Lue keskustelun säännöt.
Onko mielestänne reilua
21.10.2010 |
että mies itekseen päättää ettei enää halua syödä hänelle määrättyjä mielialalääkkeitä, koska ne kuulemma "tuhoavat hänen elämänsä"? Käytännössä käy niin, että kun jättää lääkkeet syömättä, hänen sisäinen maailmansa varmaan vilkastuu, mutta huomiota ei enää riitä millekään muulle, joten arjessa (ja työssäkin) asioita jää hoitamatta, mies on äreä ja hermostuu helposti.
Tätä on tapahtunut pari kertaa aiemminkin, ja olen kauheasti ihmetellyt, että mikä ihme nyt on kuin ukko on kuin myrskynmerkki, eikä mikään onnistu. Sitten on selvinnyt että ei syö lääkkeitä. Olen tuolloin sanonut, että me muu perhe ei kestetä tuota, ja että jos haluaa jättää lääkkeet pois, niin sitten täytyy erota.
Nyt on taas ollut ihan kamalaa pari kuukautta, mutten edes ajatellut että johtuisi lääkkeistä, vaan ajattelin että syys- ja työstressiä. No, äsken kävi ilmi että taas on lääkkeet jätetty pois. Kun tästä hermostuin, lupasi mennä tänään ostamaan lisää.
Eli toivottavasti tällä kertaa taas selvittiin, mutta silti, onko tuo reilua saattaa koko perheen henkinen hyvinvointi noin veitsenterälle?
Kommentit (6)
En tiedä tarkkaa diagnoosia. Syyksi ainakin minulle on kerrottu tuo, että ei sitten ajatus lennä yhtä kirkkaasti (ukko on kyllä melkoisissa sfääreissä toisinaan).
Luulen, että aika monia lääkkeitä on jo kokeiltu, ja tuo nykyinen on muuten ok, paitsi että tekee sen mitä pitääkin, tasoittaa masennusta ja muita mielialoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielialalääkkeet tekee aivoista emmentaalia! Parempi opetella elämään ilman. Käykö mies terapiassa. Itse ainakin nakkaisin puolison pellolle, jos sanoisi että minun pitää syödä lääkkeitä!
Voin yrittää ymmärtää tuota että "tekee aivoista emmentalia", mutta entäs jos lääkkeettömyys tekeekin läheisten elämästä helvettiä?
Kyllä silloin täytyy valita haluaako elää omaa elämäänsä vai yhdessä muiden kanssa. Yhdessä muiden kanssa eläminen ei onnistu ilman lääkkeitä. Kyse ei ole siitä kuka nakkaa kenetkin pellolle, vaan siitä että mitkä asiat perheen kannalta laitetaan etusijalle.
Jos ukko jättäisi perheensä, niin siltä jäisi varmaan kaikki asiat hoitamatta, työt, rahat yms. Lasten yhteishuoltajuudesta ei varmaan tulisi mitään, sillä miehen olisi varmaan mahdotonta pitää kiinni mistään sopimuksista, vaan se eläisi jotain omaa järjestystään.
Itse joudun syömään lääkkeitä ja eihän ne kenellekään hyväksi ole. Yritin olla ilman, mutta ei siitä mitään tullut. Lääkkeet turruttavat tunteet ja elämä on tasaista harmaata massaa. Se vie elämänilon. Mutta minkäs teet, kun pakko on syödä niitä.
Jos miehellesi on tullut pahoja sivuvaikutuksia lääkkeestä, eikä siksi halua jatkaa? Yritä kysellä häneltä, miltä lääkkeiden kanssa elo tuntuu? Ymmärrän sinua, mutta ymmärrän myös miestäsi.
Auttaisiko, jos hän kävisi lisäksi terapiassa? Minua ei kyllä terapia auttanut, mutta joillekin siitä on ollut paljon apua. En osaa oikein auttaa, muuta kuin tsemppiä sinulle ja miehellesi!
Tuosta terapiasta on kyllä ollut puhetta, hankaluus on vaan siinä että se sopiva terapeutti pitäisi miehen itse löytää, ja siihen ei tunnu aika eikä rahkeet riittävän.
Minä itse en usko terapiaan, mutta eihän se mulle tulisikaan. Täytyy yrittää tuostakin taas keskustella.
Mikä on miehesi diagnoosi? JA mikä on oikea syy siihen miksi ei halua syödä niitä? Onko joku ikävä sivuvaikutus (exäni ei halunnut syödä mielialalääkkeitä, koska hänellä ei kuulemma seisonut enää)...auttaisiko lääkkeen vaihto?
Jos noin huonosti menee, ei kannata lopettaa lääkkeitä.