makean himo / nälkä
pitäis alkaa pudottaan painoa ja syön terveellisesti mutta , haluttaa karkkia , pullaa makeaa koko ajan. Mikä auttaa?
karkkimamma
Kommentit (10)
No tuskin ainakaan ankara itsekieltäymys. Minusta sellaiset ryhtiliikkeet ovat tuomittuja.
Itse olen huomannut makeanhimon johtuvan kahdesta syystä: minulla on nälkä tai masennus orastaa. Jälkimmäinen lienee siis yksi tyyppi mielihyväsyömistä. Ensimmäiseen auttaa se että laihduttamisesta huolimatta syö riittäviä aterioita niin, ettei verensokeri pääse liian alas. Jälkimmäiseen voi mielestäni vaikuttaa ainakin liikunnalla.
Lisäksi taitaa olla niin, että makeisille voi olla riippuvainen fyysisestikin. Elimistö on tottunut siihen, että sokeria saadaan paljon. Kun tilanne muuttuu, herää makeanhimo, ja ehkä elimistö ei edes pysty aluksi käyttämään muuta ravintoa energianlähteenä. Uskoisin myös, että tällainen arvelemani fyysinen puoli on tekemisissä makeasta saatavan mielihyvän kanssa.
Vaikka paasaan ryhtiliikettä vastaan, niin arvelisin että tietty järjestelmällisyys kuitenkin on se mikä auttaa. Järjestelmällisyyteen voisi kuulua vaikka muutosten hitaus. Jos kertakaikkiaan haluat jättää karkit pois, sinun pitää kuitenkin huomioida se, että siitä koituu voimakas mieliteko.
tarpeeksi muuta ruokaa ja totaalikieltäytyminen pois.
Itse huomasin, että iltapäivän suklaapalasta pääsin eroon alkamalla syödä kunnolla päiväruokaa.
on se varmaan myös huono tapa. Lapset päikkäreillä= kahvia ja makeaa. Lapset yöunilla = jotain hyvää.
makeanhimo, mutta se talttui kun söin happaman kotimaisen omenan.
ilman sokeria tai makeutusaineen kanssa. Auttaa kun täyttää vatsaa ja on 0 kaloria.
kaikki turhat/huonot hiilarit, esim vaaleat leivät/sämpylät/riisi/pasta, tilalle maitorahkaa/raejuustoa. Protsku pitää nälkää paljon paremmin kuin joku juustosämpylä. Ota aamupalaksi vaikka raejuustoa johon sekoitat kaurahiutaleita/leseitä sekä sokeritonta mehukeittoa - hyvää! Rasvaton maitorahka on hyvä välipala, sekaan marjoja ja makeutusainetta. Tepsii mulla! Ruisleipä pala silloin tällöin, ei päivittäin niin eipä ole myöskään ilmavaivoja.
sen pitää olla täydellistä. Hiilihydraattejakaan ei saa syödä, sillä nekin muuttuvat sokeriksi ja ylläpitävät makeanhimoa. (Tätä ei sitten tarvitse yhdistää karppaukseen, puhun ihan pelkästään makeanhimosta.)
Yllätin itseni totaalisesti, kun "vieroittumisjakson" jälkeen söin hyvällä halulla maustamatonta jogurttia ja PUOLUKKAA ilman sokerointia. Hyvää oli, oli tainnut hiukan makuaisti muuttua.
Edelleen huomaan, että mitä enemmän makeaa syö, sitä enemmän sitä haluaa. Ja päinvastoin.
...hiilihydraatteja aterioista ja syö kunnolla ja lisää rasvaa, näin pääset sokerikoukusta eroon. Ja kun haluttaa jotain herkkua, niin syöt vaikka pari palaa %suklaata. Kun elimistö pääsee siitä sokeririippuvuudesta pois, niin kaikki alkaa maistumaan paljon makeammalta, joten paljon pienempi määrä riittää :) Mulla ihan pelkkä leipäkin saa aikaan kauheat himot, joten olen senkin jättänyt pois. Muuten ihan normaalisti, =aika vähillä hiilareilla, olen laihtunut 2kk:ssa 8kg eikä enää tee yhtään mieli mitään karkkeja tai pullia. Päivittäinen suklaapalakin menee jo vähän pakonomaisesti :) Kokeile ja hämmästy :)
Toinen on, että jätä kaikki makeutusaineet pois, koska ne myös pahentaa sokerikoukkua.
esim figurel sisältää sinkkiä, ja se hillitsee makean himoa! toimii oikeasti