Naiset, miehet, auttakaa, mielipiteitä mun tilanteeseen!

alkaisin kyllä jo ajatella omaa hyvinvointia eteenpäin, ja todennäköisesti se ero olisi ratkaisu. Talousasiat eivät kuitenkaan ole niin ikävät kantaa kuin hapanta naamaa ikuisesti.

mä hankkisin itselleni mukavan harrastuksen ja viettäisin muutaman kerran viikossa aikaa hyvin ystävien (=niitä iloisia naamoja) kanssa. En jättäisi lapsia masennuksesta kärsivän ihmisen hoidettavaksi. Ehkä voisin harkita eroa, jos tietäisin, että saisin varmasti lasten huoltajuuden. Sinä olet aikuinen, joten sinun kuuluu kantaa taakka masentuneesta äidistä lapsien sijaan. Kun lapset kasvaa (oletan siis etteivät ole jo teini-ikäsiä), voisin harkita eroasiaa uudestaan, jos parisuhde ei vieläkään tuo iloa itselle.

Ei se teillä vaimo ole, jonka luonne on hankala. Tai ainakaan vaimo ei ole ainoa. Miten sä voit kuvitella, että kukaan olisi tyytyväinen parisuhteeseen, jossa toinen teeskentelee? Vaimosi sentään yrittää tehdä asian eteen jotain, mutta sä vaan tuomitset sen narinaksi ja synkistelyksi. Valitettavasti et tule löytämään muualtakaan "muuta kuin synkkää kotielämää iloa ja iloisia naamoja". Ei sellaisia vaan pitempään ole muuta kuin aitojen ihmisten kanssa.



Lähde vaan, ei susta vaimolle ole kuin haittaa. Sääli vaan niitä lapsia.

Jos siis vaimosi on oikeasti masentunut, niin ota lapsi itsellesi.

Mielestäni coisit aloittaa siitä, että näytät tämän kirjoituksen vaimollesi.

Jos vaimosi reagoi hyvin tähän kirjoitukseen, niin parisuhdeterapia voisi auttaa teitä. Ja ehkä vaimosi alkaisi aktiivisemmin hakea lisää apua masennukseen esim lääkityksestä. Ilo vaimosi elämään pitäiis saada takaisi.

Myös lapsi kärsii äitinsä masennuksesta. Onko vaimosi kotona vai työelämässä? onko lapsi päivähoidossa?



Yritä vielä. Näytä viestisi vaimolle. Puhu, kerro tunteistasi, miettikää yhdessä vaihtoehtoja, en usko, että vaimosikaan on onnellinen.

jonka vaimo on todella usein masentunut, tai ainakin väsynyt ja ahdistunut, lääkityksellä jne. Onneksi on myös iloisia ja energisiä kausia! Olen seurannut nyt muutaman vuoden, kuinka kauan mies jaksaa, ainakin vielä näyttää ihan onnelliselta ja iloiselta. Pelkään tämän naisen puolesta, ettei välttämättä kauan jaksa. En tiedä, miten tämä nainen jaksaa jos mies hänet jättää.. Heillä ei onneksi ole lapsia.



Voisitteko käydä yhdessä juttelemassa jossain? Mielestäni sinun on hyvä kertoa vaimollesi mitä tunnet, on väärin molempia kohtaan, että elät valheessa. Kerro hänelle, mutta hellävaroen! Pahinta uskon olevan se, jos esität että kaikki on hyvin, ja sitten yksi pv pinnasi tulee täyteen ja otat eron, eikä vaimo ole huomannut mitään siihen viittaavaa.

eli mieheni on masentunut ja aiheittaa kokoajan lisää riitaa tiuskimalla kaikesta..

olen itsekin ihan loppu huono parisuhde vaikuttaa omaan mielialaani jaksamiseeni 1-vuotiaamme kanssa, lisäksi toinen lapsi on tulossa.

olen uhannut erolla jo monta kertaa mutta ehkä juuri lapsen takia en uskalla kuitenkaan lähteä liitosta. ja kyllä minä miestäni vielä rakastankin mutta en vaan jaksaisi enää tapella joka asiasta.



rakastatko sinä vielä vaimoasi, sillä jos vastaat ei on parempi kummankin kannalta että eroatte. kyllä lapset aistivat jos kotona on kireä ja teeskentelevä ilmapiiri. eikö ole vaimoasikaan kohtaan oikein että teeskentelet tunteitasi. anna toisen mennä ja ehkä löydätte molemmat uuden rakkauden..voimiaa!

