mikä hitto mua vaivaa? huusin tänään päälle 1 vuotiaalle lapselleni!

kunnes itse kiinnitin asiaan huomiota, ja pohdin että mikä siitä lapsen huonossa syömisessä minua oikein risoo. En keksinyt mitään järkevää syytä, rauhoituin ja ajattelin järjellä että lapsi syö kun on nälkäinen, tietää itse tarpeensa, ei tämä ole mikään henk. koht. protesti minua tai äitiyttäni kohtaan. Näiden oivallusteni jälkeen ei huono syöminen ole minua haitannut :) Tsemppiä ap, tuollaista se vaan joskus on!

oon ite miettiny ihan samaa, että mikä siinä äitiä risoo jos lapsi ei syö. jos mun muksu ei syö/syö huonosti annan olla, mutta iltapuurosta otan paineita, koska jos se ei mee, niin lapsi herää yöllä jatkuvalla syötöllä...

hermoo kiristää ja välillä ahdistaakin tämä touhu, mutta koitetaan huutamatta olla, ei taida olla pienen psyykkeen kehitykselle hyväksi. :´/

vitonen

ollut sellainen kerta, kun toinen vaan huus ja mikään ei kelvannut, osoitti sormella ja sinne mentiin ja ei ei siltikään halunnut sitä mihin ositti, ni huusin sitten, todella kovaa, että "mitä sä nyt haluat" laps säikähti ja rupesi vielä entistä enemmän itkemään, siinä vaiheessa laitoin lattialle, KARJASIN ja otin syliin... auttoi joo mua, onneksi sitten lapsi siinä sylissä aika äkkiä rauhoittui!



omaa aikaa aika vaikeeta ottaa kun mies on töissä ja opiskelee...



ap

ap

lapsi ei mene tuollaisesta rikki eikä se saa siitä traumojakaan, ellei koko elämä ole pelkkää huutoa. Tuo on vain elämää, jonka lapsikin tulee oppimaan. Välillä pinna kiristää, mutta kyllä se äiti silti rakastaa.



Jaksamista! Nimimerkillä kahden pienen lapsen äiti...

en muista ruokailuista ota paineita, jos aamulla syö huonosti niin syö paremmin päivällä...

ap

lapsi ei mene tuollaisesta rikki eikä se saa siitä traumojakaan, ellei koko elämä ole pelkkää huutoa. Tuo on vain elämää, jonka lapsikin tulee oppimaan. Välillä pinna kiristää, mutta kyllä se äiti silti rakastaa. Jaksamista! Nimimerkillä kahden pienen lapsen äiti...

nyt vaan muutan asennetta, yritän niellä kiukun ja sitten menen vaikka tyynyyn huutamaan =) kuullostaa hyvältä alulta =)

ap

että lapset on lapsia, ne eivät aina syö, eivät tiedä itsekään mitä tahtovat, ovat epäloogisia jne. Lapset eivät ole pienikokoisia aikuisia, eivätkä käyttäydy siten:) Sinussa ei ole mitään vikaa jos lapsesi ei syö, tai et tiedä mitä hän tarkoittaa ja tahtooo. Tehtäväsi on vain tarjota ruokaa, jos hän ei syö, niin se ei ole sinun syysi. Jos hän itkee, sinun tehtäväsi on koitta helpottaa oloa, jos et keksi miten, niin pitele sylissä. Ei sne kummempaa, älä ota liikaa paineita siitä että lapsi on jatkuvasi tyytyväinen eikä itke.

että lapset on lapsia, ne eivät aina syö, eivät tiedä itsekään mitä tahtovat, ovat epäloogisia jne. Lapset eivät ole pienikokoisia aikuisia, eivätkä käyttäydy siten:) Sinussa ei ole mitään vikaa jos lapsesi ei syö, tai et tiedä mitä hän tarkoittaa ja tahtooo. Tehtäväsi on vain tarjota ruokaa, jos hän ei syö, niin se ei ole sinun syysi. Jos hän itkee, sinun tehtäväsi on koitta helpottaa oloa, jos et keksi miten, niin pitele sylissä. Ei sne kummempaa, älä ota liikaa paineita siitä että lapsi on jatkuvasi tyytyväinen eikä itke.

ap

Mä usein tukistan myös, niin oppivat olemaan temppuilematta. Vanhemmat käyttäytyvät jo erittäin hyvin, mutta nuorimmalla on vielä koulutus kesken.

menet pois tilanteesta, vaikka pesemään käsiä kylmällä vedellä. Tai lasket rauhallisesti kymmeneen, vaikka mikä olisi.



Ja sitten taas uudestaan rauhallisempana tilanteeseen.



Tuo on niin tuttua. Meilläkin on tosi tuittupää 1 v., mutta onneksi yleensä jaksan pysyä rauhallisena. En valitettavasti ihan aina...

joskus ne hermot menee äidiltäkin ja se on ihan ok, jos jää sanailuksi. Tuon jälkeen sä meet rauhottumaan ja pyytää lapselta anteeksi. Tiedän tuon tunteen, olen lyhytpinnanen ja mulla on uhmaikänen tällä hetkellä kotona. Lapsi tietää, että äitillä meni hermot ja äiti osaa pyytää anteeksi, jota kautta lapsikin sitten on oppinu pyytämään anteeksi. Eikä sua kukaan kivitä :) Tää on kuule vaa osa tätä äitiyttä...

kunnes itse kiinnitin asiaan huomiota, ja pohdin että mikä siitä lapsen huonossa syömisessä minua oikein risoo. En keksinyt mitään järkevää syytä, rauhoituin ja ajattelin järjellä että lapsi syö kun on nälkäinen, tietää itse tarpeensa, ei tämä ole mikään henk. koht. protesti minua tai äitiyttäni kohtaan. Näiden oivallusteni jälkeen ei huono syöminen ole minua haitannut :)



Tsemppiä ap, tuollaista se vaan joskus on!

joskus ne hermot menee äidiltäkin ja se on ihan ok, jos jää sanailuksi. Tuon jälkeen sä meet rauhottumaan ja pyytää lapselta anteeksi. Tiedän tuon tunteen, olen lyhytpinnanen ja mulla on uhmaikänen tällä hetkellä kotona. Lapsi tietää, että äitillä meni hermot ja äiti osaa pyytää anteeksi, jota kautta lapsikin sitten on oppinu pyytämään anteeksi. Eikä sua kukaan kivitä :) Tää on kuule vaa osa tätä äitiyttä...

mä ihan oikeasti pelkään tota huutamista, ja en tietenkään tee mitään muuta, mutta jotenkin olen aika pelottava silloin!

nyt kun tämä oli jo 3 kerta niin en vaan tiedä, että mitä hittoa!

Mutta yritän keksiä jonkun keinon, miten voin välttää tätä, en vaan todellakaan halua huutaa...

ap

niin mullakin usein, mut saan kiukun aina nieltyä. siltikin lapsi vaistoaa mun hermostumisen, kestänee sen. huolehdi omasta jaksamisestasi, ota omaa aikaa. niin mäkin yritän.

sen voin kertoa kans omasta kokemuksesta, et meil on aina ollu ongelmaa erityisesti syömisen kanssa. Jos ei maistu, ni ihan turha väkisin tyrkyttää tai omaa mieltänsä pahottaa/ hermostua. Parempi luovuttaa suosiolla. Kyl sille lapselle joskus nälkä tulee.

Et ole huono äiti!! Et missään nimessä. Mutta niin kuin joku ehdottikin, mieti miks sä just siinä tilanteessa hermostut.