G: Mitä teillä syödään tänään?
Meillä lapsi söi lounaaksi eilistä muusia ja jauhelihapihvejä ja nyt syömme kaikki pinaattipastaa ja lohikastiketta Aura-juustolla terästettynä. Kasviksia ei nyt löydy, kun kaupassa ei ollut kesäkurpitsaa ja unohdin herneet, joita olisin lohikastikkeeseen lisännyt. Lapsi saa kirsikkatomaatteja lisäksi.
Kommentit (17)
mausteena on eilinen tex mex kastikkeen jämä, eikä laakerinlehtiä kuten tavallisesti.
mutta pian saapuvat ja sitten ruuaksi on kasvissosekeittoa ja siihen päälle raejuustoa, ruisleipää ja maitoa.
Iltapalaksi lupasin vohveleita.
Iltaruokaa en ole vielä päättänyt.
ja perunamuusia :) ja sit leivottiin lasten kans ensimmäiset joulutortut .
Meilläkin on karjalanpaisti uunissa:-)
Meillä tänään vähän outoja safkoja - syödään vähän halloween tyyliin eli pääkallococktailtikuissa oli päivällä lihapullia, nakkeja, leipäjuustoa, turunmaata, hillosipuleita, kirsikkatomatteja ja kurkukkuja.
Uunissa on karjalanpataa, mutta ne saa jäädä huomiselle, sillä mummo on varmaan tulossa hoitamaan lasta, niin onpahan heillä syötävää päivällä.
Niin ja esikoisen kanssa tehtiin tänään myös kurpitsapiirakkaa, siis sellaista makeaa, jossa päällä rahka-tuorejuusto-tomusokerikuorrute, nam.
Iltaruuaksi meinataan härskisti nyt siis heittää Mäkkärievästä naamaan.
Jos oikein hulluksi heittäydyn, niin paistan illalla vielä lettuja. Jos lettujen tekemiseen menee, niin osan paistan sitten vielä gluteenittomina (mummolle).
Mieletön karjalanpaistipäivä näköjään tänään!
Onko teillä joku salaliitto tässä nyt taustalla?! :D
Taitaa olla tämän viikonlopun suosikki.
kastiketta ja vihersalattia. Jälkkäris hedelmäsalaattia.
karjalanpaisti eilen, joten tänään syödään tähteeksi jääneet perunat paistettuina makkaran kera.
Muusia, jauhelihapihvejä ja nokkospastaa, nam!
kaikki äidit melkein tehnyt karjalanpaistia! t.se eka karjalanpaisti
Maustoin kalkkunan rintafileen reilulla kerroksella Rajah Mild Curry Pastea ja paistoin uunissa. Tuli hyvä. Kastikkeessa tuoretta inkivääriä, valkosipulia, salottisipulia, banaania ja omenaa.
Ollaan juuri lähdössä hakemaan.