Sitä alkaa vuosia kestävän masennus-synkistelykierteen keskellä pakostakin miettimään, onko suhteen jatkaminen enää oman mielenterveyden kannalta hyväksi. Se on ihan oikeutettua, ei masennus ole oikeutus toisen elämän tekemiseen sietämättömäksi. Olen itse elänyt vastaavassa suhteessa vaimona ja lopulta halusin erota, koska ilo ja onni olivat kaikonneet elämästäni miehen masennuksen myötä lähes kokonaan. En jaksanut olla toisen aikuisen tukena ja kuunnella ainaista valitusta, ärhentelyä, itkemistä, v*ttuilua, itsesääliä ja yleistä huonotuulisuutta. MIes oli lääkityksellä ja kävi terapiassa, mutta kotona oli aina, vuosikausia, negatiivinen ja raskas ilmapiiri. En halunnut edes lähteä töistä kotiin, kun siellä odotti mies naama mutkalla odottamassa, että voisi kaataa kaiken pahan olonsa minun niskaani. Seksielämästä ei ollut tietoakaan vuosiin, vaikka olimme vasta kolmekymppisiä. Ei siinä kukaan jaksa vuodesta toiseen - ainakaan niin, että pysyisi itse järjissään.



Suosittelen, että kerrot vaimollesi olevasi väsynyt ja että nyt olisi korkea aika hakea ulkopuolista apua, jos haluatte jatkaa perheenä. Suosittelen pari- tai perheterapiaa. Voisit ehkä käydä itsekin puhumassa terapeutilla tunteistasi, sillä ei tuota taakkaa jaksa yksin mielessään kantaa, sinullakin on oikeus tunteisiin ja elämään, jossa on myös iloa! Itse päädyin eroon, mutta muitakin ratkaisuja voi olla. Lapsellekaan ei ole hyväksi nähdä, kuinka isä menettää elämänhalunsa mieleltään sairaan äidin vuoksi.



Tsemppiä ja pidä nyt välillä huolta itsestäsi.

tilanne. Ollaan miehen kanssa ihan eri planeetoilla "kasvettu erilleen yms.yms", kumpikaan ei kyllä teeskentele rakastavansa, seksiä/keskustelua/yhteisiä harrastuksia ei ole, ei voisi vähempää kiinnostaakaan, kumpaakaan. Olen varovasti vihjaillut, että kannattaakohan näin kauankin jatkaa, mies ihmettelee, että miksei. Ööh?

Noh, lasten ja taloudellisen tilanteen takia päätin hiljaa itsekseen jaksaa, kunnes laina maksettu, siis muutama vuosi vielä. Sitten olisi jo pakko uskaltaa se oma elämä aloittaa alusta.



Eipä tästä apua kai ollut, mutta itseä (nolo sanoa) lohduttaa, etten ole maailman ainoa onnettomassa suhteessa elävä. Pitäisikö perustaa joku salainen yhdistys? Jossa ei siis tarkoitus uuden kumppanin etsintä vaan vertaistuki

Itse syön tässä kahta eri masennuslääkettä ja käyn terapiassa sen takia, että aviomies petti minua ja jäi siitä vielä kiinni. Ja ei tämä tästä tule millään maailman lääkityksellä tai terapialla korjaantumaan, ennenkuin saan sen verran voimia, että panen tuon valehtelevan huoraajan tuosta ulkoruokintaan. Sääli meilläkin käy noita lapsia, nuorin on 3v.

Eli minäkin suosittelisin sitä perheterapiaa teille yhdessä ja ehkä sulle itseksesikin? n. 60% masentuneiden puolisoista on itsekin masentuneita, eli voisi auttaa sinuakin. Mutta ihan muistutuksena: aina ei vaan voi olla kivaa, joskus on myös ei-kivaa, se kuuluu elämään.