Kun opettaja kasvattaa
Lapseni aloitti syksyllä yläkoulun. Alusta alkaen tuli viestejä eräästä opetajasta, joka on epäreilu, mutta ummistin korvani todeten, että ihmisiä on erilaisia.
Ennen syyslomaa tämä opettaja otti yhden luokan tytöistä kaikkien kuullen puhutteluun, koska tytön äiti oli wilman kautta ottanut yhteyttä ja ihmetellyt koenumeroa. Jo tunnilla oli havaittu, että opettaja oli korjannut kokeen väärin, mutta hän ei suostunut virhettään korjaamaan vaan numero 6 pysyi, vaikka oikea arviointi olisi ollut 8+. Ei kuulemma ole opettajan tehtävä jokaista vanhempaa miellyttää. Tyttö tuli nolattua oikein perusteellisesti, ja sama jatkuu nyt loman jälkeen.
Silmätikuksi on joutunut myös poika, joka on hidas lukemaan, eikä välttämättä heti löydä kirjasta kohtaa, jota opettaja tarkoittaa. Siitä taas saa huomautuksen, että ei ole tehnyt läksyjään. Opettaja sanoo, että hänelle eivät kuulu lukihäiriöt, hän opettaa tätä ainetta. Ja jos vanhemmilla on asiaa, häneen voi ottaa yhteyttä wilman kautta, hän lupaa kyllä kertoa koko luokalle, mitä mieltä on sellaisista vanhemmista.
Poikani kokee tämän erittäin epäreiluna, kuten koko muukin luokka. Mutta asiaan ei voi puuttua, koska opettaja todella tekee kaikkensa nolatakseen sen oppilaan, jonka vanhemmat kyseenalaistavat kasvatustyönsä. Eli jos otan yhteyttä rehtoriin, kärsii siitä minun lapseni, ja jos en ota, kärsii koko luokka.
Neuvoja? Opettajalla takana arviolta 25 vuotta opettajakokemusta. Muillakin luokilla meininkin on samanlaista.
Kommentit (49)
Laiskat lapset ja hirviövanhemmat kuriin!
Olisiko muita keinoja tilanteeseen kuin tällaisten 25 vuotta toimineiden lisääminen?
Yhdessä valitatte sitten rehtorille ja vaaditte puhuttelua kyseiselle opelle. Ei kai opettaja voi sen jälkeen kaikkia lapsia nolata yhtä aikaa? Ja jos voi niin valitatte uudelleen!
Uskomatonta.
ja vielä parempi jos saat useampia vanhempia mukaan yhteydenottoon.
Ja kerro rehtorille heti alkajaisiksi, että pelkäät oman lapsesi joutuvan kärsimään ja haluat, että henkilöllisyytesi pidetään opettajalta salassa.
Ota yhteys rehtoriin, mutta pyydä ettei rehtori kertoisi opettajalle sinun/poikasi nimeä. Uskoisin, että tämä käy rehtorille, jos kuitenkin hänelle esittäydyt nimelläsi. Kerro rehtorillesi nämä asiat pojastasi, ja tästä tytöst, ja jos muitakin tapauksia tiedät. Ja kysy voisiko rehtori auttaa asiassa.
Älä lähde syyttämään rehtoria, äläkä hauku opettaa, vaan selität asian asiallisesti ja rauhallisesti.
saattaa olla että rehtori tietää opettajan käytöksen, mutta ei voi tehdä asialle mitään, koska potkujakin on vaikea tuosta vaan antaa.
Toivotaan, että asiaa etenee jollain tavalla!
Opettaja opettaa, EI kasvata. Kodin tehtävä on kasvattaa ja opettaa lapsille tapoja.
niin tietysti otat yhteyden rehtoriin!
Älä aina myöskään usko kaikkea mitä kullannuppusi sinulle kertovat. Minä menisin suoraan kouluun opettajaa tapaamaan, sehän on sallittua. Voit vapaasti mennä seuraamaan vaikka kyseisen opettajan tunteja, mikäli haluat. Samalla saat kuulla hänen versionsa tapahtumista.

vähän suodattaa noita lasten puheita.
ajattelet heti ottavasi yhteyttä rehtoriin. Mitä jos ottaisit ensin yhteyttä opettajaan?
Ei ne rehtorit sano noihin juuta tai jaata, koska eivät ole olleet tilanteessa paikalla; usein ko. opettaja jota joku em. kaltainen asia koskee ei edes saa kuulla asiasta, jos reksille on soitettu.
Ja suodattakaa nyt herranjestas puolet niistä jutuista, joita lapset kotona kertoo. Niin mekin suodatamme puolet siitä, mitä he meille koulussa teistä kertovat.
t. ope
vaan asiasta on AINA SOVITTAVA ETUKÄTEEN, vaikka opetus onkin julkista! Muistakaapa se. Jos tulette sopimatta, ei opettajalla ole velvollisuutta ( tai edes lupaa, näistä on meitä tarkasti ohjeistettu) päästää teitä luokkaan!
