Millainen kasvaa lapsesta, jos äiti on tällainen:

jotta lapsesta tulee aktiivinen ja toimintakykyinen. Kouluiässä lapsi kyllä oppii suhtauttamaan taitojaan toisiin ja näkemään realistisemmin itsensä ja taitonsa. Isompaa lasta ei kannata kritiikittömästi kehua parhaaksi ja supertaitavaksi, jos hän ei sitä ole, mutta kannustaa näkemään omat vahvuutensa sekä sen, että harjoittelemalla taidot kasvavat. Eihän kenenkään lapsen edes tarvitse olla se kaikkein paras, eihän!? Vanhemmillekin pitäisi riittää, että lapsi on riittävän hyvä, niin lapsi ei mene "pilalle", kuten kohtuuttomista vaatimuksista.



Piirustuksia voi arvioida muutenkin kuin sanalla hyvä - voi kysyä, mitä lapsi siinä kuvaa ja siten kuulla kuinka uskomattoman hienoja tarinoita tahansa ja tutustua oman lapsen ajattelumaailmaan.

Piirustuksen tai maalauksen värinkäyttöä, yksityiskohtia, kokonaisuutta tms. voi arvioida lapsen kanssa, samoin jakaa lapsen kanssa sanallisesti tarinaa kuvan aiheesta ja tapahtumista tms.



Itse asiassa lapsen piirustus tai muu tekeminen vain kommentilla hyvä on aika mitäänsanomaton tapa antaa palautetta, eikä se pidemmän päälle hyödytä lasta.

ja en edelleenkään usko enkä luota itseeni lainkaan

Mä en muista, että mua olis kehuttu koskaan ja en edelleenkään usko enkä luota itseeni lainkaan

Minut on kasvatettu siinä uskossa, että lapset ja koirat menevät lelliessä piloille. Kaikki positiivinen oli tuota lellimistä. Moittia kyllä muistettiin jos aihetta joskus oli (tai vaikkei aina ollutkaan), IKINÄ ei kehuttu mistään. Itseluottamukseni on koko elämäni ollut surkea.

Omia lapsiani kannustan ja kehun aina kun siihen syytä on - ja sitä on useita kertoja päivässä. Meillä halitaan, pusitaan ja kerrotaan toinen toisillemme, että olemme rakkaita ja tärkeitä. Meillä on myös kuri ja kauniit käytöstavat.

En ole pohtinut, miksi koulu ei tasapainottanut tilannetta. Muistan kuitenkin, että lähdin 19-vuotiaana maailmalle rinkka selässä ja kaikkea kommellusta tuli vastaan. Otin todella itseeni, että lentokone hajosi jossain päin maailmaa. Ajatukseni oli, että mulle ei voi tapahtua näin, ei vain voi.

Siis sellainen itseriittoisuus kasvoi lapsena. Tuo reissu tiputti minut normaalille tasolla :-). Nyt enää uskon itseeni ihan normaalissa mittakaavassa :-).

Sain aina kuulla, kuinka ihana olen ja osaan kaikkea. Sitten 19-vuotiaana tipuin korkealta ja kovaa....

Kävitkö koulunkin kotona? Äidin kehuthan yleensä vain tasapainottavat sitä muuta palautetta? Mä olen jo 45 ja mun äiti edelleen kehuu mua... Tiedän kyllä muuta kautta, etten ole maailman ihanin ja paras.

Entäs kun lapsi piirtää vaan sotkua, josta ei saa mitään tolkkua ja äiti vaan hokee että oi kuinka hieno piirustus!

kyllä mä kehun meidän 1 v 8 kk ikäisen sotkusyheröitä, eihän sen ikäiseltä vielä muuta voi odottaakaan. Ja kyllä halaan, pussaan, pidän sylissä ja kehun ihan mahdottomasti :) Ei lapsi siitä mene pilalle, että saa tuntea olevansa hyvä, ihana ja rakastettu.

Eri asia sitten, jos vielä vaikkapa kymmenvuotias piirtää vaan pelkkää sotkua, silloin kannattaa ehkä kehua jotain muuta, kuin hänen kuvataiteellisia kykyjään.

Olen itse saanut kasvaa oikeassa rakkauden ja hellimisen ja kehumisen tynnyrissä ja minulla on yhä aikuisena hyvä itseluottamus. Elämänkokemuksen myötä ymmärrän myös missä asioissa en ole hyvä ja erinomainen, mutta se ei heikennä hyvää oloa itsestäni. Arvostan siis itseäni kokonaisuutena, puutteista huolimatta.



Itse kehun ja hellin lastani estoitta, mutta kehun myös muita lapsia ja aikuisia ja asioita. Ennen kaikkea, asetan lapselleni rajat. Lapsi menee pilalle sillä että hänellä ei ole rajoja ja hän saa kaiken mitä haluaa, ei sillä että häntä ihastellaan.



