksi.
jolloin titteli ei ole psykologian maisteri vaan filosofian tai yhteiskuntatieteen (paikkakunnasta riippuen). Ainakin minun opiskeluaikanani tämä olisi ollut mahdollista, Keltikangas-Järvinen muistutti siitä, kun kaipasi lisää tutkijoita.
Mutta tutkijan työ kyllä vaatii aika hyvää mielenterveyttä, itsekuria ja epävarmuuden sietoa ainakin nykyisessä apurahatilanteessa, että en ehkä kovin mt-ongelmaiselle suosittelisi.
t. ammatinvalintapsykologi
Itse olen mielenterveyspuolen lähihoitaja, ja meille ainakin suuntaavia valitessa painotettiin ettei itsellä saisi olla mielenterveys- tai alkoholiongelmaa jos tuonne alalle mielii.
ja psykan opiskelijoissa (ja valmistuneissa) on sellaisiakin tyyppejä, että ei varmaan kaikki ole korvien välissä kunnossa. Mutta psykan tutkijaksi ei ihan noin vain ruveta, sun täytyy olla lahjakas että pääset pääsykokeesta läpi, tutkijanuralle valikoituvat sitten ne teoreettisesti suuntautuneimmat tyypit. Mitään soveltuvuuskokeita yliopistoon ei ole, mutta en usko että mt-ongelmainen kykenisi tekemään työtä joka edellyttää niin hyviä sosiaalisia taitoja.
terv. psykaa ja sosiaalipsykaa opiskellut, joka ei työskentele kliinisellä puolella.