Mitä siitä tulisi, kun luokkaan pompsahtelisi milloin sattuu kenenkin vanhemmat? Luuletteko, että lapset on silloin normaalisti, kun häkeltyvät jo siitä jos joku toinen, oman koulun ope, tulee luokassa käymään lainaamaan jotain? He ovat aivan erilailla.
Opettaja opettaa, EI kasvata. Kodin tehtävä on kasvattaa ja opettaa lapsille tapoja.
koska sitä varten hän on koulussa.
ap
ajattelet heti ottavasi yhteyttä rehtoriin. Mitä jos ottaisit ensin yhteyttä opettajaan? Ei ne rehtorit sano noihin juuta tai jaata, koska eivät ole olleet tilanteessa paikalla; usein ko. opettaja jota joku em. kaltainen asia koskee ei edes saa kuulla asiasta, jos reksille on soitettu. Ja suodattakaa nyt herranjestas puolet niistä jutuista, joita lapset kotona kertoo. Niin mekin suodatamme puolet siitä, mitä he meille koulussa teistä kertovat. t. ope
Sinusta oppilaat valehtelevat eli luokan oppilaista puolet on siis sopinut kertovansa samanlaista valhetta?
Ja kun opettajaan ottaa yhteyttä, nolaa hän oppilaan luokan edessä ihan vain siksi, että hänestä se on kivaa?
Kiitos ope vastauksestasi. Se vahvisti sitä, mitä olemme tekemässä eli nauhoittamassa tuon opettajan tunteja, jotta saamme (tosin laitonta) materiaalia rehtorille esitettäväksi. Nykyaikaiset sanelulaitteet ovat uskomattoman tehokkaita.
ap
kutakuinkin saman asian kuitenkin niin, että jokaisen versio eroaa riittävästi ollakseen itse koettu eikä opeteltu ulkoa.
LÄhden siitä, että lapseni kertovat minulle totuuden. Silloin nimittäin käy niin, että he todella puhuvat totta, koska tietävät minun siihen reagoivan. Harva lapsi kertoo vanhemmilleen valheita siinä toivossa, että vanhemmat reagoivat ja opettaja nolaa sitten oppilaan luokan edessä.
ap
hänellä on varamasti paljon töitä rästissä, vaikka koko syysloma on korjailtu kokeita ja suunniteltu tunteja.
Hänen taktiikkansa on kylmä ja tehokas. Tuo ei vie ylimääräistä aikaa. Ei opettajalla ole aikaa jankata yksittäisten oppilaiden ongelmista. Käykää psykologilla niiden vaikeuksien takia. Jokainen oppilas on samalla viivalla. Ei ketään paapota lukihäiriöiden takia. Elämässä on tietyt eväät ja niitä on käytettävä, eräillä on vähemmän eväitä, kuin toisilla.
Tulevaisuudessa pitäisi ottaa huomioon huono-osaiset, jotka perinnöllisten vaivojensa takia eivät menestyneet koulumaailmassa ja sitä kautta työmaailmassa.
Sama palkka kaikille. Sama palkka vammaisille. Jokaisella pitää olla oikeus asuntovaunuun, mökkiin ja saunaan.
ajattelet heti ottavasi yhteyttä rehtoriin. Mitä jos ottaisit ensin yhteyttä opettajaan? Ei ne rehtorit sano noihin juuta tai jaata, koska eivät ole olleet tilanteessa paikalla; usein ko. opettaja jota joku em. kaltainen asia koskee ei edes saa kuulla asiasta, jos reksille on soitettu. Ja suodattakaa nyt herranjestas puolet niistä jutuista, joita lapset kotona kertoo. Niin mekin suodatamme puolet siitä, mitä he meille koulussa teistä kertovat. t. ope
Eli parasta on ohittaa se ope ja ottaa suoraa yhteyttä rehtoriin, todennäköisesti moni muukin on sen tehnyt ja rehtorin on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Ehkä opettajalla on burn out tai hän yksinkertaisesti ei osaa opettaa ja peittää sen vallankäytöllä.

Sinusta oppilaat valehtelevat eli luokan oppilaista puolet on siis sopinut kertovansa samanlaista valhetta?Ja kun opettajaan ottaa yhteyttä, nolaa hän oppilaan luokan edessä ihan vain siksi, että hänestä se on kivaa?
Kiitos ope vastauksestasi. Se vahvisti sitä, mitä olemme tekemässä eli nauhoittamassa tuon opettajan tunteja, jotta saamme (tosin laitonta) materiaalia rehtorille esitettäväksi. Nykyaikaiset sanelulaitteet ovat uskomattoman tehokkaita.
ap
vai oikein nauhoittaa?! :D zsiisus, vähänkö teille nauretaan tuolla koulussa! Voi olla, että vähän hämmästellään myös teitä vanhempia, jotka panette lapsen nauhoittamaan.