En myöskään valehtelisi lapselleni. On todennäköistä että hän ei esimerkiksi ole musiikillisesti maailman lahjakkain, mutta kannustan häntä kyllä silti nauttimaan musiikista, vaikka muusikon ura kannattaa jättää toiselle.

Kehun päivittäin kauniiksi, söpöiksi ym. Myös annan positiivista palautetta. Halin, pussailen ja sylittelen.



Vastapainoksi asetan myös rajoja, huomautan huolimattomuudesta ja yrittämisen puutteesta. Opetan, että teoilla on seuraukset, enkä katso sormieni läpi. Näen myös lapseni ilman mitään pinkkejä laseja.



Kerron, että minulle he ovat maailman rakkaimpia ja ihaninpia. En ylikehu jos ei ole aihetta.



Ja en usko kasvattavani lapsistani hemmoteltuja tai itseään täynnä olevia nirppanokkia.

seuraava idols- koelauluehdokas, jolle kaikki nauraa ja jonka puolesta netti on tulvillaan myötähäpeää.

Lapsesta tulee pilalle hemmoteltu ilman

sääntöjä ja rajoja. Hellyys, läheisyys ja positiivinen palaute ei tee lapsesta hemmoteltua.

lapsi, jonka sotkupiirustuksia kehutaan uskaltaa piirtää lisää ja vähitellen muutakin kun sotkuja ;-)

>> Kyllä mäkin kehuin lapseni piirustuksia kun lapsi oli pieni!

Tiedän ääripään eli oman äitini joka tuhosi mun elämän, ei vain sanoilla vaan teoilla ja kaikella mahdollisella.

Teki pahaa, sitoi, kuristi ja tukehdutti ilmat pois.Kuitenkin niin että henki vielä jäi.

Suuri merkitys on sillä minkälainen on äiti, erittäin suuri merkitys.

Luovuutta lapsessa ei tukahduttaa, eikä henkistä väkivaltaa eikä fyysistä.

Tässä maailmassa voi tehdä paljon hyvää ja se yksi asia on miten olemme vanhempina..

BB-taloon.

Ehkä tuon kauniiksi sanomisen jättäisin väliin.

jos hänen elämänsä sen lisäksi tasoitetaan, ettei hänelle koskaan tule mitään pettymyksiä.



Eli kokonaisuus ratkaisee, ei yksittäiset tekijät.

sääntöjä ja rajoja. Hellyys, läheisyys ja positiivinen palaute ei tee lapsesta hemmoteltua.

vaikka tiedän, että rohkaisu ja kannustus on hyväksi, niin joskus mietin kans mikä on liikaa, tunnistan tosta itseni, samanauha pyörii. Aamulla just meitin tota olenkohan pilannut lapseni tai vaikuttanut huonosti heidän luonteenkehitykseensä.



Minttu

pilalle hemmoteltuja lapsia vielä näkynyt :)

Ei kehuminen ole hemmottelua. Mäkin kehun omia lapsiani ja heidän askartelujaan yms. estoitta. Mutta tasapuolisesti kumpaakin lasta.



Kuka muu heitä kehuisi ellei oma äiti?



Ai niin tuo haliminen: jos lapsi tykkää halimisesta, ei kai siinä mitään pahaa ole. Kaikille sellainen jatkuva halipusutoiminta ei kyllä oikein sovi, käy vain hermoon.

ihana. Jotta sama nauha ei pyörisi ja lapsi löytäisi tarkemmin vahvuutensa ja itsetuntemus kasvaisi, kannattaa myös kertoa, miksi lapsi on niin ihana ja missä asioissa hyvä.



Kaikkea ei kannata kritiikittömästi kehua, jos sille ei ole oikeasti löydettävissä perusteita. Joka lapsesta löytyy kuitankin lukuisia kehuttavia piirteitä. Lapsen olisi hyvä opettaa itsekin luonnehtimaan vahvuuksiaan, samoin kuin kanssaihmisten.



Lasta ei myöskään kannata vertailla muihin ja muiden kustannuksella, sillä niin lapsesta voi tulla ylimielinen ja jopa narsistinen huonossa mielessä. Lapsen pitää kuulla, että myös muut kuin hän itse ovat hyviä ja arvokkaita.



4

ja äiti vaan hokee että oi kuinka hieno piirustus!

Lapsesta tulee pilalle hemmoteltu ilman

sääntöjä ja rajoja. Hellyys, läheisyys ja positiivinen palaute ei tee lapsesta hemmoteltua.

lapsi, jonka sotkupiirustuksia kehutaan uskaltaa piirtää lisää ja vähitellen muutakin kun sotkuja ;-)

Sain aina kuulla, kuinka ihana olen ja osaan kaikkea.



Sitten 19-vuotiaana tipuin korkealta ja kovaa....