Ja kyllä se oikeasti nyt on niin, että kyllä noi mukulat kaikkea keksii, uskokaa pois! Että ei sitä puolta luokkaakaan kannata aina ihan suoralta uskoa!
Siihen riittää, että ope on joidenkin luokan johtohahmojen mielestä tyhmä, tylsä, tms. ja saavat kaikki siihen mukaan.
Ole nyt aikuinen ja selvitä asia aikuisten kesken, tapaa opettaja ja keskustele!
t. ei ope, mutta kouluikäisten äiti
hänellä on varamasti paljon töitä rästissä, vaikka koko syysloma on korjailtu kokeita ja suunniteltu tunteja. Hänen taktiikkansa on kylmä ja tehokas. Tuo ei vie ylimääräistä aikaa. Ei opettajalla ole aikaa jankata yksittäisten oppilaiden ongelmista. Käykää psykologilla niiden vaikeuksien takia. Jokainen oppilas on samalla viivalla. Ei ketään paapota lukihäiriöiden takia. Elämässä on tietyt eväät ja niitä on käytettävä, eräillä on vähemmän eväitä, kuin toisilla. Tulevaisuudessa pitäisi ottaa huomioon huono-osaiset, jotka perinnöllisten vaivojensa takia eivät menestyneet koulumaailmassa ja sitä kautta työmaailmassa. Sama palkka kaikille. Sama palkka vammaisille. Jokaisella pitää olla oikeus asuntovaunuun, mökkiin ja saunaan.
tuskin korjasi kokeita ja suunnitteli tunteja.
ap
Eli parasta on ohittaa se ope ja ottaa suoraa yhteyttä rehtoriin, todennäköisesti moni muukin on sen tehnyt ja rehtorin on pakko ryhtyä toimenpiteisiin. Ehkä opettajalla on burn out tai hän yksinkertaisesti ei osaa opettaa ja peittää sen vallankäytöllä.
Miksi ihmeessä? Eikö aikuismaisinta olisi selvittää asia asianomaisen kanssa? Ei se rehtori ala potkuja jakamaan; rekseillä on kuulkaa aika vahva luotto alaisiinsa...
t. rehtorin vaimo
Opettaja oli syysloman Ranskassa-tuskin korjasi kokeita ja suunnitteli tunteja.ap
Eli oletkin opettajalle pohjimmiltasi kade? ;)
ajattelet heti ottavasi yhteyttä rehtoriin. Mitä jos ottaisit ensin yhteyttä opettajaan? Ei ne rehtorit sano noihin juuta tai jaata, koska eivät ole olleet tilanteessa paikalla; usein ko. opettaja jota joku em. kaltainen asia koskee ei edes saa kuulla asiasta, jos reksille on soitettu. Ja suodattakaa nyt herranjestas puolet niistä jutuista, joita lapset kotona kertoo. Niin mekin suodatamme puolet siitä, mitä he meille koulussa teistä kertovat. t. ope
Sinusta oppilaat valehtelevat eli luokan oppilaista puolet on siis sopinut kertovansa samanlaista valhetta? Ja kun opettajaan ottaa yhteyttä, nolaa hän oppilaan luokan edessä ihan vain siksi, että hänestä se on kivaa? Kiitos ope vastauksestasi. Se vahvisti sitä, mitä olemme tekemässä eli nauhoittamassa tuon opettajan tunteja, jotta saamme (tosin laitonta) materiaalia rehtorille esitettäväksi. Nykyaikaiset sanelulaitteet ovat uskomattoman tehokkaita. ap
vai oikein nauhoittaa?! :D zsiisus, vähänkö teille nauretaan tuolla koulussa! Voi olla, että vähän hämmästellään myös teitä vanhempia, jotka panette lapsen nauhoittamaan. Ja kyllä se oikeasti nyt on niin, että kyllä noi mukulat kaikkea keksii, uskokaa pois! Että ei sitä puolta luokkaakaan kannata aina ihan suoralta uskoa! Siihen riittää, että ope on joidenkin luokan johtohahmojen mielestä tyhmä, tylsä, tms. ja saavat kaikki siihen mukaan. Ole nyt aikuinen ja selvitä asia aikuisten kesken, tapaa opettaja ja keskustele! t. ei ope, mutta kouluikäisten äiti
Tuskin sitä ainakaan pystyy tekemään rehtori, joka joutuu kuuntelemaan parhaat kohdat nauhalta.
Koska opettaja jo nyt nolaa kaikki ne lapset, joiden vanhemmat häneen ottavat yhteyttä, niin minulla ei ole mitään tarvetta hankkia lapselleni nolauskokemusta vaan mieluummin otan yhteyttä rehtoriin. Hänellä kun on siellä KiVa-koulussa valta puuttua myös opettajien sadistiseen käytökseen, vaikka se osalle vanhemmista ja opettajista näyttääkin olevan sitä parasta ja antoisinta koulun tarjoamaa opetusta.
Laiskat lapset ja hirviövanhemmat kuriin!